FLA Niko Mikkola

NHL:n Euroopan-mediapäivä järjestettiin tänä kesänä Italian Milanossa, ja NHL.com/fi jututti tapahtumassa liigan eurooppalaistähtiä. Tänään julkaisemme yksinoikeudella Florida Panthersin puolustaja Niko Mikkolan haastattelun.

Niko Mikkola on ollut kiistatta yksi Panthersin tasaisimmista suorittajista kahden viime kauden aikana. Suomalaispuolustaja on hurmannut monet fyysisellä mutta virheettömällä pelillään. Nyt edessä on tärkeä sesonki, sillä ensi kesänä Mikkola voi jäädä rajoittamattomasti vapaaksi pelaajaksi.

Mikkola vastaili kysymyksiimme NHL:n eurooppalaispelaajien mediapäivänä Milanossa.

Pääsitte juhlimaan Stanley Cup -mestaruutta nyt jo toista kertaa putkeen. Miten toinen mestaruuskesä erosi ensimmäisestä?

– Kesä oli kokonaisuudessaan hieman rennompi. Osasin tällä kertaa kieltäytyä monista asioista, joita en halunnut tehdä. Viime kesänä en vielä osannut tehdä sitä, joten nyt minulla tuntui olevan enemmän aikaa itselleni.

Panthersin Niko Mikkola vietti päivänsä Stanley Cupin kanssa Oulussa

Miten kesäharjoittelu sujui? Kaksi pitkää kautta tuovat varmasti oman haasteensa harjoittelun ja palautumisen yhteensovittamiseen.

– Harjoittelu onnistui lopulta melko hyvin, koska kesä oli pitkälti viime kauden uusinta. Pidin playoffien jälkeen muutaman viikon lepoa, jonka jälkeen olen rakentanut kuntoa pikkuhiljaa kohti harjoituskauden alkua. Edellinen kesä onnistui hyvin, joten olen tehnyt paljon samoja asioita.

GM Bill Zito sai sorvattua jatkosopimukset lähes kaikille runkopelaajille, jotka olivat vapautumassa markkinoille. Kuinka paljon uskoa heidän sitoutumisensa tähän organisaatioon antaa koko joukkueelle?

– Nuo jatkosopimukset olivat tietenkin tärkeitä koko joukkueelle. Meillä on kasassa todella itsevarma ryhmä, enkä näe mitään esteitä sille, miksemme voisi voittaa kolmatta peräkkäistä mestaruutta. Jokaisella meistä riittää nälkää ja voitontahtoa. Kausi on pitkä, mutta yhteinen päämäärämme on selvä.

Olet jäämässä ensi kesänä rajoittamattomasti vapaaksi pelaajaksi, sillä aloitat nyt nykyisen sopimuksesi viimeisen kauden. Onko mahdollisen jatkosopimuksen tiimoilta käyty vielä mitään keskusteluja?

– Olemme käyneet jo alustavia keskusteluja, ja molemmat osapuolet haluavat löytää ratkaisun ennemmin kuin myöhemmin. Haluaisin jatkaa uraani täällä, ja uskon että Panthers haluaa pitää minut täällä.

Nousit pudotuspelien aikana kiekkomaailman puheenaiheeksi loistavilla esityksilläsi. Lisäsikö onnistunut kesä itseluottamusta myös tulevaisuutta ajatellen?

– Jääkiekko on edelleen peli, jossa itseluottamus näyttelee suurta roolia. Kun riittää itseluottamusta, pelaaminen tuntuu sujuvan helpommin. Olin hyvin itsevarma koko kauden ajan, ja pudotuspeleissä sain tehtyä joukkueen eteen hyviä asioita. Jos ihmiset puhuivat pelaamisestani, niin se on varmaan hyvä asia. Olen vielä sen ikäinen, että tavoitteenani on ollut kehittyä vuodesta toiseen.

FLA-CAR: Mikkolan rystysyöttö painuu pakin kautta pömpeliin

Florida on ollut NHL:n eniten taklaava joukkue jo useamman vuoden ajan. Miten päävalmentaja Paul Maurice saa teidät pelaamaan niin uhrautuvasti kaudesta toiseen?

– Maurice pitää huolen siitä, että olemme valmiit tekemään kaikkemme voittamisen eteen. Pelikirjamme on lopulta aika yksinkertainen, ja meidän pitää tehdä vain yhdessä kovasti töitä. Pelityylimme on todella raskas, ja se verottaa pitkän runkosarjan aikana. Intensiteettiä on mahdotonta pitää aivan tapissa kaikissa 82 runkosarjaottelussa.

Pelasit talvella 2022 historian kylmimmässä (-21) Winter Classic -ulkoilmaottelussa. Ensi talvena edessä voi olla historian lämpimin talviklassikko, kun isännöitte Miamissa New York Rangersia. Mitä ajattelet tuosta ottelusta?

– Kylmä ilma ei haitannut minua, koska olen tottunut siihen Suomessa! Ensi talven ottelusta tulee varmasti todella mielenkiintoinen, ja on jännittävää nähdä, miten he saavat rakennettua kaukalon näissä olosuhteissa. Odotan, että katsomot ovat täynnä äänekkäitä kannattajia.

4 Nations Face-Off -turnaus yllätti monet fyysisyydellään. Uskotko, että Milano-Cortinan olympiaturnauksessa nähdään samantyyppistä peliä?

– Uskon, että viime vuoden turnaus antoi esimakua siitä, millaista peliä Milanossa pelataan. Luvassa on varmasti erittäin nopeaa ja fyysistä peliä, mutta tappelut voivat jäädä vähemmälle. Jokainen joukkue haluaa voittaa, joten menestyspaineita riittää monille harteille.

Oletko haaveillut siitä, että pääsisit edustamaan Suomea talviolympialaisissa?

– Se on aina ollut unelmani. Muistan, kuinka katsoin nuorena suomalaislegendojen otteluita talviolympialaisissa. Olisi hienoa päästä kokemaan sama turnaus myös pelaajana.

Anna meille lopuksi vielä yksi veikkaus tulevasta kaudesta. Se voi liittyä Panthersiin tai johonkin muuhun joukkueeseen.

– Anton Lundell tekee ensi kaudella yli 60 tehopistettä.

section-title-related-items