Koivun puhe näytti tuottavan tulosta ainakin hetkellisesti, sillä Wild onnistui pelaamaan kauden parasta kiekkoaan seuraavassa ottelussa, kun se kohtasi sunnuntaina jälleen Canadiensin. Tällä kertaa isännän roolissa ollut Wild vei ottelun nimiinsä lukemin 4-3 ja nappasi kauden toisen voittonsa. Sekä joukkue että päävalmentaja Boudreau saivat lisää hengitystilaa, mutta mikä tärkeintä, minnesotalaiset esittivät hyvää viisikkopeliä ja taistelutahtoa.
Helpolla voitto ei kuitenkaan tullut. Canadiens oli äärimmäisen vahva toisen ja kolmannen erän alussa, ja se onnistuikin ottamaan johtoaseman molempien 20-minuuttisten ensimetreillä. Päätöserässä Canadiens johti 3-2, mutta Wild punnersi ensin tasoihin Brad Huntin maalilla ja sitten ohi Zach Parisen osumalla, johon syöttöpisteen kirjautti kotijoukkueen parhaimmistoon kuulunut Koivu. Kapteenille kirjattiin ottelussa 0+2 tehopistettä.
Ottelun jälkeen Wildin pelaajat nostivat esiin etenkin voiton henkisen merkityksen.
- Tämä oli tärkeä voitto. Meillä on paljon töitä tehtävänä, mutta tämä saattaa auttaa. Tapa, jolla otimme voiton, parantaa meidän henkistä tilaamme. Jätkät ovat taas iloisia. On kiva nähdä hymy jätkien naamalla, hehkutti Wildin hyökkääjä Marcus Foligno.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
- Meidän täytyy muistaa tämä voiton tunne. Tämä tuntuu mahtavalta... Meidän täytyy varmistaa se, että muistamme tämän ja että haluamme tuntea sen yhä uudelleen, sanoi puolestaan Parisen ja Koivun kanssa hyökännyt Jason Zucker.
Kauden aiemmissa otteluissa Wild on ollut liian usein haluton, virhealtis ja tehoton. Ennen sunnuntaita joukkue oli tehnyt seitsemässä ottelussa vain 14 maalia ja päästänyt 29. Wildin pelaajamateriaalin tiedettiin olevan ohut, ja siksi joukkueessa on koko ajan painotettu vahvaa puolustuspeliä. Sanat eivät olleet kuitenkaan muuttuneita teoiksi.
- Aina voi puhua ja sanoa samat asiat joka viikko, mutta sillä ei ole väliä, jos ei tee niitä asioita, joista puhuu, Zucker muistutti.
On selvää, että Wildilla riittää vielä paljon tehtävää. Se lepää tällä hetkellä Läntisen konferenssin pohjalla, ja pelin on kehityttävä selvästi. Hyvällä viisikkopelillä se pystyy olemaan vahva omassa päässä, ja maalivahti Devan Dubnyk hoitaa tonttinsa varmasti, joten parhaimmillaan Wild pystyy pelaamaan tasaisesti jokaista joukkuetta vastaan. Mutta silloin joukkueen pitäisi pystyä tekemään tulosta myös hyökkäyspäässä, ja se on suurin huolenaihe.