Matthews Knies 91525

NHL-kauteen 2025-26 valmistavat harjoitusottelut käynnistyvät 20. syyskuuta. Luomme katsauksen jokaiseen joukkueeseen ennen kuin kiekko putoaa jäähän. Tänään vuorossa on Toronto Maple Leafs.

Toronto Maple Leafsia on pidetty pitkän aikaa potentiaalisena menestyjänä mutta ei silti suurimpien suosikkien joukkoon kuuluvana joukkueena. Maple Leafs on syystäkin jäänyt ennakkokaavailuissa kakkoskoriin, sillä seura ei voittanut vuosina 2005-22 ainuttakaan playoff-sarjaa. Sittemmin tilanne on muuttunut, sillä Toronto on edennyt kolmella viime kaudella kahdesti Itäisen konferenssin välieriin. Kokemusta voittamisesta on edelleen hyvin vähän, mutta seura on viimein ottanut askeleita oikeaan suuntaan.

Harjoituskauden kynnyksellä pohditaan, onko Maple Leafs vihdoinkin valmis olemaan sarjan suurimpia suosikkeja. Viime kauden perusteella voidaan sanoa, että Maple Leafs saattaa hyvinkin kuulua ennakkosuosikkien joukkoon.

Craig Beruben debyyttikausi Maple Leafsin päävalmentajana oli onnistunut, sillä joukkue sijoittui runkosarjassa Atlantic-divisioonassa ykköseksi ja Itäisessä konferenssissa toiseksi. Ontariolaiset keräsivät 108 sarjapistettä, joilla jäätiin konferenssivoittaja Washington Capitalsista vain kolmen pisteen päähän.

Pudotuspeleissä tie katkesi toisella kierroksella tulevan mestarin Florida Panthersin käsittelyssä, mutta ottelusarja ratkesi vasta seiskapelissä. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että Maple Leafs oli ainoa joukkue, joka pystyi haastamaan Panthersin kunnolla pudotuspeleissä. Juuri tämä fakta on luonut uudelle kaudella valtavat ennakko-odotukset.

Toronto Maple Leafsin viisi upeinta osumaa NHL-kaudelta 2024-25

Berube aloittaa toisen kautensa Torontossa, joten ryhmässä ei enää opetella uutta, vaan jatketaan viime kaudella alkanutta projektia. Sen myötä joukkueen odotetaan olevan entistä vahvempi, mutta samaan aikaan täytyy muistaa, että joukkue menetti kesällä riveistään supertähti Mitch Marnerin. Toronton pitkäaikainen pistelinko kaupattiin Vegas Golden Knightsiin, eikä hänelle löytynyt markkinoilta selkeää korvaajaa.

Harjoituskaudella huomio kiinnittyykin siihen, miten Marnerin poistuminen muuttaa kärkiketjuja, ylivoimia ja muiden tähtipelaajien dynamiikkaa. Ykkösvitjassa viilettävät ainakin Auston Matthews ja Matthew Knies. Kakkosessa nähdään John Tavares ja Willian Nylander. Tämän nelikon täytyy ottaa johtajuutta entistä enemmän Marnerin lähdön myötä. He lienevät myös ykkösylivoiman nimiä yhdessä puolustaja Morgan Riellyn kanssa.

Mutta kuka korvaa Marnerin ykkösketjun laidassa? Paikkaa on pedattu muun muassa Matias Maccellille, joka hankittiin Torontoon Utah Mammothista. Taitava suomalaishyökkääjä jäi viime kaudella Utahissa varamieheksi, ja tilille tuli vain 55 ottelua tehoin 8+10=18. Vuotta aiemmin Maccelli takoi 82 otteluun upeat 17+40=57 tehopistettä.

UTA-SJS: Maccelli avaa kauden maalitilinsä komeasti ja osuu vielä toistamiseen paluukiekosta

Aiemmat näytöt saivatkin Toronton hankkimaan Maccellin, joka tuo Maple Leafsiin niitä ominaisuuksia, joita lähti Marnerin myötä: pelinrakentamisen kykyä, luovuutta, oveluutta ja taitoa. Suomalaislaituri saanee näytön paikan Matthewsin ja Kniesin vierellä, ja onnistuessaan hän kykenee olemaan jopa yli 60 tehopisteen pelaaja. Sitä Maple Leafs todellakin toivoo ja myös kaipaa.

