Skip to main content

Näkökulmavääntö: Uhkapeliä isoilla panoksilla

NHL.com/fi:n raati pohtii, kuinka paljon mestaruuden pikaiseen tavoitteluun on järkevää satsata

Teksti NHL.com/fi @NHL_fi

NHL.com/fi:n asiantuntijat keskustelevat taalakaukaloiden ajankohtaisimmista aiheista lauantaisin koko kauden 2019-20 ajan. Tänään raati keskustelee siitä, kannattaako markkinoilta kalastaa isoja vonkaleita pikavoiton toivossa ja joukkueen tulevaisuuden kustannuksella.

New Jersey Devils kauppasi hiljattain tähtihyökkääjänsä Taylor Hallin Arizona Coyotesiin, joka on päässyt tällä kaudella hyvään vauhtiin ja pudotuspelijunan kyytiin. Coyotes luopui kaupassa korkeista varausvuoroistaan ja nuorista lupauksistaan, vaikka Hall saattaa karistaa Arizonan pölyt jaloistaan jo heti tämän kauden jälkeen.

NHL:ssä on nähty vuosien varrella useita esimerkkejä siitä, miten mestaruutta janoavien seurojen GM:t etsivät pelaajasiirtojen takarajan tuntumassa tähtiluokan vahvistuksia joukkueeseensa, jotta mahdollisuudet Stanley Cupin voittamiseen kyseisellä kaudella paranisivat. Toisinaan he ovat valmiita uhraamaan merkittäviäkin palasia joukkueensa tulevaisuudesta "pikavoiton" toivossa. Ja siirtotakarajalla vahvistukseksi saapuva tähti on usein pelaaja, joka vapautuu heti siirron jälkeisenä kesänä vapaille markkinoille.

Mutta miten paljon mestaruuden pikaiseen tavoitteluun kannattaa satsata, että ollaan vielä järkevyyden rajoissa? Miten isojen kalojen naaraaminen on auttanut NHL-joukkueita lähimenneisyydessä? Annetaanpa puheenvuoro NHL.com/fi:n asiantuntijoille.

 

[Lisää aiheesta: Näkökulmavääntö: Edistyneet tilastot]

 

Jussi Lehmola:
Kaikki panokset Stanley Cupille.

Tai ei se Arizona Coyotes nyt ihan kaikkia pelimerkkejä laittanut SC-ruudulle. Mutta isoja tulevaisuuden paloja Arizona maksoi hyökkääjä Taylor Hallista. Koko nykyinen Coyotes-ryhmä saatiin kuitenkin pidettyä kasassa. Nyt pitää ensin päästä Hallin kanssa kahdeksan vuoden tauon jälkeen pudotuspeleihin ja sitten siitä edetä yksi ottelu sekä kierros kerrallaan.

Yleensä nämä kysymykset tulevat esiin keväällä lähempänä pelaajasiirtojen takarajaa. Arizona teki ison liikkeensä jo ennen runkosarjan puolimatkan krouvia. Mutta kysymys kuuluu edelleen: kannattaako uhrata seuran tulevaisuutta hankkiakseen pelaajan, joka saattaa edustaa joukkuetta vain muutaman kuukauden?

Totta kai kannattaa - jos voittaa Stanley Cupin. Kyllä yhtä mestaruutta jaksaa muistella seuraavan reilun vuosikymmenen ajan, vaikka ryömisi myöhemmin pohjamudissa. Mutta minun mielestäni kannattaa yrittää joka tapauksessa, jos jollain tasolla uskoo mahdollisuuksiinsa voittaa mestaruus.

Se ei pelaa, joka pelkää. Olkoon se NHL-motto. Mutta niiden mestaruusmahdollisuuksien pitää olla realistiset, ei vain GM:n tai omistajan hallusinaatioita.

