NHL pelasi harjoitusotteluita Kiinassa 2017 ja 2018, mutta ei lähettänyt joukkueita sinne 2019, koska hallivarausten kanssa oli ongelmia. Suunnitelmia paluusta Kiinaan harjoituskaudella 2020 ei ole vielä julkistettu. Dalyn mukaan niihin saattaa vaikuttaa koronaviruksen puhkeaminen, mikä käynnistyi Kiinasta joulukuussa, ja josta on nopeasti tullut maailmanlaajuinen ongelma.
- Tarkkailemme asiaa. Sitä on vaikea olla tarkkailematta. Se näyttää olevan tulossa lähemmäksi meitä päivä päivältä. Se ilman muuta vaikuttaa suunnitelmiimme Kiinassa tulevaisuudessa ja lähitulevaisuudessa, tiistaina Washington Capitalsin ja Winnipeg Jetsin välistä ottelua seuraamassa ollut Daly sanoi.
USA:n viranomaisten mukaan koronavirus on levinnyt läpi Kiinan sekä 31 muuhun valtioon ja alueelle, mukaan lukien Yhdysvallat. Helmikuun 23. päivään mennessä Manner-Kiinassa on ilmoitettu 76 936 tapausta ja Manner-Kiinan ulkopuolella 1 875 tapausta.
Kansainvälisen olympiakomitean edustaja Dick Pound kertoi uutistoimisto AP:lle tiistaina, että Tokion olympiakisat 2020 saattavat olla vaarassa peruuntua, jos viruksen leviämistä ei ole saatu riittävään hallintaan seuraavan 2-3 kuukauden aikana.
NHL odottaa ennen kuin tekee mitään päätöksiä paluusta Kiinaan ennen ensi kauden alkua.
- Emme tietenkään ole vielä julkistaneet yhtään ottelua Kiinaan ensi kaudeksi. Oli ilman muuta olemassa toivoa siitä, että pystyisimme pelaamaan siellä harjoitusotteluita ensi kaudella. Sanoisin, että sitä toivoa on varmaan yhä olemassa, mutta ajan kuluessa tästä tulee paljon ongelmallisempaa, Daly sanoi.
Apulaiskomissaari Daly puhui tiistaina myös Capitalsin mahdollisista runkosarjan otteluista Venäjällä. Capitalsilla on viisi venäläispelaajaa riveissään, kapteeni Alex Ovechkin, Evgeny Kuznetsov, Dimitri Orlov, Ilya Samsonov ja Ilya Kovalchuk. Seura oli esittänyt kiinnostuksensa pelata otteluita Venäjällä, mutta sitä ei saatu onnistumaan ensi kaudeksi.