Omin sanoin:
Rangersin kahden maalin mies Chris Kreider muistutti, että joukkue ei saa jäädä roikkumaan sunnuntain voittoonsa.
- Tämä on iso voitto meille, mutta meidän täytyy kääntää sivu nopeasti, koska meillä on neljän pisteen ottelu huomenna, Kreider viittasi Philadelphia Flyersin kohtaamiseen maanantaina.
Flamesin Matthew Tkachuk korosti erikoistilanteiden merkitystä.
- Mielestäni erikoistilannekentällisemme olivat hyviä. Jäähyn tappaminen kolmannen erän alussa oli valtavan iso asia, ja se määritti koko lopun erän suunnan. Joka kerta kun pääsimme pelaamaan ylivoimaa, saimme homman rullaamaan ja kiekon liikkeelle, Tkachuk kiitteli joukkuettaan.
Flames teki kolme viidestä maalistaan ylivoimalla ja yhden alivoimalla.
- Saimme ihan hyvän alun otteluun. Läpi kokoonpanon olimme energisiä, ja kun laittaa jalat liikkeelle, saa hankittua jäähyjä. Ylivoimamme oli hyvä, ja sillä voitimme pelin, hyökkääjä Sean Monahan komppasi Tkachukia.
Coyotesin ykkösmaalivahti Darcy Kuemper loukkaantui torstaina, ja hänen tilaansa seurataan viikoittain. Antti Raanta otti torjuntavastuun Red Wingsiä vastaan.
-Hän (Raanta) pelasi todella hyvin. Kyllä näki, että hän oli valmis pelaamaan, Coyotesin päävalmentaja Rick Tocchet kehui.
Illan tähdet:
Ykköstähti:
Clayton Keller, Arizona Coyotes
2+1=3, +2
Kakkostähti:
Matthew Tkachuk, Calgary Flames
1+2=3, +1
Kolmostähti:
Chris Kreider, New York Rangers
2+0=2, +2