GettyImages-2123324306

NHL:n runkosarjan päätöskierroksella monellakaan joukkueella ei ollut enää otteluissaan panosta, mikä näkyi muun muassa siinä, että Edmonton Oilers haastoi Colorado Avalanchen ilman tähtipelaajiaan. Vegas Golden Knightsilla ja Los Angeles Kingsilla oli kuitenkin vielä ratkaisematta, kumpi ottaa haltuunsa Pacific-divisioonan kolmannen sijan.

Ennen torstain päätöskierrosta Vegas oli pisteen edellä Los Angelesia, joten ritareille olisi riittänyt divisioonan kolmanteen sijaan kotivoitto Anaheim Ducksista. Kingsin oli puolestaan otettava kolmannen sijan nappaamiseksi Chicago Blackhawksilta vähintään yksi piste enemmän kuin Vegas Anaheimilta.

Ducks yllätti Golden Knightsin maalein 4-1, joten Kingsille riitti yksikin piste Blackhawksilta. Los Angeles otti lopulta täydet pinnat kaadettuaan Chicagon jatkoajalla maalein 5-4.

Tulosten myötä varmistui, että Kings lähtee lauantaina alkaviin playoffeihin Pacific-divisioonan kolmannelta sijalta ja kohtaa ensimmäisellä kierroksella Edmonton Oilersin. Oilers ja Kings ottavat toisistaan mittaa jo kolmatta vuotta peräkkäin pudotuspelien avauskierroksella. Kahdella edellisellä kerralla Oilers on lähettänyt Kingsin kesälomille.

– Näitä asioita ei tule hirveästi mietittyä kauden aikana, mutta runkosarjan loppusuoran lähestyessä ja sijoitusten varmistuessa kuva alkaa hahmottumaan. Hiljalleen alkoi taas näyttämään siltä, että Edmonton sieltä tulee, Kingsin kapteeni Anze Kopitar naurahti.

LAK-CHI: Kempe iskee voittomaalin heti jatkoajan ensi sekunneilla

Golden Knightsin ja Ducksin välinen kamppailu alkoi puoli tuntia ennen Kingsin ja Blackhawksin mittelöä, joten Vegasin kopissa ehdittiin seuraamaan Los Angelesissa pelatun ottelun loppuhetkiä.

– Katsoimme kyllä ottelun loppuun, Golden Knightsin päävalmentaja Bruce Cassidy sanoi.

Los Angelesissa tiedettiin niin ikään, mikä tilanne Vegasissa on. Kings menetti päätöserän alussa kahden maalin johtonsa, mutta pystyi kääntämään vielä ottelun edukseen ylitöiden puolella.

– On vaikeaa olla miettimättä kokonaiskuvaa. Tiesimme kolmannessa erässä, mikä tilanne on. Suunnitelmana ei ollut jäädä tappiolle. Saimme homman kuitenkin hoidettua, ja seuraavaksi käymme jälleen Edmontonin kimppuun, Kopitar sanoi.

Tappionsa myötä Golden Knights valahti Läntisen konferenssin toiselle villi kortti -pudotuspelipaikalle. Hallitsevan mestarin tuleva haaste on kova, sillä Vegas saa ensimmäisellä kierroksella vastaansa konferenssin kärkipaikalle kiilanneen Dallas Starsin.

– En ollut varsinaisesti kenenkään puolella. Halusimme vain tietää, kuka vastaamme tulee ja nyt ryhdymme valmistautumaan siihen. Dallas on tasainen joukkue, joka pelasi hyvän runkosarjan. He ovat pysyneet terveinä ja heillä on syvyyttä kokoonpanossaan, Cassidy luonnehti tulevaa vastustajaa.

Dallasilla on kalavelkoja maksettavanaan Golden Knightsille, joka kaatoi tähtinutut viime keväänä lännen konferenssifinaaleissa.

Vegasin terveystilanne pudotuspelien alla on vielä kysymysmerkki, mutta mikäli esimerkiksi kapteeni Mark Stone pääsee pelikuntoon ja loukkaantumisen jälkeen hiljattain tositoimiin palannut Tomas Hertl saa juonen päästä kiinni, pystyy Golden Knights laittamaan kapuloita Starsin rattaisiin runkosarjasijoituksestaan huolimatta.

– Olemme pudotuspeleissä, ja se oli tavoitteemme kauden alkaessa. Jokainen jäljellä oleva joukkue on hyvä, eikä ole olemassa helppoa tietä eteenpäin. Jokainen tuleva peli on kova taistelu, Vegasin keskushyökkääjä Jack Eichel sanoi.

Ducks kiilasi Golden Knightsin ohi kolmannessa erässä. Anaheimin ottelun sankari oli Frank Vatrano, joka iski NHL-uransa kuudennen hattutempun. Kolmen maalin ilta ei ollut perinteisimmästä päästä, sillä hän iski kiekon verkkoon alivoimalla, ylivoimalla ja tasakentällisin. Lisäksi yhdysvaltalaishyökkääjän alivoimamaali syntyi tyhjään rysään.

Kings vaikutti sen sijaan kaasuttelevan selvään voittoon Blackhawksista, sillä kahden erän jälkeen losangelesilaiset olivat kahden maalin karkumatkalla lukemin 3-1. Kolmannen erän alussa Kings kuitenkin kadotti johtonsa reilussa kuudessa minuutissa, kun Chicago kiilasi ohi Tyler Johnsonin, Joey Andersonin ja Ryan Donaton maaleilla.

Peli kuitenkin kääntyi lopulta Kingsille, kun ruotsalaishyökkääjä Viktor Arvidsson tasoitti kamppailun varsinaisen peliajan toiseksi viimeisellä minuutilla ja Adrian Kempe naulasi voittomaalin heti jatkoajan ensimmäisillä sekunneilla terävällä laukauksellaan.

Aiheeseen liittyvä sisältö