FLA-OTT: Barkov iskee ylivoimalla maalin edestä

Perjantain NHL-kierroksella pelataan neljä ottelua, joissa kaikissa nähtäneen suomalaisosaamista. Kotimaan kiekkofaneille mielenkiintoisin ottelu pelataan Floridan Sunrisessa, missä Panthers isännöi Dallas Starsia.

Barkov kohtaa Dallasin suomalaiset
Panthersin ja Starsin välisessä ottelussa pelaa neljä kovaa suomalaista. Kotijoukkuetta kipparoi Aleksander Barkov, ja Starsin leirissä viilettävät Roope Hintz, Miro Heiskanen ja Esa Lindell.
Erikoisin piirre on se, että kukin neljästä suomalaisesta on elänyt viime aikoina hiljaiseloa pisteiden valossa. Tällä kaudella 33 ottelussa 37 tehopistettä tehnyt Barkov teki viime ottelussa maalin, mutta pelasi sitä ennen kolme ottelua pisteittä. Se oli hänen kauden pisin pisteetön putkensa.
Starsin alkukauden maalitykki Hintz on tuskaillut jo pitempään. Viimeiseen yhdeksään otteluun on syntynyt vain yksi maali, mutta siitä huolimatta hän on vielä Starsin sisäisen maalipörssin kärkinimi 12 osumallaan. Hintz on pelannut loukkaantumisensa jälkeen 13 ottelua, joissa on syntynyt vain kolme maalia ja neljä tehopistettä.
Starsin alakerran tärkein palanen Miro Heiskanen on pelannut hyvällä tasolla, mutta pistetili ei ole karttunut. Nuori puolustaja on pelannut viimeiset viisi ottelua ilman tehopisteitä. Puolustaja Esa Lindell on puolestaan kerännyt viimeiseen kahdeksaan otteluun vain kaksi syöttöpistettä.

FLA-SJS: Barkov iskee lähietäisyydeltä

Pavelskille tuhat runkosarjaottelua täyteen
Panthers-Stars-ottelun juhlakalu on dallasilaisten konkarihyökkääjä Joe Pavelski, jolle ottelu on NHL-uran 1000:s. Pavelskin tarina on ollut upea, sillä hän tuli taalajäille seitsemännen kierroksen varauksena kaudella 2006-07. Kukaan tuskin uskoi, että mies pelaisi tällaisen uran. Pavelski viiletti vuodet 2006-19 San Jose Sharksissa, jossa hän toimi viimeiset neljä vuotta kapteenina. Ensimmäinen seuranvaihto nähtiin viime kesänä, kun Pavelski allekirjoitti kolmevuotisen sopimuksen Starsin kanssa.
Pavelski on pelannut Starsissa nyt 36 ottelua tehoin 7+8=15. Hän on tehnyt NHL:ssä tähän mennessä 362 maalia ja 776 tehopistettä. Pavelskista tulee NHL:n historian 50. yhdysvaltalaispelaaja, joka yltää tuhannen runkosarjaottelun rajapyykkiin.

DAL-NJD: Pavelski lyö riparin sisään ja tuplaa johdon

Capitals etsii tehokkuutta Newarkissa
NHL:n sarjakärki Washington Capitals on ollut koko kauden vahvassa lennossa, mutta nyt sen täytyy taas löytää tehokkuus hyökkäyspäässä. Joukkue kärsi viime ottelussa 3-0 tappion Columbus Blue Jacketsille, jonka puolustus ja maalivahti Joonas Korpisalo pysäyttivät totaalisesti Aleksandr Ovetshkinin ja kumppanit. Capitals jäi maaleitta ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
- Kun meillä oli syöttöpaikka, syötimme luistimiin tai emme syöttäneet ollenkaan. Sitä kautta pelimme oli rikkinäistä. Näin käy, kun ei tee asioita kunnolla, kertasi Capitalsin tanskalaishyökkääjä Lars Eller Columbus-tappion jälkeen.
Katseet kääntyvät etenkin Capitalsin kapteeni Ovetshkiniin, jolla on alla kolmen ottelun pisteetön putki. Hän on tehnyt seitsemään viime otteluun ainoastaan kaksi (1+1) tehopistettä.
Washington yrittää avata maalihanansa Newarkissa, missä sitä isännöi Sami Vatasen New Jersey Devils. Tehtävä ei ole helppo, sillä viime ottelut ilman Taylor Hallia pelannut Devils on esittänyt parempia otteita omassa päässä. New Jersey on voittanut kaksi edellistä otteluaan ja päästänyt neljässä viime ottelussa yhteensä vain seitsemän maalia omiin.

