Klingberg

NHL.com/fi pääsi hiljattain saman pöydän ääreen taalaliigan kirkkaimpien tähtien kanssa. Tarjoamme lukijoillemme syyskuun aikana useita erikoishaastatteluja, joissa NHL-pelaajat puhuvat monista mielenkiintoisista ja ajankohtaisista aiheista. Tällä kertaa vuorossa on Dallas Starsin John Klingberg.

Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
NHL-pelaajien kesät eivät ole koskaan samanlaisia. Jäitte pudotuspeleistä täpärästi rannalle viime kaudella. Muuttiko se suhtautumistasi tähän kesään?
- Kyllä vain. Nyt oli ruhtinaallisesti aikaa valmistautua seuraavaan kauteen. Toki kevään MM-kisat tekivät kauden päättymisestä myös erilaisen. Olin asennoitunut pitkään kevääseen NHL:n puolella. Nyt oli ainakin aikaa ajatella, mikä meni pieleen.
Kun playoffeihin pääsy on noinkin lähellä, saa omakohtaisesti kokea sen, että jokaisella sarjapisteellä on merkitystä. Se ei taida olla ihan pelkkä klisee?
- Aivan. Olen kokenut miltei kaikki mahdolliset tavat lopettaa runkosarja. Tulokaskausi oli jatkuvaa opettelua, ja silloin olimme koko ajan takamatkalla playoff-viivaan nähden. Toisella kaudellani voitimme divisioonamme ja pelasimme hyvällä itseluottamuksella koko kauden. Sen jälkeen olemmekin jääneet pudotuspeleistä ulos kahdesti peräkkäin. Viime kaudella meille osui kehnoja pelejä kauden loppuun, ja sen vuoksi kautemme päättyi varhain. Mutta virheistä pitää oppia. Ainakin minä ajattelen pelaajana niin.
Mitkä olivat kesäsi kohokohtia?
- Oli mahtavaa voittaa loppukeväästä MM-kultaa. Ja säät olivat tänä kesänä Ruotsissa uskomattoman hyvät, ehkä parhaat 250 vuoteen tai jotain sinnepäin. Vietin aikaa kotikaupungissani Göteborgissa, joka on ihan mieletön paikka rantoineen ja rannikkoineen. Kävin myös viikon reissulla Kreikassa. Sitten ohjelmassa olivatkin veljeni häät. Kesä on ollut todella mukava.
Lisää aiheesta: [Maailman parhaassa kiekkoliigassa on monen kerroksen väkeä]
Muuttuvatko kesätreenit sitä mukaa kun ikää tulee lisää?
- Kyllä se niin taitaa olla. Olen vasta 25-vuotias, joten treenaan kesällä aika kovaa. Suurin muutos harjoitusohjelmassani oli ehkä se, että lisäsin kaukalon ulkopuolisia treenejä, jotta kestäisin paremmin 82 ottelun runkosarjan rasitukset.
Tuntuuko hyvältä, kun sinua pidetään yhtenä pelipaikkasi parhaista pelaajista?
- Ehdottomasti. Minut varattiin vasta viidennellä kierroksella, joten minulla on ollut todistettavaa. Tiesin jo ennen varausta, että minulla on lahjoja, mutta minun on täytynyt tehdä valtavasti töitä päästäkseni NHL:ään. Mitään ei ole tullut ilmaiseksi. Se on vahvistanut minua henkisesti.
Onko pelaamisesi mielestäsi kehittynyt?
- Todellakin. Minulle oli paljon hyötyä siitä, että sain työskennellä Ken Hitchcockin ja Rick Wilsonin alaisuudessa. He saivat minut ymmärtämään, miten voi pelata luovasti ja tehokkaasti mutta kantaa samalla puolustusvastuunsa ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vaikka emme päässeetkään pudotuspeleihin, sain viime kaudesta arvokasta oppia jatkoon.

Syntyykö itseluottamus menestyksestä vai toisinpäin?
- Ne kulkevat käsi kädessä. Itseluottamus syntyy kovan työn tuloksena. Jokainen ammattiurheilija varmasti sanoo, että kun itseluottamus on kunnossa, ei kentällä tarvitse miettiä, mitä tekee. Asiat vain tapahtuvat itsestään, ja se on ihan paras tunne.
Osaatko sanoa, milloin sinulle valkeni se, että pystyt pelaamaan NHL:ssä? Ja oletko saavuttanut haluamasi tason?
- Varaustilaisuuden jälkeen palasin vielä vuodeksi Ruotsiin pelaamaan. Olisin halunnut jatkaa siellä vielä toisenkin vuoden, mutta Stars toivoi minun tulevan edes harjoitusleirille. Se oli hyvä juttu, sillä leirillä minulle selvisi, että voisin pärjätä NHL:ssä ja että minulla voisi olla mahdollisuuksia napata pelipaikka. Se oli se hetki.
Tuntuuko sinusta siltä, että pelaat niin sanotusti ei-perinteisellä jääkiekon markkina-alueella?
- Kyllä siinä välillä hieman sellainen tuntu on, kun vertaa meitä saman divisioonan Chicagoon, Minnesotaan ja nyt myös Nashvilleen. Uskon, että me pystymme nostamaan jääkiekon suosion Dallasissa samalle tasolle kuin mitä se on nyt Nashvillessä. Meillä on hyvä kannattajakunta. Fanit ovat intohimoisia ja tuovat kotihalliimme hyvää energiaa.

Ovatko joukkueenne palaset jo kohdallaan, jotta voitte ottaa seuraavan askeleen?
- Uskon niin. Joukkueemme on paperilla tosi hyvä. Meidän on vain paiskittava töitä ja saatava homma toimimaan heti kauden alusta.
Miten sitten saadaan paperilla hyvä joukkue toimimaan myös jäällä?
- Kaikki lähtee sekä valmentajien että pelaajien kommunikaatiosta. Jokaisella pitää olla hyvä olla tiimissä ja tieto siitä, että kaikki pystyvät auttamaan joukkuetta omalla panoksellaan. Siitä se itseluottamuskin lähtee nousuun. Ja sitä me kaipaamme tällä hetkellä eniten.
Miten määrittelet menestyksekkään kauden sekä omasta että Starsin näkökulmasta?
- Pelaamme kovassa divisioonassa, joten oman divisioonan voitto olisi hyvä juttu. Mutta playoff-paikan ottaminen on tärkein tavoitteemme. Henkilökohtaisesti aion tehdä asiat samalla tavalla kuin ennenkin, mutta ehkä vielä hieman paremmin.