Jääkiekkoa yritetään juurruttaa Kiinaan
Vuoden 2022 olympialaiset pontimena Kiinan kiekkopyrkimyksille
Teksti Panu Markkanen @PanuMarkkanen / Toimittaja, NHL.com/FI
Jääkiekon juurruttaminen Aasiaan ja lajin läpilyönti maailman väkirikkaimmassa maanosassa eivät ole ottaneet tapahtuakseen, vaikka asiaa on yritetty vuosikaudet.
Japani pelasi miesten MM-kisoissa Kaukoidän kiintiöpaikalla vuosina 1998-2005, mutta ei minään vuonna päässyt käytännössä lähellekään muiden osanottajamaiden tasoa. Kiintiömenetelmästä luovuttaessa Japani putosi A-tasolta, eikä ole sinne sen jälkeen noussut.
Maantieteellisestä Aasiasta on ollut tuon jälkeen MM-kisojen A-tasolla mukana Kazakstan. Aasiasta on tullut toki KHL-seuroja kuten Admiral Vladivostok ja Amur Habarovsk, mutta nekin ovat venäläisiä. Barys Astana on Kazakstanista.
Täksi kaudeksi KHL otti suuren harppauksen kohti Aasiaa, kun Kunlun Red Star liittyi mukaan liigaan. Ensimmäistä kertaa Itä-Euroopan monikansallisessa liigassa on siis mukana kiinalainen seura.
Joukkue laitettiin pystyyn sellaisella vauhdilla, että sillä ei ollut käytännössä edes kaikki fasiliteetit kunnossa, kun se kokoontui ensimmäisiä kertoja. Mielenkiintoista oli, että joukkue kokoontui Suomessa, veti ensimmäiset harjoituksensa Vierumäellä, jossa se pelasi myös ensimmäiset ottelunsa.
Suomalaispelaajia joukkue veti paljon. Tomi Karhunen, Tuukka Mäntylä, Janne Jalasvaara, Anssi Salmela, Miika Lahti ja Max Wärn aloittivat kauden seurassa. Sittemmin Salmela on poistunut vahvuudesta ja Joonas Järvinen on liittynyt joukkueeseen.
- Kiina on ollut mielenkiintoinen kokemus. Kaupungit ovat hieman isompia kuin Tampere. Olen ollut ihan tyytyväinen. Touhu on ollut fiksua, pelit edellä on menty, ja treenaamisessa on järki kädessä, sanoo Nizhnekamskissa, Novokuznetskissa, Habarovskissa ja Zagrebissa KHL:ää pelannut Tuukka Mäntylä NHL.com/FI:lle.
Mäntylä on joukkueensa mukana Helsingissä, jossa se pelaa lauantaina Jokereita vastaan.
Kovinkaan kiinalaiseksi joukkuetta ei voi sanoa, sillä Kiinan kansalaisuuden omaavista Kunlunin pelaajista käytännössä vain Zach Yuen on pelaavassa kokoonpanossa.
- Suurin syy sille, että KHL:ssä on kiinalaisjoukkue on se, että Kiina järjestää talviolympialaiset vuonna 2022 ja maan hallitus haluaa kehittää kiekkoa. On hyvä, että kiinalaispelaajiakin on, että kiinalaislapsetkin huomaavat, että tuolle tasolle voi päästä. Toivottavasti saisimme lisää kiinalaispelaajia, koska lajin taso ei ole Kiinassa kovinkaan korkea, kertoo Kanadassa varttunut Yuen sivustollemme.
Lähtökohtiinsa nähden Kunlun on pärjännyt yllättävän hyvin, sillä KHL:n runkosarjan puolivälin häämöttäessä se on liigan Idän konferenssissa jopa pudotuspelisijalla. Se on saalistanut 27 pelissä 42 pistettä.
- Kaikesta huomaa, että seura on juuri pistetty pystyyn. Kiinassa on vielä aikamoinen byrokratia, mutta seura pyrkii auttamaan meitä kaikissa asioissa. Emme esimerkiksi ole saaneet rahoja siirrettyä Suomeen vielä, mutta asiat pyritään saamaan kuntoon, Mäntylä kertoo.
Joukkueen paras pistemies on tehot 9+6 kerännyt SaiPasta tuttu Chad Rau. Max Wärn on kolmanneksi tehokkain hyökkääjä (7+7) ja Mäntylä tehokkain puolustaja (5+8).
- Alkukaudesta menimme pienellä rosterilla. Harjoituspeleissä olimme liikkeellä kolmella kentällä. Nyt olemme pystyneet hieman kierrättämäänkin pelaajia, Mäntylä tuumaa.
Vaikka Kunlun on virallisesti pekingiläinen joukkue, on se pelannut vasta yhden kotiotteluistaan miljardivaltion pääkaupungissa. Kauden ensimmäinen kotiottelu Admiral Vladivostokia vastaan veti Pekingissä 7832 katsojaa, mutta pelien siirryttyä Shanghaihin katsojamäärät ovat romahtaneet. Siellä paras katsojamäärä on ollut 1734, eikä alle tuhannelle katsojallekaan pelaaminen ole ollut harvinaista. Seura on siirtymässä joulukuun puolivälissä takaisin Pekingiin.
Kiinan mukaantulo KHL:ään tarkoittaa toki myös sitä, että markkinavoimatkin ovat heränneet asiaan. Kauppalehden mukaan Kiinassa aiotaan rakentaa vuosittain 400 uutta jäähallia, mikä kertoo valtavasta talviurheilun kasvun tavoittelusta.
- Käynnissä on kiekkobuumi. Kiinan talviurheilun tavoitteiden ansiosta kaupalliset mahdollisuudet ovat käsittämättömän suuret. Suomella on nyt jo kiire, sillä apua tarjoavat auliisti myös kanadalaiset, sveitsiläiset, ruotsalaiset ja varsinkin venäläiset. Kiinan jääkiekkoliiton johto patistaa, että suomalaiset voisivat aloittaa yhteistyön heti, sanoo Jokereiden toimitusjohtaja Jukka Kohonen Kauppalehdelle.
Tekemistä riittääkin, siitä on yhtenä osoituksena mm. se, että Kiinan miesten maajoukkue pelaa tämän kauden MM-turnauksissa huhtikuussa kakkosdivisioonan B-ryhmässä yhdessä Israelin, Meksikon, Uuden-Seelannin, Pohjois-Korean ja Turkin kanssa.
Maassa haaveillaan kuitenkin paikasta kotiolympialaisissa.
- Se on lopullinen tavoite. Siihen on vielä vuosia aikaa. Kiina yrittää tehdä kaikkensa kehittääkseen lajia. Aika näyttää, Yuen sanoo.