Hyry pelasi kaudella 2023-24 lopulta kolme EHT-turnausta ja raivasi tiensä maajoukkueleirityksen kautta Leijonien MM-joukkueeseen. Suomen taival vuoden 2024 kisoissa päättyi puolivälieriin, kun pääasiassa NHL-pelaajista kootulla joukkueella turnaukseen tullut Ruotsi kaatoi Leijonat jatkoajalla.
MM-kisojen kahdeksassa ottelussaan Hyry keräsi tehot 2+1. Hyvä kausi palkittiin jo ennen turnausta NHL-sopimuksella, kun hän solmi kaksivuotisen tulokassopimuksen Starsin kanssa huhtikuussa 2024. Kahden vuoden kaksisuuntaisen jatkosopimuksen Hyry sorvasi tähtipaitoihin heinäkuun alussa.
Tänä syksynä Hyry on tehnyt asteittain läpimuroa Dallasin NHL-kokoonpanoon. Hän ei onnistunut lunastamaan suoraa NHL-paikkaa syksyn harjoitusleirin kautta, mutta kun kanadalaissentteri Matt Duchene siirrettiin pitkäaikaisloukkaantuneiden listalle, Hyrylle avautui paikka Starsissa heti runkosarjan alkumetreillä.
Loukkaantumisten avaamat tilaisuudet ovat niitä, jotka Hyryn kaltaisten varaamattomien pelaajien täytyy pystyä hyödyntämään. Ja Hyry onkin käyttänyt näytön paikkansa erinomaisesti.
Hyry tuli Starsiin sisään alempien ketjujen kautta fyysisellä ja perusvarmalla pelaamisella. Hän on taklannut 16 ottelussaan 28 kertaa, mikä on Starsin hyökkääjistä toiseksi eniten. Hyry on myös on lunastanut paikkansa Dallasin suomalaispainotteisesta alivoimasta, jossa hyökkääjäkaverina on ollut Joel Kiviranta ja puolustajana Esa Lindell.
Eikä tässä vielä kaikki. Hyryn suurin vahvuus on tullut esiin aloitusympyrässä. Hän on ottanut tällä kaudella Starsin pelaajista eniten aloituksia (186) ja kaivanut niistä kiekon omilleen peräti 61,8 prosentin varmuudella. Lukema on koko liigan kovin noteeraus vähintään 160 aloitusta ottaneiden pelaajien joukossa.
Hyryyn on luotettu etenkin puolustusalueen aloituksissa, joita hänelle on kertynyt jo 108 eli yli 50 enemmän kuin Starsin tilaston toista sijaa pitävälle Radek Faksalle. Hyry on voittanut oman kenttäpäädyn aloituksistaan 60,2 prosenttia, joten ei ole ihme, että päävalmentaja Glen Gulutzan komentaa hänet usein askiin ottelun loppuhetkillä, kun dallasilaiset puolustavat johtoaan.
– Hän on kookas, hyvä laitojen lähellä ja pelaa fyysisesti, Gulutzan luonnehti taannoin.
Viime päivinä Hyry on pelannut Starsissa Roope Hintzin johtaman kakkosketjun oikeassa laidassa. Oikea käsi alhaalla pelaavana hän pystyy ottamaan aloituksia tarvittaessa eri puolelta kuin Hintz. Vitjan toisella laidalla viilettää Jason Robertson.
Kolmikko laittoi välittömästi tuulemaan tiistaina Washingtonissa, kun Robertson iski hattutempun ja Hintz heilutti verkkoa kertaalleen. Ensimmäinen Robertsonin osumista tuli ylivoimalla. Ketjun työmies Hyry sai syöttöpisteen tähtilaiturin toiseen maaliin vietyään kiekon hyökkäysalueelle ja tarjoiltuaan sen toiseen aaltoon Robertsonille, joka viimeisteli tyylikkäällä laukauksella.
Robertson sanoi pelin jälkeen, että Hyryn rooli oli tärkeä erityisesti aloituksissa. Hänen mukaansa tuore ketjukaveri tekee kentällä oikeita asioita.
– Hän pitää pelin yksinkertaisena, ja joskus se on ainoa asia, mitä tarvitaan. Sen kautta saattaa aueta hyviä tilanteita, Robertson kertoi.
Rooli kakkosketjusta ei tullut sattumalta, sillä Hyry on pystynyt parantamaan peliään myös hyökkäyssuuntaan. Hän on kerännyt tällä kaudella 16 ottelussaan kuusi (4+2) tehopinnaa, joten viime kauden maali- ja pistemäärät ovat jo taustapeilissä. Jos pesti Hintzin vitjassa jatkuu pidempään, Hyryn pistepotti jatkaa taatusti kasvuaan.
Hyry on ollut NHL:ssä alkukauden suomalaistarina, ja hänen kehityskäyränsä on jatkanut vakaata nousuaan koko uran ajan näihin päiviin saakka. Hän on ottanut tänä syksynä ratkaisevat askeleet taalakaukaloissa omilla vahvuuksillaan. Helmikuussa 2028 järjestettävään World Cupiin on aikaa vielä reilusti yli vuosi, ja siinä ajassa ehtii tapahtua vielä paljon. Tällä hetkellä on kuitenkin selvää, että Hyry on pelannut itsensä siihen joukkoon, josta huipputurnauksen Leijonat valitaan.
Jos Hyryn nousu Starsin vakiokasvoksi oli iloinen yllätys, niin Konsta Heleniuksen tapaus on ollut hivenen mollivoittoisempi. Ennen kauden alkua odotettiin, että hän tekisi lopullisen NHL-läpimurtonsa Buffalo Sabresissa, mutta lokakuu oli 20-vuotiaalle hyökkääjälle vaikea.