Suomalaiset
Ensimmäisen kokonaisen kautensa sinitakeissa aloittava Laine myönsi viime kauden päätteeksi, ettei suoritustaso ollut lainkaan siellä, missä se hänen mielestään olisi pitänyt olla. Laineen viime kauden pelaaminen oli monena iltana erittäin vaisua ja halutonta. Tamperelaisen tehot oli hyvin pitkälti ylivoimapelaamisen varassa, mikä kertoo siitä, että yhteispeli ketjun muiden lenkkien kanssa oli tasaviisikoin todella väkinäistä. Kesään on kuitenkin mahtunut hyviä harjoitusjaksoja, ja hän on omien sanojensa mukaan valmiina nousemaan takaisin huipputasolle. Sitä Blue Jackets kaipaakin kipeästi. Laineen on nyt oltava hyökkäyksen tähti ja suunnannäyttäjä.
Seitsemännen kautensa Columbuksen organisaatiossa aloittava Korpisalo haluaa taatusti näyttää, ettei pieleen menneestä viime kaudesta kannata vetää liian suuria johtopäätöksiä. Parhaimmillaan hän kykenee tiukoilla hetkillä venymään huimiin torjuntoihin ja ryöstämään haamupelastuksillaan yksittäisiä otteluita omalle joukkueelleen. Edessä on iso kausi, sillä veskarin nykyinen sopimus päättyy ensi kesänä.
Kesken viime kauden Toronto Maple Leafsista Columbukseen kaupattu Mikko Lehtonen ehti pelata Blue Jacketsin alakerrassa 17 kamppailua (0+3=3). Peliminuutit olivat tiukassa, eikä kunnollista näyttöpaikkaa tahtonut irrota Tortorellan paletissa. Ensi kausi on Lehtosen NHL-uraa ajatellen todella tärkeä. Suomalaispakki pyrkii näyttämään syksyn harjoitusleiristä lähtien, ettei Kekäläinen tehnyt kesällä virhettä antaessaan hänelle vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
*** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
Tulevaisuuden nimet
Columbuksella riittää tuleville vuosille kovia lahjakkuuksia, jotka saavat lähivuosina varmasti näytön paikkansa Brad Larsenin joukkueessa. Yksi mielenkiintoisimmista nimistä on vuoden 2020 NHL Draftin 21. pelaajana varattu Jegor Tshinahov, joka pelasi viime kauden KHL:ssä Avangard Omskin riveissä (32 kamppailua, 10+7=17). Vasta 20-vuotias Tshinahov on puhdas maalintekijä, jonka rannelaukaus on eliittiluokkaa. Venäläislaituri nähdään harjoitusleirillä, jossa hän pyrkii vakuuttamaan kyvyillään valmennuksen ja lunastamaan paikan NHL-miehistöstä.
Lisää venäläistä lahjakkuutta tarjoilee maalivahti Daniil Tarasov, 22, joka varattiin vuoden 2017 NHL Draftin kolmannella kierroksella. Isokokoinen (196-senttinen ja 84-kiloinen) lupaus pääsi viime kaudella ottamaan tuntumaan Pohjois-Amerikan kiekkokaukaloihin, kun pelejä kertyi AHL:n puolella kuusi kappaletta (4-2-0). Ensi kaudella jalansija AHL:n puolella on jo huomattavasti vakaampi.
Vuoden 2018 NHL Draftin 18. pelaajana varatulla Liam Foudylla, 21, on vyöllään yhteensä 36 peliä taalaliigassa, joista 10 on playoff-kamppailuja. Viime kaudella sekä laidassa että keskushyökkääjänä viihtynyt Foudy sai vastuuta Columbuksen alemmissa ketjuissa 24 ottelussa, joissa hän saalisti neljä syöttöpistettä. Rima on asetettu korkealle ensi kautta ajatellen, ja kookas kanadalaishyökkääjä hakee nyt läpimurtoa.