Vancouver kaipaa Lankisen urotekoja jatkossakin, sillä joukkueen ykkösmaalivahti Thatcher Demko loukkaantui viime lauantaina Torontossa pelatun ottelun avauserässä. Maple Leafs upotti kuudesta ensimmäisestä laukauksestaan kolme, minkä jälkeen peli jäi Demkolta kesken.
Demko palasi vieraskiertueelta Vancouveriin arvioitavaksi, ja alavartalovammasta kärsivä kassari asetettiin myöhemmin loukkaantuneiden listalle. Demko on kärsinyt urallaan paljon loukkaantumisista. Tällä kaudella hän joutui olemaan marras-joulukuussa sivussa 12 ottelusta niin ikään alavartalovamman vuoksi.
Maalivahdit eivät ole päässeet suuremmin loistamaan Canucksissa, jonka peli ei ole lähtenyt kulkemaan koko kauden aikana. Viime kausi oli heikko, ja tämäkin sesonki lähti väärille raiteille jo varhain syksyllä, eivätkä vancouverilaiset ole saaneet oikaistua kurssiaan missään vaiheessa.
Lankinen (6-13-4) antoi kuitenkin joukkueelleen mahdollisuuden voittoon esimerkiksi tiistaina, kun Canucks vieraili Ottawassa. Hän torjui 38 kertaa, mutta Senators vei ottelun nimiinsä lukemin 2-1. Hyökkäyssuuntaan Vancouver ei saanut paljonkaan aikaiseksi.
Valkoinen lippu nousi Vancouverissa salkoon käytännössä jo joulukuun puolivälissä, kun Canucks kauppasi tähtipuolustajansa ja kapteeninsa Quinn Hughesin Minnesota Wildiin. Kaupan jälkeen Vancouver pystyi voittamaan neljä ottelua peräkkäin, mutta sen jälkeen 12 ottelusta on taskussa vain yksi voitto, joka sekin tuli vasta voittolaukausten kautta Seattle Krakenin vieraana juuri ennen vuodenvaihdetta.
Vaihtokaupassa Hughesista tulivat puolustajat Zeev Buium sekä hyökkääjät Marco Rossi ja Liam Öhgren. Buium, 20, tulee olemaan NHL:ssä laadukas ykkösparin puolustaja, ja hän sai lentävän lähdön uudessa seurassaan kirjauttamalla heti debyyttiottelussaan tehot 1+1. Buium on saanut vastuuta Canucksissa reilusti yli 20 minuuttia per ottelu, mutta debyyttiä seuranneissa 14 ottelussa tili on karttunut vain kolmella syöttöpisteellä, joista tuorein oli kakkossyöttö Boeserin maaliin torstaina.
Rossi palasi sairastuvalta kokoonpanoon heti kaupan jälkeen, mutta hän ennätti pelata vain kahdeksan ottelua (1+1) ennen kuin loukkaantui uudelleen. Öhgren on kirjauttanut Vancouverissa 16 otteluun viisi (3+2) tehopistettä.
– Elämme nyt vaikeita aikoja, joiden läpi pääseminen vaatii kovaa työtä. Se koko joukkueen täytyy ymmärtää, Boeser painotti.
Canucksilla on vieraskiertueen jälkeen edessään kahdeksan kotiottelun putki, joka tarjoaa oivallisen mahdollisuuden kääntää synkkä tappiokierre ainakin hieman valoisammaksi ajaksi.
Blue Jackets on puolestaan voittanut kolme ottelua peräkkäin. Sinitakit vaihtoivat päävalmentajaa maanantaina, kun Dean Evason sai potkut ja hänen tilalleen palkattiin jo kertaalleen eläkepäiville asettunut Rick Bowness.
Lisää aiheesta: Itäisen konferenssin jumbo Columbus vaihtoi päävalmentajaa
Columbuksen latvialaismaalivahti Elvis Merzlikins oli voittanut viimeksi 4. joulukuuta, ja torstain koitos oli hänelle vasta viides tuon edellisen voiton jälkeen. Merzlikins kertoi olevansa tyytyväinen joukkueen uudesta ilmapiiristä.
– Minulla ei ole mitään Deania vastaan, sillä hän teki omat valintansa. Olen riittävän kypsä ottamaan ne vastaan. Olen kuitenkin iloinen, sillä uusi valmentaja tuo uutta energiaa, Merzlikins sanoi.
Blue Jacketsin laitahyökkääjä Mikael Pyyhtiä ja Canucksin keskushyökkääjä Aatu Räty jäivät torstain kamppailussa tehopisteittä.