Oilers muun muassa vaihtoi maalivahtia. Stuart Skinner väistyi viiden osuman jälkeen. Päävalmentaja Kris Knoblauch ei tiistaina suostunut kertomaan, kuka pelaa maalilla torstaina pelattavassa neljännessä finaaliottelussa (Viaplay, V sport, MTV Katsomo, MTV Sub). Hän kuitenkin huomautti, että joukkueen on yksinkertaisesti suoriuduttava paremmin maalivahtinsa edessä.
- Teemme valinnan lähempänä. "Stu" ei ehkä ollut parhaalla tasollaan, mutta ei ollut joukkueemme muutenkaan. En kokenut, että mikään maali olisi ollut jotenkin helppo. Todennäköisesti sillä ei olisi ollut mitään väliä, miten hyvin Stu olisi pelannut eilen. En syytä häntä suorituksestamme, Knoblauch sanoi.
Oilers joutui maanantaina alivoimalle neljä kertaa pelkästään ensimmäisessä erässä. Lisää tuli toisen ja kolmannen erän aikana ennen kuin nokkapokat saavuttivat suorastaan kaoottisen tason. Tyhmät jäähyt pitää kitkeä pois, mutta Draisaitl viittasi kintaalla epäilyihin siitä, että Panthers olisi päässyt kohtalokkaalla tavalla Oilersin ihon alle.
- Sarjassa on ollut pätkiä, joina olemme hoitaneet nuo asiat hyvin. Tällä kertaa ottelu oli ohi jotain 11 minuuttia ennen loppua, ja sitten koko homma karkasi käsistä, Draisaitl sanoi.
- Ei tässä olla sekoamassa. Minä en ole sekoamassa, en tiedä onko kukaan. Tämä on tunteikasta aikaa. Tässä on kaksi joukkuetta, jotka haluavat voittaa. Molemmat tekevät asiat omalla tavallaan.
Voittavasta reseptistä Oilersin hyökkääjällä oli kuitenkin selvä näkemys. Joukkue on kokenut, ja viime vuoden finaalisarja marinoi pelaajia kohti uutta yritystä. Menestyminen on todennäköisempää, jos Oilers pystyy seuraavaksi pelaamaan kurinalaisen ja jopa värittömän ottelun.
- Meidän pitää pyrkiä sellaiseen pelin kuvaan. Haluamme tasaisen ottelun ilman kauhean montaa ylivoimaa vastustajalle. Hyvää puolustamista, ei liikaa tapahtumia. Siihen pyrimme, ja siten olemme pelanneet valtaosan pudotuspeleistä, Draisaitl sanoi.