draisaitl2-050817

Supertähti Connor McDavid jää kiikaritehoille. Puolustajat Oscar Klefbom ja Andrej Sekera ovat sairastuvalla. Harva ihminen olisi noilla ennakkoehdoilla veikannut selkä seinää vasten pelanneelle Edmonton Oilersille voittoa sunnuntaina Anaheim Ducksia vastaan pelatusta kotiottelusta - puhumattakaan murskavoitosta.

Mutta sen Edmonton otti. Kolme edellistä otteluaan hävinnyt Oilers jyräsi Ducksin 7-1 ja palasi viimeisellä mahdollisella hetkellä voittokantaan.
Joukkueiden välinen NHL:n pudotuspelien toisen kierroksen ottelusarja on nyt tasalukemissa 3-3. Samalla varmistui tämän pudotuspelikevään ensimmäinen "Game Seven". Anaheim isännöi ratkaisevaa seitsemättä taistoa keskiviikkona.
McDavid oli lupaillut edellisen ottelun jälkeen Oilersin palaavan keskiviikoksi Anaheimiin. Hyökkääjä Leon Draisaitl lunasti Oilers-kapteenin lupauksen iskemällä tehot 3+2. Saksalainen teki tärkeät kaksi ensimmäistä maalia ja täydensi ensimmäisen NHL:n playoff-hattutemppunsa ottelun viimeisellä osumalla.
- Kausi oli katkolla. Meidän kaikkien piti nostaa tasoamme yhdellä pykälällä, ja koko ryhmä teki sen. Kyse ei ole minusta, vaan kyse on koko ryhmästä, vaatimaton Draisaitl totesi median ympäröimänä.
Kun vaatimattomuus estää mieheltä tosiasioiden kertomisen, niin joku muu tehköön sen.
- Leon johti rynnistystä. Hänen parista ensimmäisestä vaihdostaan näki, että hän oli päättänyt tehdä jotain. Hän määräsi koko ottelun tahdin niillä kahdella ensimmäisellä maalillaan, Edmontonin hyökkääjä Mark Letestu ylisti.

Tällä hetkellä jääkiekon MM-kisoja isännöivästä Kölnistä kotoisin oleva Draisaitl kasvatti pudotuspelien pistesaldonsa lukemiin 6+10=16 ja nousi NHL:n pudotuspelien pistepörssissä kakkoseksi. Edellä on vain Pittsburgh Penguinsin Jevgeni Malkin (4+13=17).
Edellinen Oilers-pelaajan playoff-hattutemppu oli keväältä 2000. Tuolloin asialla oli Bill Guerin, joka toimii nykyään Pittsburghin apulais-GM:nä ja on huhujen mukaan yksi ehdokkaista Buffalo Sabresin vapaaseen GM:n tehtävään.
Letestu (2+2) ylsi lähes Draisaitl-tehoihin. Hän syötti 3-0 osuman, teki sitten itse kaksi seuraavaa maalia ja avusti lopuksi Draisaitlin hattutemppuosumassa. Letestu on koonnut pudotuspeleissä tehot 5+6=11. Aikanaan Pittsburghin riveissä NHL:ään ponnahtanut kanadalainen on Edmontonin sisäisessä playoff-pistepörssissä kakkosena. McDavid (5+4=9) on vasta kolmantena.
Letestun, 32, ohella myös laituri Milan Lucic, 28, oli vahvalla pelipäällä.
- He ovat kypsiä johtajia, jotka ovat pelanneet pudotuspeleissä aikaisemmin. He molemmat nostivat tasoaan tänään. Heillä oli iso osa tämän päivän voitossa. Uskon, että heillä voi olla iso rooli myös keskiviikkona, Edmontonin päävalmentaja Todd McLellan kehui lehdistötilaisuudessa.
- Lucic dominoi tänään. Hän on parhaimmillaan, kun hän pelaa fyysisesti ja hieman ilkeästi, Draisaitl säesti.

