KIEKKOHISTORIASSA TÄNÄÄN: 1.11.
1959:Jääkiekossa alkoi uusi aika, kun Montreal Canadiensin maalivahti Jacques Plante piti kasvosuojusta virallisessa NHL-ottelussa ensimmäistä kertaa.
Plante oli saanut kasvoihinsa haavan New York Rangersin hyökkääjä Andy Bathgaten laukauksesta, kun ottelua oli pelattu vain 3.06. Plante lähti jäältä paikkailtavaksi, ja kun hän palasi takaisin, hänellä oli kasvoillaan lasikuidusta tehty maski, jota hän oli käyttänyt harjoituksissa, mutta ei sitä ennen koskaan ottelussa.

Canadiens voitti Rangersin 3-1 ja Plante totesi valmentaja Toe Blakelle, ettei enää pelaisi ilman kasvosuojustaan. Kasvosuojuksen käyttöä aiemmin vastustanut Blake antoi periksi.
Kasvosuojusten käyttö yleistyi nopeasti, sillä jo muutamaa vuotta myöhemmin suurin osa liigan maalivahdeista pelasi maski päässään ja kauden 1973-74 päättyessä liigassa ei ollut enää yhtään paljain päin pelannutta veräjänvartijaa.
Samana päivänä oli kulunut täsmälleen seitsemän vuotta Planten ensimmäisestä NHL-ottelusta. Silloin Canadiens voitti Rangersin 4-1 ja Plante ehti pelata kolme ottelua - ja voittaa niistä kaksi - ennen kuin hänet laitettiin takaisin Montreal Royalsiin.

plante mask

MUITA MERKKIPAALUJA
1924:Liiga laajeni kuuteen joukkueeseen, kun mukaan tulivat Boston Bruins ja Montreal Maroons. Boston oli NHL:n ensimmäinen joukkue Yhdysvaltojen puolella.
1947:Detroit Red Wingsin valmentaja Tommy Ivan laittoi sentteri Sid Abelin laidoille Gordie Howen ja Ted Lindsayn ja kuuluisa "Production Line" (suomeksi "tuotantolinja") näki päivänvalon. Ketjun lempinimi viittasi sekä sen tehoihin että kaupungin moniin autotehtaisiin.
1985:Buffalo Sabresin Darren Puppa piti nollan ensimmäisessä ottelussaan. Temppuun oli häntä ennen pystynyt vain 16 maalivahtia. Puppa torjui 37 kertaa, kun Sabres kukisti Edmonton Oilersin Northlands Coliseumilla. Laukauksista kymmenen lähti Wayne Gretzkyn lavasta.
1992:Mario Lemieux teki kaksi maalia, kun Pittsburgh Penguins voitti Tampa Bay Lightningin 5-4. Hänen 12 ottelua pitkä maaliputkensa oli seuran ennätys. Lemieux teki 12 ottelussa 18 maalia.
2006: Pittsburghin tulokashyökkääjä Jevgeni Malkin sivusi kaudella 1917-18 tehtyä ennätystä, kun hän teki maalin uransa kuudessa ensimmäisessä ottelussa. Hän teki kaksi maalia, joista toinen oli ottelun voittomaali jatkoajalla, kun Penguins voitti Los Angeles Kingsin 4-3. Malkin teki kuusi ottelua pitkän putkensa aikana seitsemän maalia.