TBL-WSH: Oshie kiepauttaa maalin takaa

Kakko haluaa katkaista kuivan kautensa
New York Rangersin ja Toronto Maple Leafsin välisessä ottelussa yksi seuratuimpia pelaajia on manhattanilaisten tulokashyökkääjä Kaapo Kakko, jolla on menossa hankala putki. Hän on pelannut 15 ottelua tekemättä maalia ja kerännyt tuolla jaksolla tililleen neljä syöttöpistettä.
Viime ottelussa Kakon rooli pieneni, kun Rangersin päävalmentaja David Quinn pudotti hänet neloskenttään. Jääaikaa tuli vain 11 ja puoli minuuttia. Hyvä asia on se, että Kakko sai jatkaa ykkösylivoimassa, mutta huono asia on puolestaan se, että hänen jääajastaan lähes puolet tuli ylivoimapelissä. Viisikkopeliin sisään pääseminen ei onnistu näin pienellä peliajalla.
- Pelaajan herättelyyn on erilaisia tapoja. Joskus pelaajalle täytyy antaa lisää vastuuta, joskus sitä täytyy ottaa pois, Quinn perusteli Kakon siirtoa neloskenttään New York Postin haastattelussa.
Kakon lisäksi perjantain otteluun tuo suomalaisväriä Toronton Kasperi Kapanen.

NYR-PIT: Kakko viimeistelee kauniin maalin

Penguins vahvassa lennossa Kanadan-kiertueella
Penguins lähtee hyvässä liidossa Kanadan-kiertueensa toiseen otteluun, joka pelataan Edmonton Oilersin kotiluolassa. Penguins avasi kiertueensa kaatamalla Calgary Flamesin 4-1. Oilers-ottelun jälkeen joukkue kohtaa vielä Vancouver Canucksin lauantaina.
Pittsburghin peli on näyttänyt hyvältä jo pitkään. Tällä hetkellä joukkue on kolmen ottelun voittoputkessa ja hävinnyt 12 viime ottelun aikana vain kolme kertaa.
Penguinsilla on kulkenut etenkin omassa päässä. Viisikkopuolustus ja maalivahtipeli ovat olleet hyvällä tasolla. Pingviinien päätyyn on tehty seitsemässä edellisessä ottelussa yhteensä vain 12 maalia. Suurin tekijä on ollut maalivahti Tristan Jarry, joka on torjunut Pittsburghille yhdeksän voittoa 11 viime ottelussaan. Jarryn selän taakse on tehty tänä aikana vain 18 maalia. Hän onkin NHL:n maalivahtitilastojen kärkinimi - torjuntaprosentti 94,0 ja päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo 1,85 - kun huomioidaan vain toistuvasti peliaikaa saavat veskarit.
Penguins on ollut myös tarpeeksi tehokas hyökkäyspäässä. Sidney Crosbyn ollessa sairastuvalla muut pelaajat ovat ottaneet roolia. Sensaatiohyökkääjä Bryan Rust on tehnyt neljään viime otteluun tehot 4+3, ja Jevgeni Malkin on saalistanut saman pätkän aikana tehot 3+4. Jake Guentzel on tehnyt puolestaan kuuteen viime otteluun tehot 2+7=9.
Penguinsin perjantain vastustajalla Oilersilla on ollut puolestaan hankalampi jakso. Se on voittanut viimeisestä kuudesta ottelustaan vain yhden.
Penguinsin paidassa saatetaan nähdä puolustaja Juuso Riikola. Oilersin maalissa pelannee Mikko Koskinen, ja kokoonpanoon on tyrkyllä myös hyökkääjä Markus Granlund.
Muuta seurattavaa
New Jersey Devilsin kapteeni Andy Greene pelaa NHL-uransa 900. runkosarjaottelun.