Ennen palkkakattoaikaa tämä meininki oli erilaista. New York Rangers ja Detroit Red Wings vain kävivät kellarissa käynnistämässä rahanpainokoneensa ja alkoivat hieroa kauppoja. Palkkakattoaikana varausvuorojen merkityksestä veisataan ylistyslauluja - kunnes se mestaruushimo käy ylitsepääsemättömäksi.

Epäonnistuneeksi kaupaksi voi halutessaan tietenkin laskea jokaisen "vuokrahankinnan", joka ei auttanut joukkuetta mestaruuteen. Seurat voivat toki unohtaa uhraamansa pelimerkit pikaisestikin, mutta aina löytyy joku fani, joka muistuttaa, että "tuo ja tuo tähtipelaaja varattiin silloin ja silloin meiltä hankitulla varausvuorolla. Ja meille jäi siitä kaupasta vain paha mieli".

Tämän vuosikymmenen mestareista minulle jää hankintojen osalta mieleen erityisesti Los Angeles Kings. Kaudella 2011-12 Kings hankki Jeff Carterin ja 2013-14 Marian Gaborikin. Kumpikin pelaaja antoi tärkeän panoksen mestaruuteen, Carter jopa kahteen. Niitä kauppoja ei tarvitse katua.

Onko Petteri uhkapelin kannalla?

Petteri Ikonen:
Jos täytyy ottaa riskejä, joskus ne kannattavat, joskus taas eivät. Coyotesin on vaikea kuvitella nousevan menestyjäksi pitkälläkään tähtäimellä, mutta tämän kauden osalta Taylor Hall parantaa osakkeita. Kojoottilauma on pelannut hyvän kauden ja olisi ilman Halliakin matkalla pudotuspeleihin. Hall voi olla palanen, joka riittää viemään ensimmäistä kierrosta pidemmälle, mutta mestaruuteen tai edes konferenssifinaaleihin voi olla liian pitkä matka. 

Viime kaudella Matt Duchenen arveltiin nostavan Blue Jacketsin osakkeita, mutta matka päättyi toisella kierroksella. Hän teki silti pinna per peli pudotuspeleissä, joten eiköhän Duchene täyttänyt paikkansa ja ollut iso pala nuoressa joukkueessa.

Kesken kauden tapahtuneista siirroista syntyy hieno tarina myös silloin, kun kokenut pelaaja pääsee jahtaamaan menestystä toiseen seuraan. Tästä Kimmo Timonen on hieno esimerkki. Flyers päästi pahoista terveysongelmista kärsineen luottopuolustajansa menemään, ja Timonen päätti uransa Stanley Cup -juhliin Chicagossa. Timosen kohdallakin voitiin puhua tietyllä tavalla riskihankinnasta, kun pelikyvystä ei ollut täyttä taetta. Timosen rooli kaukalossa jäi pieneksi aiempaan uraan verrattuna, mutta hän toi kyllä aimo annoksen johtajuutta joukkueeseen ja osasi varmasti kertoa, kuinka pahalta tuntuu hävitä joukko isoja otteluita (Stanley Cup, olympiafinaali, World Cupin finaali, MM-finaali).

Jotenkin toivoisin Mikko Koivulle samanlaista huipennusta, koska Wildissa hän ei tule Cupia saavuttamaan. Koivun sopimus päättyy, ja joku joukkue saisi hänestä oivan kakkos- tai kolmossentterin. Koivullakin on niin paljon kokemusta häviämisestä, että hän voisi tuoda tätäkin kautta johtajuutensa johonkin joukkueeseen.

Jussin mainitsemista Kings-pelaajista Carter ja Gaborik ovat parhaita esimerkkejä siitä, kuinka pari palasta voivat vahvistaa joukkuetta matkalla mestaruuteen tai jopa kahteen. Carter pelaa Kingsissä edelleen, joten mies löysi kodin uudesta seurastaan.

