Laitahyökkääjä Armstrong pelaa 19-vuotiaana kaksi ottelua Maple Leafsissä kaudella 1949-50. Kaksi vuotta myöhemmin hän on vakiinnuttanut paikkansa kokoonpanossa, ja hänet nimetään joukkueen kapteeniksi kaudella 1957-58.
Armstrong ei ole erityisen nopea luistelija eikä hänellä ole luontaisen maalintekijän käsiä, mutta hänestä kehittyy yksi NHL:n parhaista kahden suunnan pelaajista. Hän ei koskaan tee enempää kuin 23 maalia tai 51 pistettä kaudessa, mutta häntä parempaa kulmavääntöjen pelaajaa saa hakea. Armstrong vauhdittaa Maple Leafsin Stanley Cup -finaaliin vuonna 1960 ja mestaruuteen vuosina 1962, 1963 ja 1964. Toronto pelaa finaalissa jälleen vuonna 1967 ja yllättää vahvana ennakkosuosikkina pidetyn Montreal Canadiensin kuudessa ottelussa. Armstrong viimeistelee tyhjän maaliin ratkaisevan ottelun loppunumeroiksi 3-1.
Armstrong jää eläkkeelle kauden 1970-71 jälkeen pelattuaan 1 187 runkosarjan ottelua tehoin 296+417=713. 110 pudotuspeliottelussa kertyy 60 pistettä (26+34). Hänet valitaan Hall of Fameen vuonna 1975.
1948:Puolustaja Brad Park syntyy Torontossa. Hän ehtii nähdä Armstrongin pelaavan ennen kuin hänestä itsestään tulee tähtipelaaja. New York Rangers valitsee hänet toisena vuonna 1966 NHL:n amatööridraftissa, ja kaksi vuotta myöhemmin hän on Rangersin kokoonpanossa täysipäiväisesti. Parkista kehittyy yksi Rangersin seurahistorian parhaista puolustajista. Hänet valitaan tähdistöottelun ykköskentälliseen kolme kertaa ja kakkoskentälliseen kaksi kertaa. Hän auttaa Rangersin etenemään Stanley Cup -finaaliin vuonna 1972, mutta Rangers häviää Bobby Orrin siivittämälle Boston Bruinsille.
Kolme vuotta finaalin jälkeen Parkista tulee Orrin joukkuekaveri, kun hänet kaupataan Bostoniin yhdessä keskushyökkääjä Jean Ratellen kanssa. Rangers saa kaupassa keskushyökkääjä Phil Espositon ja puolustaja Carol Vadnaisin. Hänet valitaan kaksi kertaa tähdistökentälliseen Bostonissa, mutta hän pelaa harvoin yhdessä Orrin kanssa tämän polvivammojen takia. Park jää eläkkeelle Detroit Red Wingsistä vuonna 1985 pelattuaan 1 113 ottelua tehoin 213+683=896. Stanley Cup jää häneltä saamatta: Boston etenee finaaliin vuosina 1977 ja 1978, mutta häviää molempina vuosina Montrealille.
Park valitaan Hall of Fameen vuonna 1988.
MUITA MERKKIPAALUJA:
1995: Philadelphia Flyersin keskushyökkääjä Eric Lindros voittaa Hart Trophyn runkosarjan parhaana pelaajana. Hän on kolme kertaa Hartin voittaneen Bobby Clarken ohella ainoa palkinnon voittanut Flyersin pelaaja. Lindros pelaa 46 ottelua työsulun lyhentämällä kaudella 1994-95 tehoin 29+41=70. Hän voittaa myös Lester Pearson Awardin (nykyisin Ted Lindsay Award), jonka voittajan valitsevat pelaajayhdistys NHLPA:n jäsenet.
Flyers lähetti Peter Forsbergin Colorado Avalancheen osana kauppaa, jossa Lindros siirtyi Philadelphiaan. Lindrosin kanssa samassa palkintoseremoniassa Forsberg palkitaan Calder Trophylla parhaana tulokkaana ja Pittsburgh Penguinsin Ron Francis saa parhaan puolustavan hyökkääjän Selke Trophyn sekä herrasmiespalkinto Lady Byng Trophyn. Red Wingsin Paul Coffey saa parhaan puolustajan Norris Trophyn kolmannen ja viimeisen kerran.
