col nyi j drouin

Otamme NHL:n kaikki 32 joukkuetta vuorollaan suurennuslasin alle elokuun alusta lähtien. Tänään nostamme esiin kolme olennaista kysymystä New York Islandersista.

Islanders jäi viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle, mutta nyt Long Islandilla puhaltavat uudet muutoksen tuulet. Seuran johtoporras laitettiin uusiksi, ja kokoonpanon puolelle uutta väriä tuo esimerkiksi puolustaja Matthew Schaefer, joka varattiin tämän kesän NHL Draftin ensimmäisenä pelaajana.

Millaisen panoksen Schaefer pystyy antamaan?

NHL Draftin ykkösvarauksia seurataan aina suurennuslasin kanssa. Heidän ensimmäisiä luistimenpiirtojaan taalajäillä analysoidaan millin tarkkuudella, ja ensimmäisten otteluiden pohjalta vedetään jo pidemmän ajan johtopäätöksiä.

Tätä on odotettavissa myös Islandersin varaaman puolustaja Matthew Schaeferin kohdalla. Edelliset kaksi kautta OHL-joukkue Erie Ottersin riveissä kiekkoillut kanadalaispuolustaja on ollut juniorisarjoissa suorastaan dominoiva hahmo, ja nyt tarkoituksena on jatkaa samalla linjalla myös NHL-kaukaloissa.

Mitä Schaeferiltä voidaan siis odottaa ensimmäisellä NHL-kaudella? Vertailukohdaksi voidaan ottaa edelliset puolustajat, jotka varattiin ensimmäisellä varausvuorolla. Buffalo Sabresin Rasmus Dahlin oli kesän 2018 ykkösvaraus, ja hän paukutti jo ensimmäisellä sesongillaan 82 runkosarjaotteluun tehot 9+35=44. Lähes samoihin tehopisteisiin ylsi kolme vuotta myöhemmin varattu Owen Power, joka iski niin ikään Sabresissa tehot 4+31=35 kaudella 2022-23.

Schaefer blue white scrimmage

Pysyykö Drouin ehjänä koko kauden ajan?

Islandersin uusi GM Mathieu Darche kääri hihansa, kun vapaiden pelaajien markkinat aukesivat heinäkuun alussa. Yksi hänen hankinnoistaan oli kanadalaishyökkääjä Jonathan Drouin, joka edusti kaksi edellistä kautta Colorado Avalanchea.

Drouin, 30, tuli NHL-kaukaloihin kovien odotusten kera jo kaudella 2014-15, mutta hänen nousunsa kohti liigan hyökkääjäeliittiä on vienyt oman aikansa. Mistään maalitykistä ei voida vieläkään hänen kohdallaan puhua, mutta parhaimmillaan Drouin on laadukas hyökkääjä, jolle riittää varmasti käyttöä Islandersin kahdessa ensimmäisessä hyökkäysvitjassa.

Suurin kysymys lienee kuitenkin siinä, pysyykö Drouin pelikunnossa koko runkosarjan ajan. Quebecistä kotoisin oleva hyökkääjä ei ole pelannut vielä kertaakaan NHL-urallaan täyttä 82 ottelun kautta, ja hänen keskiarvonsa on tähän mennessä vain 55 kamppailua sesonkia kohden.

Drouinille on kaavailtu merkittävää roolia Islandersin ykköskentässä, joten hänen loukkaantumisherkkyytensä on seuraamisen arvoinen asia.

COL-STL: Drouin osuu ylivoimalla ja vie Coloradon kolmen maalin johtoon

Mikä on kakkosmaalivahti Varlamovin pelikunto alkukaudella?

Ilja Sorokin pitää huolen siitä, että Islanders ei anna tulevallakaan kaudella tasoitusta muille joukkueille maalivahtipelissä. Ihan jokaista ottelua venäläistähti ei voi kuitenkaan runkosarjassa pelata, joten katseet kiinnittyvät varsinkin syyskaudella Islandersin kakkosmaalivahti Semjon Varlamoviin.

Yli 600 NHL-ottelua pelannut Varlamov kärsi viime vuonna ikävästä loukkaantumisesta ja pelasi runkosarjassa vain 10 ottelua. Luotettava veräjänvartija kävi viime joulukuussa polvileikkauksessa, josta toipuminen on ottanut oman aikansa. GM Darche avasi heinäkuussa Varlamovin tilannetta lyhyesti, kun hän kertoi kuntouksen etenevän odotetulla tavalla.

Islandersin kannalta olisi erittäin toivottavaa, että Varlamov olisi täydessä pelikunnossa jo heti runkosarjan alusta asti. Sorokin on urakoinut edellisillä kausilla hurjia pelimääriä, joten maalivahtien tasaisempi peluutus ei olisi huono idea tulevalla sesongilla.

Darche hankki varmuuden vuoksi organisaatioon myös kokeneen David Rittichin, jos Varlamovin paluu venyisi odotettua pidemmälle.

Aiheeseen liittyvä sisältö