Skip to main content

NHL-pelaajien rankat päivät

Mikko Koivu ja Sami Vatanen kertovat, miten he ovat kokeneet hektisen NHL-kauden

Teksti Marko Leppänen @MarkoLeppnen / toimittaja, NHL.com/FI

CALGARY - Michael Douglasin esittämä päähenkilö saa täydellisen hermoromahduksen vuonna 1993 tehdyssä kulttielokuvassa Rankka päivä. Hänen pinnansa paloi lopullisesti helteisessä aamuruuhkassa. Lyömiseksihän se meni.

NHL-pelaajat joutuvat kamppailemaan kauden aikana tosissaan, ettei heille käy peliruuhkassa samoin kuin keski-ikäiselle valkokaulustyöläiselle William Fosterille.

Niin hieno tapahtuma kuin World Cup olikin, se aiheutti muutoksia NHL-pelaajien tuttuun kaavaan.

Pelaajien piti olla täydessä iskussa, kun World Cup alkoi 17. syyskuuta. Parin viikon turnauksen jälkeen pelaajat siirtyivät suoraan tai pienen mutkan kautta omien NHL-joukkueidensa leireille.

Muutaman viikon päästä alkoi taistelu NHL:n runkosarjapisteistä.

Suomen pelaajille kokemus oli keskimääräistäkin uuvuttavampi surkeasti sujuneen turnauksen takia. Tuskin kukaan osasi odottaa, ettei Suomi ota yhtään pisteittä ja tekee vain yhden maalin.

Mikko Koivu kantoi ylväästi Suomen kapteenin viittaa World Cupissa loppuun asti, vaikka tulosta ei tullut. Kauden aikana sama homma on jatkunut Minnesota Wildissa.

Johtajan roolissa ei voi ottaa vapaailtoja. Onko syksy ollut normaalia raskaampi?

- On ja ei, Koivu sanoi hetken mietittyään NHL.com/FI:n haastattelussa.

- Ehkä kausi on ollut henkisesti vähän normaalia kovempi. Ensin oli valmistautumisjakso World Cupiin. Kun pääsi turnauksen yli, alkoi Minnesotan leiri. Kun pelit alkoivat, kaikki on sujunut normaalisti.

Anaheim Ducksin Sami Vatasella ei ollut mitään sitä vastaan, että hän pääsi puhumaan Calgarylle kärsityn 8-3-tappion jälkeen jostain muusta kuin juuri päättyneestä ottelusta.

- World Cupia odotti innolla, ja siellä pääsi pelaamaan aikaisemmin kuin normaalisti. Se oli hieno tapahtuma, mutta pelit eivät sujuneet odotetusti. Sikäli kauden alku oli kova, mutta onneksi tässä pääsee jo kohta näkemään joulupukkia, Vatanen veisteli tuttuun tyyliinsä.

Video: Vatanen rankaisee ylivoimalla

NHL:n harjoituspelien pelaaminen saattoi tuntua melko lattealta World Cupin pelien jälkeen. Koivu ei kuitenkaan näe asiassa ongelmaa.

- Jos harjoituspelejä lähdettäisiin vähentämään, viiden vuoden kuluttua niitä vähennettäisiin taas. Nuorille jätkille ne pelit ovat kuitenkin kuin rahaa pankkiin. Mieluummin sitä pelaa kuin treenaa.

Pelit on runtattu tällä kaudella hivenen pienempään tilaan kuin aiempina kausina. Viime kaudella avauskierros pelattiin 7. lokakuuta ja viimeinen kierros 9. huhtikuuta. Tällä kaudella ensimmäiset pelit pelattiin 12. lokakuuta, ja sarja loppuu samana päivänä kuin viime kaudella.

Viiden päivän ero voi tuntua mitättömältä, mutta kun pelejä on normaalilla kaudellakin tiuhaan tahtiin, jokainen vapaapäivä tulee pelaajille tarpeeseen. Pelaajille on myös annettu siimaa peliruuhkan keskellä, sillä heidän on saatava tammi-helmikuussa yhteensä viisi vapaapäivää.

Tällä kaudella peräkkäisinä iltoina pelattavia pelejä on enemmän, ja kolme peliä neljässä päivässä -rypistykset ovat yleisempiä. Viime kauden finalistit Pittsburgh Penguins ja San Jose Sharks pelaavat eniten peräkkäisinä iltoina, kaikkiaan 15 kertaa.

Minnesota Wild pelaa joulukuussa 14 ottelua. Välissä on pakollinen joulutauko 24.-26. joulukuuta. Wildillakin on vielä aatonaattona peli New Yorkissa Rangersia vastaan, ja 27. päivä pitäisi olla vireessä Nashvillessä.

Monet pelaajat mieltävät, että toisessa pelissä luistin liikkuu jopa paremmin kuin ensimmäisessä.

- Aika pelikohtainen juttu se on. Pelejä on kuitenkin yleensä joko joka toinen päivä tai sitten peräkkäisinä päivinä, joten ei sillä sikäli ole isoa vaikutusta, Koivu tuumi.

Video: Koivun voittomaali

- Minua eivät pelit peräkkäisinä iltoina haittaa, sillä se tarkoittaa, että vapaatakin on sitten jossain vaiheessa enemmän. Joskus jos saa hyvän voiton, siitä jää kunnon draivi päälle heti seuraavan päivän peliin, Vatanen totesi.

NHL:n runkosarjan myöhäinen aloitus ja kauden venyminen pitkälle kesään aiheuttaa joskus ihmetystä. Koivu ottaa kuitenkin esiin hyvän pointin - muut lajit.

- Baseballin pudotuspelit määräävät varmasti paljon, ja päällekkäisyys söisi taas jääkiekon katsojamääriä. En sitten tiedä, vaikuttaisiko viikko suuntaan tai toiseen mitään. Asioista päättävät yrittävät varmasti tehdä hommansa parhaimpansa mukaan, Koivu sanoi.

- Sama se melkein milloin kauden aloittaa. Pitkä se on joka tapauksessa, Vatanen komppasi.

Kun pelejä on paljon tiiviiseen tahtiin, pitää ammattilaisurheilijoiden huolehtia erityisen hyvin kehon palautumisesta.

- Olen löytänyt aika hyvän rytmin. Pitää uskaltaa levätäkin kunnolla välillä. Nuorempana ei sitä tullut aina tehtyä, Koivu sanoi.

Vatasen, 25, sisällä on nuoresta asti sykkinyt vanhan koulukunnan pelimiehen sydän. Hän luottaa perinteisiin keinoihin palautumisessakin.

- Kuntopyörää ja palauttava hieronta.

Katso lisää