Muun muassa Buffalo Sabresia NHL:ssä edustanut Teppo Numminen ei yllättynyt, kun hänen vanha seuransa päätti siirtyä suomalaiskomentoon ja palkata Jarmo Kekäisen general manageriksi. Kekäläinen sai paikan kesken tämän kauden, kun Sabres päätti potkia Kevyn Adamsin heikosti sujuneen alkukauden jälkeen.
Sittemmin Sabresilla on mennyt lujaa: joukkue on voittanut edellisestä 17 ottelustaan peräti 15 ja noussut pohjamudista Atlantic-divisioonan neljänneksi ja Itäisen konferenssin kuudenneksi.
Numminen tietää, että buffalolaiset tekivät oikean valinnan palkatessaan Kekäläisen, jonka hän on tuntenut jo kymmeniä vuosia.
- Hän on aina ollut todellinen lätkäjätkä. Pelasimme pari turnausta yhdessä maajoukkueessa, ja hänestä näki jo silloin kovan kiinnostuksen jääkiekkoa kohtaan. Hän todellakin opiskeli peliä. Hän tekee aina kovasti töitä ja kääntää jokaisen sivun. Sen takia häntä kunnioitetaan niin Suomessa kuin täälläkin (Pohjois-Amerikassa), Numminen kertoi.
Puolustajalegenda on itsekin työskennellyt jääkiekon parissa uransa jälkeen. Hän toimi Sabresin apuvalmentajana vuosina 2011-2014 toimien kaksi kautta seuran nykyisenkin pääluotsin Lindy Ruffin alaisuudessa. Numminen ei kuitenkaan haikaile enää kiekkohommien pariin.
Hänelle riittää satunnaiset kokoontumiset, jossa hän on nytkin, kun Sabresin kauden 2005-06 joukkue saapui alumnitapaamiseen Buffaloon.
- Minulla on ollut nyt enemmän vapaa-aikaa, mikä on ollut mahtavaa. On toki hienoa olla osa organisaatiota ja tavata kiekkoväkeä. Minun pitää ehkä miettiä asiaa uudelleen, jos meille ei enää järjestetä tällaisia kokoontumisia, Numminen naureskeli.
- Olen viettänyt täällä hienot pari päivää. Oloni tuntuu kotoisalta. Täälläkin on lunta… ja on kiva nähdä vanhoja joukkuekavereita ja viettää aikaa heidän kanssaan. Olemme saaneet nauraa monet naurut.
NHL:ssä liki 1 400 ottelua pelannut suomalainen on iloinen myös siitä, että Ruff on palannut Sabresin penkin taakse ja kääntänyt joukkueen kurssin. Ruff toimi Buffalon pääluotsina ensimmäisen kerran jo vuonna 1997 ja oli myös 05-06-kauden joukkueen peräsimessä.
- Hän on todellinen Sabres-legenda, ja hän on yhä loistava valmentaja. Olen todella iloinen siitä, että joukkueella menee nyt hyvin, ja uskon heidän pärjäävän myös tulevaisuudessa.
Buffalossa on takana karmea putki, sillä seura on viimeksi nähty pudotuspeleissä keväällä 2011. Tilanne oli toinen Nummisen peliuran aikana, sillä Sabres pelasi vuosina 2006 ja 2007 Itäisen konferenssin finaaleissa.
Vuosina 2005-2009 Sabresia edustanut Tappara-ikoni myöntää, että finaalitappiot jäivät kaivelemaan hetkeksi.
- Se oli vaikeaa viikon verran, ja sitten katseet kääntyivät jo seuraavaan kauteen. Meistä kuitenkin tuntui, että olisimme voineet painella päätyyn asti, Numminen viittasi kevääseen 2006.
Sabres hävisi tuolloin konferenssifinaalin seiskapelissä Carolina Hurricanesille, joka nappasi lopulta Stanley Cup -mestaruuden.





















