Nashville Predatorsin peli kulkee tällä hetkellä mainiosti. Lauantaina tuli jo neljäs peräkkäinen voitto, kun Predators kaatoi St. Louis Bluesin kotonaan Bridgestone Arenassa maalein 3-1.
Yksi Nashvillen voittoputken takuumiehistä on ollut maalivahti Juuse Saros, joka on näyttänyt muutaman heikomman kauden jälkeen taas siltä tähtiveskarilta, johon joitain vuosia sitten totuttiin. Hän venyi lauantaina kiekon tielle 25 kertaa ja auttoi joukkueensa jälleen täyteen pistepottiin.
Saros on torjunut kahdessa viime ottelussaan yhteensä 54 kertaa ja päästänyt vain kaksi maalia, minkä myötä hänen torjuntaprosenttinsa on ollut todella vakuuttava 96,4. Lauantaina ainoa kauneusvirhe tuli avauserässä, kun Bluesin tämän kauden paras maalintekijä Jimmy Snuggerud upotti kiekon ylivoimalla suomalaismaalivahdin patjojen alta rysään.
– Tämä ei ollut ehkä viime aikojen paras pelimme. Otteluihin on kuitenkin helpompi lähteä silloin kun on pelannut siten kuin me olemme viime aikoina pelanneet. Jos pelilliset rakenteemme pettävät, ”Juice” on mies paikallaan, Predatorsin kokenut maalipyssy Steven Stamkos kehaisi Sarosta.
Saros muodostaa Nashvillen maalivahtitandemin Justus Annusen kanssa. Neljän ottelun voittoputken aikana he ovat kirjauttaneet kaksi voittoa mieheen. Annunen oli mainiossa vireessä torstaina, kun Predators kävi kaatamassa mestarisuosikkeihin lukeutuvan Colorado Avalanchen Denverissä.
Predatorsin päävalmentaja Andrew Brunetten mukaan hyvän maalivahtipelin ohella myös joukkueen puolustuspelaaminen on ottanut askeleita oikeaan suuntaan. Kauden ensimmäisten kymmenen ottelun aikana Nashville päästi keskimäärin 3,10 maalia illassa. Sitä seuraavissa seitsemässä ottelussa Predatorsin oma verkko on heilunut keskimäärin enää 2,43 kertaa per peli. Noteeraus on NHL:n kuudenneksi paras lokakuun 25. päivän jälkeen. Näistä seitsemästä ottelustaan Predators on hävinnyt varsinaisella peliajalla vain yhden (5-1-1).
– Kyse on joukkuepuolustamisesta. Kiekollinen pelaamisemme auttaa myös puolustussuuntaan, ja kaikki ovat pystyneet nostamaan pelillistä tasoaan yhdessä, Brunette sanoi.
– Emme kuitenkaan ole vielä valmiita, enkä voi sanoa, että olisin täysin tyytyväinen kaikkeen. Pidän kuitenkin tuloksesta ja siitä, miten pelaajat taistelivat ja pitivät johtoasemastamme kiinni kolmannessa erässä. Tällaisten asioiden päälle on hyvä rakentaa, päävalmentaja jatkoi.
Ross Colton teki Nashvillen voitto-osuman toisessa erässä ja jatkoi maaliputkensa kolmeen otteluun. Myös hän kiitteli voitosta joukkueensa puolustuspelaamista ja Sarosta.
– Joukkueemme tietää, miten pelejä voitetaan. Kaikki lähtee johtajuudesta ja maalivahtipelistä, joka on ollut loistavaa, Colton kehaisi.
Nashvillen suomalaismaalivahti pysäytti 25 laukausta lauantain kotivoitossa Bluesista
NSH-STL: Colton vie Predatorsin johtoon komealla kudilla toisessa erässä

© Photo by John Russell/NHLI via Getty Images





















