VGK mitch marner

Mitch Marner pitää Vegas Golden Knightsin torstain ottelua yhtenä pelinä muiden joukossa, mutta Toronto Maple Leafsin vierailu on silti poikkeuksellinen.

Torontoa vuosina 2016-2025 edustanut hyökkääjä pelaa ensimmäistä kertaa entistä joukkuettaan vastaan. Marner teki Vegasin kanssa sopimuksen vapaana pelaajana viime kesänä ja jätti hänet vuonna 2015 varanneen joukkueen taakseen.

- En ole miettinyt sitä ennen tätä. Olen yrittänyt keskittyä omiin peleihimme ja seuraavaan vastustajaan. Yritän nähdä sen vain yhtenä pelinä, mennä kaukaloon ja tehdä omaa juttuani, Marner kertoi torstai-illan ottelusta.

Vegasin päävalmentaja Bruce Cassidy kuitenkin nosti esiin ottelun erityislaatuisuuden. Hän arveli Marnerin olevan äärimmäisen motivoitunut kohdatessaan joukkueen, jonka paidassa hän teki 657 ottelussa 741 pistettä.

Marner oli pitkään Maple Leafsin luottomiehiä. Hän pelasi kaksi vähintään 30 maalin kautta ja kirjautti viime kaudella 102 pistettä.

- Olen ollut yhteydessä muutamien (entisten joukkuetovereiden) kanssa kauden mittaan. Olen tietysti edelleen monien kanssa hyvä kaveri, joten olen kysellyt heidän ja perheidensä kuulumisia sekä ollut yhteydessä joulun aikaan. Monien kanssa meistä tuli todella läheisiä, melkein veljiä. Jääkiekosta ei ole puhuttu paljojn, Marner sanoi.

Seuraava merkittävä ottelu on luvassa jo ensi perjantaina, kun Vegas vierailee Torontossa ja Marner palaa vanhaan kotihalliinsa ensimmäisen kerran vieraspaidassa.

28-vuotias kanadalainen on tehnyt tämän kauden 45 ottelussaan tehot 11+36=47.

Aiheeseen liittyvä sisältö