Oilers Ducks

Murskavoitto maistui McLellanille McDavidin nollasaldosta huolimatta.
- Se kertoo joukkueemme syvyydestä. Emme ole vain Connorin varassa, vaan turvaudumme ryhmään kokonaisuutena, totesi McLellan.
Edmonton johti ensimmäisellä tauolla jo 5-0. Venäläislaituri Anton Slepyshev kasvatti etumatkaa heti toisen erän ensimmäisellä minuutilla. Tuon 6-0 osuman kutsuminen tärkeäksi kuulostaa selvältä liioittelulta, mutta edellisen ottelun lopussa kolmen maalin johtoasemansa menettäneelle Oilersille se oli sitä.
- Se kuudes maali toisen erän alussa oli tärkeä. Se osoitti, että emme ala pelaamaan varovaisesti ja mahdollisesti päästä Ducksia mukaan otteluun, Letestu sanoi uutistoimisto AP:lle.
Edmonton oli edennyt pudotuspeleissä ilman peräkkäisiä tappioita kunnes Anaheim latoi taululle kolmen ottelun voittoputken.
- Olemme parempia kuin mitä ihmiset sanovat. Hävisimme ensimmäisellä kierroksella San Josessa 0-7 ja voitimme sen jälkeen kaksi seuraavaa ottelua. Vastaan voi tulla tuskin mitään, mistä emme voisi toipua. Todistimme sen tänään toisillemme, Letestu paalutti.

  • Olemme osoittaneet koko kauden ajan, että pystymme nousemaan tuollaisten otteluiden jälkeen. Osoitimme sen taas tänään, Draisaitl komppasi.
    Edmonton oli muuttanut ketjukoostumuksiaan kevään ensimmäiseen kuolemanotteluunsa. Pat Maroon ja Drake Caggiula luistelivat McDavidin laidoilla. McDavidin laidalta sentteriksi siirretty Draisaitl puolestaan pelasi Lucicin ja Slepyshevin välissä.
    - Ketjumme on rakennettu siten, että voimme peluuttaa McDavidia ja Draisaitlia yhdessä tai erikseen. Teemme valintamme vastustajan ja tilanteen mukaan, McLellan selvitti.
    Draisaitlia eivät muutokset hetkauta.
    - Minä pelaan siellä, missä minua tarvitaan, oli se sitten sentterinä, oikealla laidalla tai vasemmalla laidalla. Ei sillä ole väliä. Yritän vain pelata mahdollisimman hyvin ja omaa peliäni, Draisaitl kertoi NHL.comille.
    Kaikkien maalien seassa varjoon jäi Edmontonin veräjänvartija Cam Talbotin suoritus. Hän pysäytti 34 laukausta. Talbot on kevään 12 playoff-ottelussaan päästänyt viisi kertaa taakseen vain yhden kiekon tai ei sitäkään.
ANA-EDM 5-7

McLellanin mukaan Klefbom tulee todennäköisesti pelaamaan keskiviikkona. Sekeraa on turha odottaa vielä takaisin. Sunnuntaina heidän paikallaan pelasivat Eric Gryba ja Griffin Reinhart, joka oli edellisen kerran esiintynyt NHL-ottelussa 13 kuukautta sitten.
- Griffin oli se villi kortti tässä, mutta hän pelasi mainiosti ja teki hyvää työtä, McLellan kiitteli.
Kaukalossa nähtiin varsin yllättävä tappelu, kun alle 180-senttiset hyökkääjät päättivät alkaa nahistelemaan. Caggiula ja Anaheimin Andrew Cogliano joutuivat miettimään syntejään viiden minuutin ajaksi.
McLellan on kevään aikana käskenyt joukkuettaan unohtamaan nopeasti tappiot - varsinkin pahat sellaiset. Nyt myös makeat voitot uhrataan lyhyen muistin playoff-alttarilla.
- Tulossa on iso testi. Meidän pitää unohtaa tämä nopeasti ja valmistautua taisteluun Anaheimissa, McLellan julisti.
Keskiviikon ottelun voittaja kohtaa Läntisen konferenssin finaaleissa Nashville Predatorsin.