Muutenkin olen pidempiaikaisten ratkaisujen kannalla. Pikavoittojen perässä ei voi juosta, ainakaan yhtä kevättä pidempään, vaan menestysorganisaatiot rakennetaan ajan kanssa. Timosen tarina osoittaa, että yhdessäkin keväässä voi toki rakentaa jotain hienoa.

Toni Rajamäki:
Lähtökohtaisesti "all in" -taktiikka ei sovi monellekaan seuralle. Se sopii niille joukkueille, joilla on nyt lähestulkoon unelmajoukkue kasassa. Tai niille, joilla on muuten vain hyvä sauma mennä tappiin asti.

Arizonan peliliikettä voidaan pitää pienenä yllätyksenä. Seura on vasta nousunsa alussa, ja sen parhaimmat vuodet ovat vasta edessä päin. Mestaruusunelma ei ole tällä kaudella kovin realistinen, joten miksi nyt piti luopua niin paljosta saadakseen yhden tähden puoleksi vuodeksi? Toki jos Hall tekee seuraan jatkopahvin, niin John Chaykan liike oli nerokas. Tällä hetkellä siirto näyttää kuitenkin vain isolta riskiltä.

Olisin ymmärtänyt paljon paremmin Hallin siirron esimerkiksi Colorado Avalancheen. Ensinnäkin, Avsilla on aito sauma taistella mestaruudesta. Toiseksi, seurassa ollaan tällä hetkellä parhaassa jamassa pelaajiston suhteen, sillä tulevina vuosina se joutuu tekemään monia palkankorotuksia, mikä tulee heikentämään joukkuetta paperilla. Muun muassa Cale Makar, Gabriel Landeskog, Nathan MacKinnon, Philipp Grubauer, Andre Burakovsky ja Nikita Zadorov tulevat tekemään seuraavina vuosina uudet sopimukset. Näin ollen Coloradossa on nyt paras sauma menestyä, ja uskonkin denveriläisten hakevan ryhmään kovaa kiinnitystä talven aikana.

Tällä kaudella tuskin nähdään enää Hallin kaltaista tähteä siirtokuvioissa, mutta markkinoilla tulee olemaan todella hyviä pelaajia Chris Kreiderin, Jean-Gabriel Pageaun, Mikael Granlundin, Sami Vatasen ja Erik Gustafssonin johdolla. Heidänkin kohdallaan joutuu ottamaan riskiä ja maksamaan merkittävän hinnan.

Keskikastin seuroille en voi suositella "all in" -taktiikkaa. Petteri nosti jo esiin Blue Jacketsin, jonka olisi pitänyt jättää Duchene ja Ryan Dzingel hankkimatta. Niin karulta kuin se kuulostaakin, olisin itse lähtenyt myymään Artemi Panarinia ja Sergei Bobrovskia jo kesken kauden, jos olisin ollut GM Jarmo Kekäläisen saappaissa. Se olisi ollut pitkässä juoksussa paras vaihtoehto.

Simo Järvinen:
Karsastan itse suuria peliliikkeitä kesken kauden, vaikka niiden kuinka uskottaisi vahvistavan joukkuetta. Mestaruutta tavoittelevan joukkueen runko pitäisi muovata ennen kautta siihen kuntoon, ettei "kukkarolle" tarvitsisi mennä siirtotakarajalla.

Toisaalta, kun puhutaan, että ikkuna on jollekin joukkueelle auki, niin se luo automaattisesti myös odotuksia. Tällöin jotkut GM:t saattavat ajatella, että nyt tai ei koskaan, ja sen jälkeen soppa onkin valmis.

Coyotesin tilanteessa olen Tonin kanssa samoilla linjoilla. Myös itselleni Hallin tasoisen pelaajan nappaaminen tuntui hiukan ihmeelliseltä, etenkään kun kojootit eivät ole hyppäämässä vahvistamisen myötä kauden mestarisuosikkien joukkoon. Itselleni herää kysymys, että kokeeko pitkäjänteistä kehitystyötä tekevä päävalmentaja Rick Tocchet kiirettä joukkueensa uudelleenrakennuksessa? Mielestäni aihetta ei todellakaan olisi.