Toronton kohdalla seurataan mielenkiinnolla myös alempien ketjujen toimivuutta. On selvää, että Maple Leafsin materiaalin leveys ei riittänyt viime keväänä Panthersia vastaan pelatussa playoff-sarjassa, joten seurassa on yritetty rakentaa vahvempia kolmos- ja nelosvitjoja.

Marner-kaupassa Ontarion suuntaan matkasi Nicolas Roy, joka voi olla oikein pätevä kolmossentteri Torontolle. Roy voi olla myös yksi vaihtoehto Matthewsin laidalle ykköseen. Jos Roy kuitenkin aloittaa keskikaistalla kolmosessa, Scott Laughton saattaa hoitaa nelossentterin roolia. Hän olisi profiililtaan todella kova tekijä sille paikalle, joten Maple Leafsin keskikaista saattaa olla paperilla koko NHL:n eliittiä.

Alempiin kenttiin on hankittu myös Dakota Joshua, joka pelasi kolme viime kautta Vancouver Canucksissa. Joshua tuo miehistöön vauhtia ja kovuutta mutta myös maalintekokykyä: toissa kaudella hän iski 63 ottelussa 18 täysosumaa ja keräsi kaikkiaan 32 tehopistettä.

Hyökkäyksestä lähti Marnerin ohella esimerkiksi Ryan Reaves, mutta kokonaisuutena Maple Leafsin alemmat ketjut ovat viime kautta paremmassa kunnossa.

Maalivahti- ja puolustusosastolla ei ole nähty suuria muutoksia sitten viime kauden. Joseph Woll ja Anthony Stolarz jatkavat tolppien välissä. Pakistossa laadukkaan rungon muodostavat Rielly, Brandon Carlo, Oliver Ekman-Larsson, Chris Tanev ja Jake McCabe.

Alustava kokoonpano 2025-26

Matthew Knies - Auston Matthews - Matias Maccelli
Bobby McMann - John Tavares - William Nylander
Dakota Joshua - Nicolas Roy - Max Domi
Steven Lorentz - Scott Laughton - Calle Järnkrok

Morgan Rielly - Brandon Carlo
Jake McCabe - Chris Tanev
Simon Benoit - Oliver Ekman-Larsson

Joseph Woll
Anthony Stolarz

Ylimääräiset: Henry Thrun, Nick Robertson, David Kämpf

Seuraa tätä nuorta lupausta

Maple Leafsin NHL-miehistöön ei mahdu montaakaan nuorta pelaajaa, mutta Knies, 22, on vasta NHL-uransa alkutaipaleella, ja häntä pidetään erittäin suurena lupauksena. Yli 190-senttinen ja yli satakiloinen laituri on koostaan huolimatta hyvin liikkuva voimahyökkääjä. Kaiken lisäksi Knies on hyvä kiekon kanssa ja osaa laittaa pikkumustaa verkon perukoille.

TOR-FLA: Knies viimeistelee puolittaisesta läpiajosta päätöserässä

Matthewsin laidalla viilettävä Knies teki viime kaudella todellisen läpimurtonsa, kun hän latoi tehot 29+29=58. Pudotuspeleissä järkäle tehtaili 13 mittelössä viisi maalia ja oli joukkueensa toiseksi paras maalintekijä. Esimerkiksi Matthews teki kevään peleissä vain kolme rysää.

Nyt odotukset ovat entistä korkeammalla. Ei kannata yllättyä, jos Kniesistä puhutaan muutaman vuoden päästä koko NHL:n parhaana voimahyökkääjänä.

Maple Leafsin kauden päätavoitteet

Toronton tähtäimessä on tuloksen parantaminen viime kaudesta. Runkosarjassa se tarkoittaisi Itäisen konferenssin ykkössijaa, pudotuspeleissä etenemistä vähintään konferenssifinaaleihin. Maple Leafsilla on kuitenkin kaikki mahdollisuudet taistella mestaruudesta, joten kaikki muu saattaa olla pettymys. Mestaruusikkuna on nyt auki.

Aiheeseen liittyvä sisältö