Ovetshkin pelasi kaudella 2003-04 Moskovan Dynamon riveissä Venäjän pääsarjaa 53 ottelun verran. Niissä syntyneet 13 osumaa riittivät Dynamon sisäisen maalipörssin kärkitilaan. Seuraavalla kaudella Ovetshkin teki 13 maalia 37 ottelussa, ja tuolla tahdilla saalis olisi ollut 21 osumaa 60 ottelussa. Sillä hän olisi jakanut liigan maalipörssin hopeasijan joukkuetoverinsa Pavel Rosan kanssa. Avangard Omskin Dmitri Zatonski nappasi ykköstilan 59 ottelussa tekemillään 23 maalilla.
NHL:ssä pelaajat laukovat aina ja kaikkialta. Maalit syntyvät isojen laukausmäärien kautta. Matthews on laukonut tällä kaudella pelaamissaan 37 ottelussa 134 kertaa, eli hän on runkosarjassa 296 laukauksen vauhdissa. Sillä hän sijoittuisi tulokkaiden laukausmäärien kaikkien aikojen listalla toiseksi 425 kutia kaudella 2005-06 tulittaneen Ovetshkinin jälkeen.
Vertailumme kaksikkoa on myös peluutettu samalla tavalla. Ovetshkinin lailla Matthewsiakin on hyödynnetty tulokaskaudellaan hyökkäyspäässä, häntä ei ole peluutettu alemmissa kentissä, eikä hänellä ole ollut maalinteossa tukenaan kokeneita ketjukavereita.
Matthews on pelannut tasakentällisin Toronton hyökkääjistä eniten, keskimäärin 15.00 per ottelu. NHL-tulokkaista vain Laine (15.21) on kellottanut enemmän jääaikaa viidellä viittä vastaan. Matthews on kärkiketjun sentteri, ja hänen laidoillaan pelaavat Zach Hyman ja William Nylander tai Connor Brown - kaikki tulokkaita. Matthews on ottanut hyökkäysalueella 171 ja puolustusalueella 117 aloitusta. Tuloksena on Maple Leafsin korkein aluealoitusprosentti 59,4.
Aluealoituksista ei ole saatavilla tilastoja kaudelta 2005-06, mutta Ovetshkinia peluutettiin tulokaskaudellaan samalla tavalla. Ovetshkin pelasi tasakentällisin keskimäärin 14.05 per ottelu, mikä oli eniten sekä Washingtonin hyökkääjien että NHL-tulokkaiden joukossa. Ovetshkinin ketjukavereita olivat Chris Clark ja Dainius Zubrus, joiden aiempien kausien piste-ennätykset olivat 25 ja 43 pistettä.
Ovetshkin sai tulokaskaudellaan Matthewsia enemmän ylivoima-aikaa, keskimäärin peräti 6.43 ottelua kohti. Hän teki 52 maalistaan 21 ylivoimalla. Matthews on kaukana tuosta, sillä hän on saanut ylivoima-aikaa keskimäärin vain 2.48 per ottelu.
Jos erikoistilanteita ei lasketa mukaan, Matthews on pelaamassa vahvempaa tulokaskautta kuin Ovetshkin. Itse asiassa Matthewsin NHL-debyyttikausi on paras sitten Selänteen aikojen.
Matthews on tehnyt tasakentällisin 17 maalia 37 ottelussa, millä hän jakaa NHL:n kärkisijan Pittsburgh Penguinsin Sidney Crosbyn kanssa. Jos Matthews pitää saman vauhdin yllä, hän tekee 82 ottelussa 37 maalia viidellä viittä vastaan pelattaessa ja jättää taakseen Ovetshkinin (28) sekä muut NHL-tulokkaat Selännettä (52, 1992-93) lukuun ottamatta.