Kun muistelee viimeisten vuosien mestareita ja sitä, millaisia peliliikkeitä kyseiset joukkueet ovat siirtotakarajalla tehneet, niin voidaan todeta muutosten olleen varsin maltillisia. Viime kaudella lordi Stanleyn maljaa nostellut St. Louis Blues hankki edeltävänä kesänä David Perronin, Patrick Maroonin ja Tyler Bozakin, joista tuli nuottipaidoille keväällä tärkeitä ratkaisupelaajia. Mutta ovia pidettiin kiinni helmikuun lopun hektisellä pelaajien siirtotakarajalla.

Kauden 2017-18 mestarijoukkue Washington Capitalsin GM Brian MacLellan ei myöskään lähtenyt mylläämään miehistöään kesken kauden vaan luotti siihen, että mestaruusjunassa pysytään ilman vahvistuksiakin.

Huonoja siirtoja onkin sitten tullut eteen hyvin paljon. Itse muistan Capitalsin muutamien vuosien takaisen siirron, jossa Kevin Shattenkirk hankittiin kovalla hinnalla helmikuun siirtotakarajalla pääkaupunkilaisiin. Ihan kun puhtaat ylivoimapakit olisivat jotenkin toimineet pudotuspeleissä takeina mestaruuteen.

Mutta mitkä sitten olisivat niitä "oikeita vahvistuksia" mestaruusjunan kyydissä olleille seuroille?

Kun ajatellaan sitä, että minkä tyylinen pelaaja aiheuttaisi vähiten riskejä joukkueelle mutta olisi samalla mahdollisimman käyttökelpoinen palanen, niin se olisi Esa Lindellin tyylinen isoja peliminuutteja urakoiva luotettava peruspuolustaja, joka kykenisi tärkeillä hetkillä lakaisemaan tehokkaasti kriittisillä sektoreilla pyörivät paluukiekot pois ja peittämään nerokkaalla sijoittumisellaan vastustajien laukaukset. Lisäksi kausipalkkakaan ei usein tämän tyylisillä pelaajilla koidu seuroille rasitteeksi.

 

[Lisää aiheesta: Coyotesiin kaupattu Taylor Hall väläytteli heti osaamistaan]

 

Varpu Sihvonen:
NHL-joukkueen GM:n paras ominaisuus on kyky nähdä tulevaisuuteen. Jos ja kun tätä taitoa ei ole, nimien pyöritteleminen paperilla näyttää aivan erilaiselta kuin kyseisten pelaajien jäähän piirtämät kuviot.

Supertähden nappaaminen kesken kauden tai siirtoikkunan painuessa kiinni tuntuu todennäköisesti hyvältä ja saattaa valaa joukkueeseen uskoa ainakin hetkeksi. Se antaa pelaajille viestin, että seurajohto on heidän tukenaan ja valmis tekemään rajujakin liikkeitä menestyksen eteen. Mutta.

Tässä kohtaa voi käyttää vanhaa sanontaa "ei yksi pääsky kesää tee". Kukaan pelaaja ei yksin pelasta joukkuetta tai kanna sitä mestariksi, ei vaikka olisi kuinka huikea maalien mättäjä tai liimanäppi maalivahti. No, sen verran voin antaa periksi, että maalivahti saattaa olla tärkeämpi pelaaja kuin koko joukkueen summa.

Kun GM ei osaa ennustaa tulevaa, hän ei voi tietää, kuinka kesken kauden kokoonpanoon liittyvä pelaaja muuttaa tai sekoittaa joukkueen kemiaa. Tai edes kohtaavatko kemiat uusien ketjukavereiden tai pakkiparin kanssa. Jos olisin GM, lomailisin kesällä vähemmän ja yrittäisin tehdä enemmän pelaajakauppoja. Ja sitten antaisin joukkueeni hitsautua yhteen koko kauden ajan. Uteliaille vastaisin, että näillä mennään.

