Halak-sad

CALGARY - Harva kiekkoihminen on eri mieltä siitä, että maalivahtipeli on jääkiekkojoukkueen tärkein osa-alue. Kun se puoli sakkaa, elämästä tulee hankalaa.
Alkukauden aikana harvinaisen monen seuran maalivahtiosastolla on ollut turbulenssia. Tässä niistä muutamia poimintoja.

Varamiehet Bostonissa
Boston joutui hankalaan tilanteeseen, kun sekä Tuukka Rask että Anton Hudobin olivat sivussa loukkaantumisen takia. Bostonilla aloitti neljässä ottelussa peräkkäin eri maalivahti.
Kokemattomat Malcolm Subban ja Zane McIntyre heitettiin kehiin. Tulos oli kamala. Subbanin torjuntaprosentiksi jäi 81,3 ja McIntyren 85,4.
Subban on Bostonin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2012, mutta näyttää siltä, ettei hänestä kehity vakiotason NHL-maalivahtia.
Bostonin onneksi Rask palasi viikonloppuna kehiin, mutta täydessä kunnossa hänkään ei ole. Viime vuosien kovat pelimäärät ovat vaatineet väistämättä veronsa.
Hudobin on edelleen pitkäaikaisloukkaantuneiden listalla alavartalovamman takia.

Malcolm Subban bruins

Halakin agentti sekoitti paketin
Kiekkomaailmassa käänteet ovat nopeita. Jaroslav Halak torjui hienosti Euroopan joukkueen World Cupin finaaliin. Kun NHL-kausi on vasta alussa, hän on siirtolistalla.
Newsday-lehti kertoi, että New York Islandersin GM Garth Snow olisi valmis luopumaan slovakkivahdistaan.
Kyse saattaa olla enemmänkin taustavoimien nokittelusta kuin siitä, että Halakista olisi äkkiä tullut tarpeeton pelaaja. Taustalla on Halakin agentti Allan Walshin kritiikki Islandersin kolmen maalivahdin systeemiä kohtaan. Hänen mielestään harjoitusten taso kärsii liikaa, kun kaukalossa kolme maalivahtia yrittää jakaa torjunta-ajan.
Islanders pitää Halakin ja Thomas Greissin treeniringissä J-F Berubea, josta seura kaavailee tulevaisuuden ykkösveskaria. Snow ei halua panna Berubea farmiin, koska hän joutuisi siirtolistalle, josta joku muu seura voisi poimia lupaavan maalivahdin.
Oli tulos mikä tahansa, moinen episodi saattaa järkyttää tunnelmaa Islandersin pukukopissa.
Andersonin ikävä perhetragedia
Craig Anderson oli kokonaan sivussa Calgary-ottelusta, kun hänen vaimonsa sairastui syöpään.
Tarina sai kuitenkin hienon käänteen, kun Nicholle kehotti miestään palaamaan peliin. Anderson totteli ja pelasi hienosti nollapelin Edmontonia vastaan.
Paluu oli tunteellinen Andersonille, joka herkistyi kyyneliin, kun hänet palkittiin ottelun parhaana pelaajana.
Andersonin panos olisi Ottawalle ehdottoman tärkeä, sillä hän on selkeästi tasokkaampi veskari kuin kakkosmies Andrew Hammond.

Hammond

Quick heti telakalle
Kingsin kausi ei olisi voinut alkaa ikävämmin. Jonathan Quick loukkasi nivusensa jo kauden avauspelissä San Josea vastaan.
Quickin toipumiseen kuluu kuukausia, joten Kings tarvitsee pätevät tuuraajat. Kaiken lisäksi korvaajaksi suunniteltu Jeff Zatkoffkin loukkaantui, joten päävastuun on saanut kantaa Peter Budaj, joka on voittanut kuudesta startistaan neljä.
King on osoittanut, että se pystyy voittamaan yksittäisiä pelejä ilman ykköstäänkin, mutta jos joukkue aikoo edetä keväällä pitkälle, joukkue tarvitsee Quickia.
Andersen Toronton kattilassa
Toronto ei olisi Toronto, jos kaupungissa ei käytäisi tiukkasävyistä keskustelua maalivahdeista. Tällä kertaa tulilinjalla on Anaheimista hankittu tanskalaismaalivahti Frederik Andersen.
Andersen on voittanut seitsemästä ottelusta vain kaksi, ja torjuntaprosentti on vaisu 87,6. Torontolaismediat ovat kyseenalaistaneet jo tiukkasävyisesti, että onko Andersenista kestämään kaupungin kovat paineet.
Viime kaudella Anaheimissa Andersenin päästettyjen maalien keskiarvo oli 2,3 ja torjuntaprosentti 91,9. Onko hän huonontunut kesän aikana noin paljon? Vai olisiko sittenkin kyse siitä, että Toronto Maple Leafsin maalilla on vaikeampi pelata kuin Anaheim Ducksin?
- Tiedän, että pystyn pelaamaan täällä, eivät taidot tuosta vaan katoa, Andersen sanoi Canadian Pressin jutussa.

10162016smithm

Smithiä kaivataan Arizonassa
Arizona Coyotesin Mike Smith loukkaantui kauden toisessa ottelussa Ottawa Senatorsia vastaan ja on toistaiseksi loukkaantuneiden reservissä alavartalovamman takia.
Louis Domingue torjui lupaavasti viime kaudella, mutta Smithin sairausloman aikana kiekkoja on uponnut taakse keskimäärin 4,38 ottelua kohti. Farmista nostettu Justin Peters on vain väliaikainen hätäapu.
Arizonalla on ilman runkopelaajien vammojakin riittävän kova työ raapia pisteitä vastustajilta.