Buffalo Sabresin kauden ensimmäiset viikot olivat nihkeitä, mutta joukkue on saamassa juonesta kiinni. Kun Columbus Blue Jackets kaatui perjantaina maalein 5-2, Sabres on voittanut viidestä viime ottelustaan neljä.

Sabres on kerännyt kauden 16 ottelustaan kahdeksan voittoa ja 19 sarjapistettä. Viiden viime koitoksen aikana maalivahtipelikin on toiminut, sillä sekä Ukko-Pekka Luukkonen että Colten Ellis ovat yltäneet yli 90:n torjuntaprosenttiin ja pitäneet päästettyjen maalien ottelukohtaisen keskiarvon alle kolmessa.

Luukkonen torjui perjantaina 24 kertaa ja valittiin ottelun kakkostähdeksi. Suomalaisveskari sai peräkkäiset voitot tililleen ensimmäisen kerran tällä kaudella.

– Kun tulee peräkkäisiä hyviä suorituksia, itseluottamus kasvaa kauden edetessä. Se koskee niin joukkuetta kuin yksittäisiä pelaajia. Olemmekin saaneet yhä enemmän momentumia viime otteluissa, Luukkonen totesi ottelun jälkeen.

– Hyvä joukkuepuolustaminen helpotti omaa pelaamistani. Ensimmäisessä erässä meni pitkiä aikoja ilman laukauksia, eikä hirveää kiirettä pitänyt tänään muutenkaan.

BUF-CBJ: Norris siirtää Sabresin kolmen maalin johtoon toisessa erässä

Atlantic-divisioonan kaikki kahdeksan joukkuetta ovat koonneet vähintään 50 prosenttia saatavilla olleista sarjapisteistä. Kärkijoukkue Boston Bruins (73,5 %) on vahvoilla, ja myös Sabresin lukema (59,4 %) on mukiinmenevä. Vaikka hyvää tulosta on syntynyt, leijuminen on vältettävä.

– Edistykseen ei saa tyytyä, vaan on ennemminkin jatkettava rakentamista hyvien suoritusten pohjalle. Pelasimme tänään omaa peliämme emmekä lähteneet vastustajan tyyliin mukaan. Teimme siinä hyvää työtä. Onnistuimme hyvin joukkueena, Luukkonen iloitsi.

Kausitasolla Luukkosen tilastoissa on kasvunvaraa. Hän on saavuttanut 11 ottelusta viisi voittoa, päästettyjen maalien ottelukohtaisen keskiarvon 3,27 ja torjuntaprosentin 87,8. Ellisin luvut ovat kuusi ottelua, kolme voittoa, päästettyjen maalien keskiarvo 2,92 ja torjuntaprosentti 89,1. Lisäksi Ellisillä on tilillään yksi nollapeli.

Perjantaina kahdesti osunut hyökkääjä Josh Norris arvostaa Sabresin veräjänvartijoita.

– Olemme saaneet hyvää maalivahtipeliä molemmilta viime aikoina. Kun heillä kulkee, he ovat tämän liigan lahjakkaimpia ja ahkerimpia maalivahteja. Koko joukkue saa voimaa heidän suorituksistaan. "UPL" oli erinomainen koko illan ja esitti tärkeitä torjuntoja juuri silloin kun niitä tarvittiin, Norris näki.

Buffalon viiden viime ottelun ainoa kauneusvirhe on Ottawa Senatorsille kärsitty tappio, joka tuli keskiviikkona kotikentällä maalein 1-2. Norrisin mukaan pettymys unohdettiin nopeasti.

– Reagoimme tulokseen vahvasti. Pelasimme kovaa, pidimme asiat yksinkertaisina ja pelasimme haluamamme tyylin mukaisesti. Voitto oli hyvä edistysaskel, ja nyt pitää vain parantaa entisestään, Norris sanoi.

– Tiesimme, miten vaikea joukkue on vastassa, ja pelasimmekin paremmin kuin edellisessä kohtaamisessamme (Blue Jackets voitti 1. lokakuuta 6-3). Saimme panosta kokoonpanon laajuudelta, ja se on aina tärkeää, hän jatkoi.

Mainioon kuntoon äitynyt Jack Quinn ampui Sabresin johtoon ensimmäisessä erässä. Täysosuma oli kanadalaishyökkääjälle kauden yhdeksäs. Kent Johnson nosti Blue Jacketsin tasoihin, mutta Norris palautti kotijoukkueen johtoaseman ennen ensimmäistä erätaukoa.

Sabresin ruotsalaiskapteeni Rasmus Dahlinin lyöntilaukaus tuotti voittomaalin ajassa 24.30. Voitto-osuma oli Dahlinille NHL-uran 14:s, ja Sabresin historiatilastossa hänen edellään on puolustajista enää Mike Ramsey (15).

BUF-CBJ: Luukkonen johdattaa Sabresin voittoon 24 torjunnallaan

Norrisin toinen maali ja Josh Doanin osuma levensivät Sabresin johdon jo lukemiin 5-1. Kolmannen erän ainoasta maalista vastasi Blue Jacketsin tähtipuolustaja Zach Werenski, joka onnistui ylivoimalla. Werenskin kauden 13 ensimmäistä ottelua menivät ilman täysosumia, mutta nyt hän on heiluttanut verkkoa kahdessa peräkkäisessä kamppailussa.

Columbuksella oli ennen Buffalon-vierailuaan alla kaksi lupaavaa voittoa, joten perjantainen tulos kismitti päävalmentaja Rick Bownessia.

– En pitänyt siitä, miten reagoimme vastustajan kolmanteen maaliin. Kyse on sitoutumisesta joukkuepuolustamiseen, ja meille tuli tänä iltana liikaa virheitä, Bowness totesi.

Kokenut hyökkääjä Charlie Coyle löysi ratkaisun henkiseltä puolelta.

– Sitä on vaikea myöntää, mutta vastustaja oli huomattavasti nälkäisempi. Vaikka meillä oli eilenkin peli, meidän olisi pitänyt tehdä enemmän töitä voiton ja täyden pistepotin eteen. Nälkäisyys oli yksinkertaisesti tämän ottelun ratkaisu, Coyle ilmoitti.

Blue Jacketsilla on kolme välipäivää otteluista ennen kuin kolmen kamppailun kotiputki käynnistyy tiistaina Florida Panthersin kohtaamisella. Sabres jatkaa kotiotteluiden sarjaansa pelaamalla Vegas Golden Knightsia vastaan sunnuntaina ja Tampa Bay Lightningia vastaan keskiviikkona.

Aiheeseen liittyvä sisältö