New York Rangersin playoff-haaveet ovat hyvin ohuet, mutta teoriassa manhattanilaisilla on edelleen mahdollisuus selvittää tiensä kevään tärkeimpiin otteluihin.
Selkä seinää vasten pelannut Rangers kaatoi torstaina paikallisvastustaja New York Islandersin lukemin 9-2 ja kavensi eronsa Itäisen konferenssin viimeistä villi kortti -paikkaa pitävään Montreal Canadiensiin nyt kuuteen sarjapisteeseen.
Rangersin onnistujiin kuuluivat joukkueen nuoret hyökkääjät, sillä ottelun ykköstähdeksi valitun Brett Berardin (2+0) ohella myös Will Cuylle (1+1) ja pitkästä aikaa tositoimiin päässyt Juuso Pärssinen (1+2) loistivat tiukassa paikassa. Sinipaitojen playoff-haaveet voivat kaatua jo perjantaina, jos Canadiens saa yhdenkin pisteen Ottawa Senatorsia vastaan pelattavasta ottelustaan.
– Ottelun alku oli meiltä hyvä, ja saimme heti juonesta kiinni kaukalon molemmissa päissä. Olemme pelanneet mielestä hyvin myös aiemmissa kamppailuissa, mutta nyt saimme onnistumisia myös maalien muodossa. Emme nostaneet missään vaiheessa jalkaa kaasulta, ja pelasimme loppuun asti hyvällä asenteella, Rangersin päävalmentaja Peter Laviolette kommentoi voiton jälkeen.
Vierasjoukkue Rangers sai torstain kamppailuun täydellisen lähdön ja onnistui maalinteossa neljästi jo avauserän aikana. Islanders pääsi parhaimmillaan illan aikana neljän maalin etäisyydelle sarjapisteistä, mutta mistään tiukasta paikallisväännöstä ei tällä kertaa voitu puhua.
Maaliskuun alussa New Yorkiin siirtynyt Pärssinen, 24, on joutunut seuraamaan loppukevään vääntöjä pitkälti katsomon puolelta. Suomalaishyökkääjän edellinen ottelu ennen torstaita oli maaliskuun lopulta, ja takana oli kuusi peräkkäistä kamppailua pelaavan kokoonpanon ulkopuolella.
Pärssinen hyödynsi saamansa näyttöpaikan tehokkaasti ja oli yksi Rangersin näkyvimmistä hyökkääjistä koko illan ajan. Chris Kreiderin ja Alexis Lafrenièren kanssa hyökännyt suomalainen yllätti toisessa erässä Islanders-maalivahti Marcus Högbergin komealla vanhanaikaisella, ja pöytäkirjaan lisättiin päätöserässä vielä kaksi syöttöpistettä. Kyseessä olivat Pärssisen ensimmäiset tehopisteet Rangersin pelaajana.