Kun muistelee viimeisten vuosien mestareita ja sitä, millaisia peliliikkeitä kyseiset joukkueet ovat siirtotakarajalla tehneet, niin voidaan todeta muutosten olleen varsin maltillisia. Viime kaudella lordi Stanleyn maljaa nostellut St. Louis Blues hankki edeltävänä kesänä David Perronin, Patrick Maroonin ja Tyler Bozakin, joista tuli nuottipaidoille keväällä tärkeitä ratkaisupelaajia. Mutta ovia pidettiin kiinni helmikuun lopun hektisellä pelaajien siirtotakarajalla.
Kauden 2017-18 mestarijoukkue Washington Capitalsin GM Brian MacLellan ei myöskään lähtenyt mylläämään miehistöään kesken kauden vaan luotti siihen, että mestaruusjunassa pysytään ilman vahvistuksiakin.
Huonoja siirtoja onkin sitten tullut eteen hyvin paljon. Itse muistan Capitalsin muutamien vuosien takaisen siirron, jossa Kevin Shattenkirk hankittiin kovalla hinnalla helmikuun siirtotakarajalla pääkaupunkilaisiin. Ihan kun puhtaat ylivoimapakit olisivat jotenkin toimineet pudotuspeleissä takeina mestaruuteen.
Mutta mitkä sitten olisivat niitä "oikeita vahvistuksia" mestaruusjunan kyydissä olleille seuroille?
Kun ajatellaan sitä, että minkä tyylinen pelaaja aiheuttaisi vähiten riskejä joukkueelle mutta olisi samalla mahdollisimman käyttökelpoinen palanen, niin se olisi Esa Lindellin tyylinen isoja peliminuutteja urakoiva luotettava peruspuolustaja, joka kykenisi tärkeillä hetkillä lakaisemaan tehokkaasti kriittisillä sektoreilla pyörivät paluukiekot pois ja peittämään nerokkaalla sijoittumisellaan vastustajien laukaukset. Lisäksi kausipalkkakaan ei usein tämän tyylisillä pelaajilla koidu seuroille rasitteeksi.
Lisää aiheesta: [Coyotesiin kaupattu Taylor Hall väläytteli heti osaamistaan]
Varpu Sihvonen:
NHL-joukkueen GM:n paras ominaisuus on kyky nähdä tulevaisuuteen. Jos ja kun tätä taitoa ei ole, nimien pyöritteleminen paperilla näyttää aivan erilaiselta kuin kyseisten pelaajien jäähän piirtämät kuviot.
Supertähden nappaaminen kesken kauden tai siirtoikkunan painuessa kiinni tuntuu todennäköisesti hyvältä ja saattaa valaa joukkueeseen uskoa ainakin hetkeksi. Se antaa pelaajille viestin, että seurajohto on heidän tukenaan ja valmis tekemään rajujakin liikkeitä menestyksen eteen. Mutta.
Tässä kohtaa voi käyttää vanhaa sanontaa "ei yksi pääsky kesää tee". Kukaan pelaaja ei yksin pelasta joukkuetta tai kanna sitä mestariksi, ei vaikka olisi kuinka huikea maalien mättäjä tai liimanäppi maalivahti. No, sen verran voin antaa periksi, että maalivahti saattaa olla tärkeämpi pelaaja kuin koko joukkueen summa.
Kun GM ei osaa ennustaa tulevaa, hän ei voi tietää, kuinka kesken kauden kokoonpanoon liittyvä pelaaja muuttaa tai sekoittaa joukkueen kemiaa. Tai edes kohtaavatko kemiat uusien ketjukavereiden tai pakkiparin kanssa. Jos olisin GM, lomailisin kesällä vähemmän ja yrittäisin tehdä enemmän pelaajakauppoja. Ja sitten antaisin joukkueeni hitsautua yhteen koko kauden ajan. Uteliaille vastaisin, että näillä mennään.
Simo on samoilla linjoilla kanssani ja mainitsi kaksi viimeisintä mestaria, joiden peliliikkeet olivat maltillisia kauden aikana. Riittänee todistusaineistoksi minun teorialleni?
Kollegat jo puhuivatkin Taylor Hallin siirtymisestä Arizonaan. Hän tuskin on se yksi pääsky. Taitava pelaaja kuin mikä, mutta hänen harteilleen lastatut odotukset voivat painaa enemmän kuin Stanley Cup -kannu. Nähtäväksi jää, löytyykö hänen rinnalleen sopivia kavereita. Tai onko hän johtajatyyppi, joka ottaa joukkueen reppuselkään ja vie mukanaan pitkälle kevääseen saakka.
Ja kun kerran olen ruvennut jakamaan neuvoja GM:ille, niin tässä yksi lisää. Daniel Briere sanoi minulle eräässä haastattelussa peliuransa aikana, että jääkiekon ja shakin pelaamisessa on yhtäläisyyksiä. Pitää ajatella useampi siirto eteenpäin. GM:t, kaivakaahan shakkilaudat esiin.
Valtteri Tahkola:
Erinomaista pohdintaa kollegoilta. Itse kallistun tässä keskustelussa sinne molempien ääripäiden välimaastoon. Edellä on käyty kattavasti läpi viime vuosien mestareiden vähäisiä pelaajakauppoja ja toisaalta myös Los Angeles Kingsin kaltaisia onnistumisia.
Aihetta on todella vaikeaa lähestyä mustavalkoisesti. Jääkiekko on joukkuepeli parhaimmillaan. Kevään karkeloissa vastakkain on niin kovia nippuja, että henki voittaa lähes kerran kerrasta puhtaan materian.
En uskalla lähteä heittäytymään yhtä radikaalisti NHL:n seurajohtajien pään sisään kuin Varpu yläpuolella, mutta mielestäni tuo Daniel Brieren lausunto kiteyttää homman ytimen erinomaisesti.
NHL:n fantasiamanagerihommissa ja muissa vastaavissa on helppoa ajatella, että kun hommaan sen yhden supertähden kovalla hinnalla vahvistamaan ennestään laadukasta joukkuetta, mestaruusparaati odottaa. Todellisuudessa kokonaisuus on kuitenkin paljon monimutkaisempi.
Seurajohtajien täytyy ottaa huomioon pukukopin sisäiset kemiat, joukkueen rakenne, tulevaisuuden palapeli ja monta muuta kriittistä tekijää. Samalla on puntaroitava sitä, minkä verran jonkun ison nimen hommaaminen painaa loppupeleissä vaakakupissa.
Hallin siirto Coyotesiin on luonnollisesti mallikas esimerkki tähän keskusteluun. Minä näen tässä diilissä hyviä ja huonoja puolia. Positiivisena pidän sitä, että kojootit tekivät siirron jo ennen joulua. Se antaa joukkueelle ja Hallille hyvin aikaa löytää väylät toimivaan yhteistyöhön jäällä ja sen ulkopuolella.
Toisaalta en pidä Coyotesin menestysmahdollisuuksia vielä tällä kaudella kummoisina. Jos Hall saadaan jatkamaan Arizonassa, tilanne on täysin eri, mutta näissä asioissa piilee aina riskinsä.
Silti täytyy muistaa, että taalaliigassa mikä vain on mahdollista. Ei viime kaudella mestaruuden pokannut Blues tai sensaatiomaisesti finaaleihin yltänyt Vegas Golden Knights olleet paperilla mitään suosikkeja.
Ei käy kateeksi seurajohtajia. Suosittelisin toimiston pöydälle shakkilaudan seuraksi myös jonkinlaista kristallipalloa.
