Boston Bruins teki lauantaina kovan ratkaisun menetettyään johtonsa Ottawa Senatorsia vastaan. Senators teki kaksi maalia ilman maalivahtia noustakseen loppuhetkillä 5-5-tilanteeseen.
Vain 12 sekuntia ennen loppua syntyneen tasoituksen jälkeen päävalmentaja Joe Sacco penkitti konkarihyökkääjä Brad Marchandin, joka ei tullut kentälle enää lainkaan. Marchand seurasi vaihtopenkiltä koko jatkoajan eikä osallistunut myöskään voittomaalikilpailuun, josta Senators lopulta kampesi voiton.
- Emme pelanneet tarpeeksi hyvin paineen alla, kun vastustaja paineisti kuudella viittä vastaan. Meidän pitää puolustaa johtoa tuossa tilanteessa paremmin. Emme voi antaa tuollaisia paikkoja ykkössektorilta, Sacco linjasi tuoreeltaan ottelun jälkeen.
Aihe oli pinnalla vielä nukutun yön jälkeenkin. Sekä Saccolta että Marchandilta kysyttiin lisätietoja sunnuntaina.
- Päätös tehtiin pelin tiimellyksessä. Olemme "Marchyn" kanssa samalla sivulla. Tiedän siis hänet tuntien, että hän on valmis pelaamaan taas maanantain ottelussa. Hän on aito ammattilainen, Sacco sanoi.
Marchand, 36, pelaa 16. kauttaan NHL:ssä ja ylitti viime kaudella tuhannen pelatun runkosarjaottelun rajapyykin. Lähestymässä on myös tuhannen tehopisteen raja, sillä Marchandilla on koossa 964 pistettä.
Lauantaina hän pelasi reilut 19 minuuttia, mutta jäi ilman tehoja. Ratkaisuhetkien seuraaminen sivusta oli viesti, jonka perustelut hyökkääjä koki tietävänsä.
- Valmennus tekee ratkaisunsa jokaisen otteiden perusteella. Ymmärrän sen täysin, Marchand sanoi.
- Pienet asiat pelaamisessani eivät olleet kohdillaan. Tuollaisessa ottelussa niiden pitää olla priimaa. Jatkoaika on iso mahdollisuus, ja oikeus pelata siellä täytyy ansaita.





