Simo on samoilla linjoilla kanssani ja mainitsi kaksi viimeisintä mestaria, joiden peliliikkeet olivat maltillisia kauden aikana. Riittänee todistusaineistoksi minun teorialleni?

Kollegat jo puhuivatkin Taylor Hallin siirtymisestä Arizonaan. Hän tuskin on se yksi pääsky. Taitava pelaaja kuin mikä, mutta hänen harteilleen lastatut odotukset voivat painaa enemmän kuin Stanley Cup -kannu. Nähtäväksi jää, löytyykö hänen rinnalleen sopivia kavereita. Tai onko hän johtajatyyppi, joka ottaa joukkueen reppuselkään ja vie mukanaan pitkälle kevääseen saakka.

Ja kun kerran olen ruvennut jakamaan neuvoja GM:ille, niin tässä yksi lisää. Daniel Briere sanoi minulle eräässä haastattelussa peliuransa aikana, että jääkiekon ja shakin pelaamisessa on yhtäläisyyksiä. Pitää ajatella useampi siirto eteenpäin. GM:t, kaivakaahan shakkilaudat esiin.

Valtteri Tahkola:
Erinomaista pohdintaa kollegoilta. Itse kallistun tässä keskustelussa sinne molempien ääripäiden välimaastoon. Edellä on käyty kattavasti läpi viime vuosien mestareiden vähäisiä pelaajakauppoja ja toisaalta myös Los Angeles Kingsin kaltaisia onnistumisia.

Aihetta on todella vaikeaa lähestyä mustavalkoisesti. Jääkiekko on joukkuepeli parhaimmillaan. Kevään karkeloissa vastakkain on niin kovia nippuja, että henki voittaa lähes kerran kerrasta puhtaan materian.

En uskalla lähteä heittäytymään yhtä radikaalisti NHL:n seurajohtajien pään sisään kuin Varpu yläpuolella, mutta mielestäni tuo Daniel Brieren lausunto kiteyttää homman ytimen erinomaisesti.

NHL:n fantasiamanagerihommissa ja muissa vastaavissa on helppoa ajatella, että kun hommaan sen yhden supertähden kovalla hinnalla vahvistamaan ennestään laadukasta joukkuetta, mestaruusparaati odottaa. Todellisuudessa kokonaisuus on kuitenkin paljon monimutkaisempi.

Seurajohtajien täytyy ottaa huomioon pukukopin sisäiset kemiat, joukkueen rakenne, tulevaisuuden palapeli ja monta muuta kriittistä tekijää. Samalla on puntaroitava sitä, minkä verran jonkun ison nimen hommaaminen painaa loppupeleissä vaakakupissa.

Hallin siirto Coyotesiin on luonnollisesti mallikas esimerkki tähän keskusteluun. Minä näen tässä diilissä hyviä ja huonoja puolia. Positiivisena pidän sitä, että kojootit tekivät siirron jo ennen joulua. Se antaa joukkueelle ja Hallille hyvin aikaa löytää väylät toimivaan yhteistyöhön jäällä ja sen ulkopuolella.

Toisaalta en pidä Coyotesin menestysmahdollisuuksia vielä tällä kaudella kummoisina. Jos Hall saadaan jatkamaan Arizonassa, tilanne on täysin eri, mutta näissä asioissa piilee aina riskinsä.

Silti täytyy muistaa, että taalaliigassa mikä vain on mahdollista. Ei viime kaudella mestaruuden pokannut Blues tai sensaatiomaisesti finaaleihin yltänyt Vegas Golden Knights olleet paperilla mitään suosikkeja.

Ei käy kateeksi seurajohtajia. Suosittelisin toimiston pöydälle shakkilaudan seuraksi myös jonkinlaista kristallipalloa.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.