– Parhaalle sektorille pääseminen on vaikeaa tähän aikaan vuodesta, koska puolustukset pelaavat niin tarkasti. Mutta kun tonteille päästään, jokaisella senttimetrillä on merkitystä. Molemmat joukkueet osaavat pelata ahtaissa paikoissa todella hyvin, saksalaishyökkääjä lisäsi.
Connor Brown on yksi Oilersin kolmosketjun tärkeistä lenkeistä. Brownin tililtä löytyy viisi playoff-maalia – neljä niistä syntyi parhaalta sektorilta.
– Maalille ajamisessa on kyse tahtotasosta, mutta on se toisaalta myös oma taiteenlajinsa. Esimerkiksi Perry on siinä aivan uskomaton, ja hän on saanut siinä hommassa menestystä todella monen vuoden ajan, Brown huomioi.
Ahtaiden rakojen pelaamisessa Brown on aito kokemusasiantuntija. Maaleja on tullut, samoin kovaa käsittelyä.
– Hyökkääjän on pystyttävä pitämään kätensä vapaina ja itsensä tasapainossa, koska puolustajat yrittävät saada vastustajat kumoon. Olen löytänyt itseni monesti jään pinnasta. Maalin edustalle pääseminen on tärkeää, ja sinne on mentävä tosissaan, mutta vaikeaa se on varsinkin tähän aikaan vuodesta, korosti Brown.
Adam Henrique, Brownin ketjukaveri, on pudotuspeleissä laukonut parhaalta maalintekosektorilta 14 kertaa. Hän sijoittuu lukemallaan 92. persentiiliin (toisin sanoen 92 prosentilla playoffeissa esiintyneistä pelaajista on sama tai pienempi lukema). Maaleja näillä kudeilla tuli kolme.
– On pelaajia, jotka ansaitsevat elantonsa pelaamalla maalin edustalla. Se on kovaa aluetta, mutta pelaajan on silti pystyttävä hyödyntämään tilanteita pienessä tilassa. Paluukiekkojen, ohjausten ja blokkausten kanssa on oltava tarkkana. Kovaa työtä, mutta se on tehtävä, totesi Henrique.
Oilersin puolustuksessa vastuu keskittyy Evan Bouchardille ja Mattias Ekholmille. Kaksikko on joukkueen pakiston kärjessä niin peliajan määrässä kuin plus-miinustilastossa (kummallakin +2). Vaikka he ovat onnistuneet toistaiseksi erinomaisesti, Ekholm myönsi, että joukkueen alakerta voisi pelata yhä kovemmin maalin edustalla.
Bouchard oli jokseenkin samoilla linjoilla.
– Se on osa-alue, jota on parannettava pudotuspelien edetessä. Tärkein asia on se, että puolustetaan niin, ettei vastustaja edes pääse maalille. "Stu" (maalivahti Stuart Skinner) on taistellut hienosti ahtaissa paikoissa, mutta meidän (kenttäpelaajien) on tehtävä aiempaakin parempaa työtä hänen edessään, Bouchard teroitti.