Blomqvist on Pittsburgh Penguinsin toisen kierroksen varaus syksyltä 2020. Lähtö Pohjois-Amerikkaan lienee edessä vasta parin vuoden päästä, vaikkakin NHL-sopimus syntynee aiemmin.
Puolustajat:
Topi Niemelä
Niemelä on selvä valinta puolustukseen, sillä hän on ollut koko sarjan parhaita pakkeja tällä kaudella. Maaliskuussa 20 vuotta täyttävä taituri on tehnyt kauden 38 ottelussa tehot 7+20=27, jolla hän pitää hallussaan Liigan puolustajien pistepörssin kakkossijaa. Edellä on vain Lukon Vili Saarijärvi.
Niemelästä on kasvamassa kovaa kyytiä todellinen tähtipelaaja, jolle näyttää olevan vain taivas rajana. Hänestä on nimittäin tulossa Liigan historiassa vasta toinen alle 20-vuotias puolustaja, joka ylittää 30 tehopisteen rajan runkosarjassa. Aiemmin siinä on onnistunut vain Sami Vatanen.
Toronto Maple Leafs varasi Niemelän syksyllä 2020 kolmannella kierroksella. Pienehkö pelaaja tarvitsee vielä lisää massaa, ja hänen täytyy ottaa isoja askeleita oman pään pelissä, mutta NHL-unelma on tuskin enää kaukainen. Ensi kausi voi vierähtää Kärpissä, mutta ei olisi myöskään kovin suuri yllätys, jos hän taistelee NHL-paikasta jo ensi syksynä.
Anttoni Honka
Myös tähdistökentän toinen puolustaja oli helppo valita, sillä JYPin Honka on ollut Niemelän tavoin kovassa vedossa hyökkäyspäässä. Hongan tehoilusta tekee vakuuttavampaa se, että hän pelaa heikon kauden pelanneessa joukkueessa. Honka, 21, onkin kantanut tällä kaudella joukkueensa kultakypärää, ja tällä hetkellä hän on vain pisteen päässä JYPin sisäisen pistepörssin kärkipaikasta. Se on kova saavutus nuorelta puolustajalta.
Tällä kaudella 42 ottelussa 26 tehopistettä (5+21) kerännyt Honka on enää viiden pisteen päässä Liiga-uransa yhden kauden piste-ennätyksestä. Kun runkosarja päättyy, Hongalla saattaa olla kasassa jopa 40 tehopistettä, mikä olisi huima saavutus, sillä Liigan historian aikana vastaavaan on yltänyt vain kaksi alle 22-vuotiasta pakkia, Vatanen ja Reijo Ruotsalainen.
Carolina Hurricanes varasi Hongan kesällä 2016 kolmannella kierroksella. Suomen kaukalot saattavat jäädä taakse tämän kauden jälkeen.
Hyökkääjät:
Juuso Pärssinen
Tähdistön hyökkäykseen löytyy kaksi selkeää valintaa, joista ensimmäisenä mainittakoon TPS:n Pärssinen. Tehot ovat hieman kadonneet joukkueen heikkojen otteiden myötä, mutta Pärssinen on siitä huolimatta Liigan kovimpia NHL-lupauksia. Kauden 26 ottelussa 22 tehopistettä (7+15) tehnyt 21-vuotias sentteri on pelannut aiempaa monipuolisemmin ja ollut koko sarjan parhaita keskushyökkääjiä.
Pärssinen teki todellisen läpimurtonsa viime kaudella ja johdatti TPS:n Liigan finaaleihin. Kehitys on jatkunut tällä kaudella, ja hän oli jo viime syksynä mukana Nashville Predatorsin harjoitusleirillä, jossa suomalainen keräsi kehuja. Seitsemännen kierroksen varaus (2019) pelaa ensi kaudella pomminvarmasti rapakon takana - ehkä jopa NHL:ssä, sillä otteet ovat olleet sen verran hyviä.
Aatu Räty
Toinen selkeä valinta on Jukurien Räty, joka on Pärssisen tavoin keskushyökkääjä. Tässä hahmotelmassa toinen senttereistä saa kuitenkin pelata laidassa, koska kumpaakaan heistä ei voi jättää tähdistön ulkopuolelle.