Nro 5: Rinnalle ja ohi – Leijonat nousee pronssille Vancouverissa 2010

NHL-pelaajat ovat mukana helmikuussa järjestettävissä Milano-Cortinan 2026 talviolympialaisissa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2014. Helmikuun turnausta odotellessa sukellamme Suomen olympiahistorian kymmeneen suureen hetkeen niissä kisoissa, joissa NHL-pelaajat ovat olleet mukana (1998, 2002, 2006, 2010 ja 2014). Vuorossa on numero 5: Leijonat nousee pronssille Vancouverissa 2010.

Tuskin monikaan suomalainen oli valmis lyömään vetoa Leijonien olympiamitalin puolesta, kun Vancouverin olympialaisten pronssiottelua oli pelaamatta erä ja Slovakia johti 3–1.

Koko turnaus oli ollut Suomelle vaikea. Toista kauttaan päävalmentajana toimineen Jukka Jalosen ei uskottu pystyvän hallitsemaan NHL-pelaajia, ja lehdissä oli koko turnauksen ajan kirjoituksia pelaajien ja valmentajan välisistä ristiriidoista. Jalonen oli liian tiukka, liian pedanttinen, liian kaavoihin kangistunut, kun taas pelaajat olivat NHL:ssä tottuneet erilaisiin menetelmiin.

– Kyllä tässä on sekin juttu, että vaikka mukana on paljon yhdessä pelanneita pelaajia, niin minä en ole ollut paikalla. Tässä on paljon pelaajia, joita en ole valmentanut turnaustilanteessa. Meneehän siinä oma aikansa, että jätkät alkavat luottaa minuun tai valmennustiimiin, Jalonen totesi turnauksen aikana.

– Joukkueessa oli kokeneita huippupelaajia. Vanhemman ihmisen ei ole helppoa alkaa muuttaa asioita, jos tiettyjä asioita vähän fiksaillaan ja tehdään eri tavalla kuin mihin on tottunut joka päivä. Varsinkin jos peli ei toimi, eikä tule välttämättä tehoja odotetulla tavalla. Silloin sormi osoittaa helposti jotain muuta kuin itseään, Jalonen muisteli Ilta-Sanomille edellisten olympialaisten alla.

– Ne olivat inhimillisiä ja ymmärrettäviä juttuja. Olin vielä kokematon valmentaja ja pelaajat olivat kokeneita. He halusivat toimia omalla tavallansa, mutta tieto ei kulkenut riittävän hyvin suuntaan ja toiseen, Jalonen ruotii.

Ja toisaalta, vuoden 2010 olympiaturnausta pidettiin Saku Koivun, Ville Peltosen ja Jere Lehtisen – Teemu Selänteestä puhumattakaan – viimeisenä palveluksena Leijonille. Joukkueen keski-ikä oli peräti 31,7 vuotta.

– Meillä oli 15 pelaajaa, jotka olivat yli 30-vuotiaita. Ja moni pelaaja oli selvästi yli 30-vuotias. Se oli varmaan kautta aikojen kokenein leijonajoukkue. Joukkueen nuorimmat [Valtteri Filppula ja Sami Lepistö] olivat 26-vuotiaita, Jalonen sanoi.

Suomen miesten maajoukkueen noususta maailman huipulle kertoo paljon se, että pronssimitali oli pettymys. Helsingin Sanomien Heikki Miettinen kirjoitti turnauksen jälkeen, että "Vancouverin olympialaiset oli päätös yhdelle suomalaiselle kiekkosukupolvelle. Turnaus osoitti karulla tavalla, ettei Hall of Fame -joukkueella menestytä".

Ja totta onkin, että Suomen pronssi tuli nuoremman sukupolven ansiosta. Niklas Hagman teki tärkeän voittomaalin Tshekkiä vastaan pelatussa puolivälieräottelussa ja Olli Jokinen nousi pääosaan vaikeassa pronssiottelussa.

Yhdysvallat murskasi Suomen haaveet Torinon hopean kirkastamisesta nopeasti iskemällä välierässä 13 minuutissa taululle tylyäkin tylymmät 6–0 lukemat. Ei ihme, että Leijonilla kesti siitä nouseminen pronssiottelun kolmanteen erään saakka.

– Kun välierä meni perseelleen, sen jälkeen kaikki ihan normaalitkin asiat nousivat pinnalle ja niistä tuli vähän liian isoja, Jalonen totesi.

Olympiakaukalo oli pronssiottelussa ilmeisen kallellaan, sillä kaikki maalit tehtiin samaan päätyyn. Ensin Sami Salo tykitti viivasta Suomen 1–0-johtoon ensimmäisessä erässä, ja sitten Slovakia karkasi toisessa erässä johtoon erikoistilannepelaamisensa ansiosta.

Kotikaukalossaan pelannut Vancouver Canucksin slovakkisentteri Pavol Demitra pyöritti ylivoimaa tehokkaasti. Slovakialla oli jäällä taitava nippu, sillä Demitran lisäksi ylivoimassa olivat Marian Hossa, Marian Gaborik, Michal Handzus ja Zdeno Chara. Demitra jakeli, ja Gaborik sekä Hossa veivät Slovakian 2–1-johtoon viiden minuutin sisällä. Demitra itse iski alivoimalla lukemiksi 3–1 vain kolme minuuttia Hossan maalin jälkeen.

Mutta jääkiekko-ottelu kestää 60 minuuttia ja tilanteet muuttuvat nopeasti. Kapteeni Saku Koivu piti joukkueelle puheen erätauolla.

– Lyhyesti sanoin kopissa pari sanaa. Halusin rauhoittaa tilannetta. Nyt se onnistui, Koivu sanoi.

Suomi sai oman ylivoimatilaisuutensa ja käytti sen. Kimmo Timonen laukoi ranteella viivasta, ja Slovakian puolustajasta suuntaa muuttanut kiekko kimposi Hagmanin rinnasta maaliin. Leijonat oli maalin päässä.

Puolitoista minuuttia myöhemmin peli oli tasan, kun Jarkko Ruutu löysi Jokisen vapaana aloituspisteiden välistä ja tämän nopea laukaus yllätti Slovakian maalivahti Jaroslav Halákin. Seuraavassa vaihdossaan, tasan kaksi minuuttia myöhemmin, Jokinen karkasi Slovakian puolustuksen keskeltä väkisin läpiajoon – Joni Pitkäsen upeasta syötöstä – ja lirutti kiekon Halákin jalkojen välistä maaliin.

Filppula viimeisteli 5–3 loppunumerot tyhjään maaliin 11 sekuntia ennen kuin summeri soi.

Suomen ratkaisupelaajiin kuulunut Jokinen ei halunnut itselleen sankarin viittaa.

– Ei sillä ole mitään merkitystä, kuka ne maalit tekee. Tämä oli joukkueelta hieno voitto. Jokainen on tärkeä palanen joukkueessa.

Mitali oli Suomen olympiahistorian viides.