Ensimmäisessä kohtaamisessa tilanne oli tasan 3-3 kolmanteen erään mentäessä. Sitten Penguins iski kaksi maalia vajaan kahden minuutin aikana ja voitti ottelun 5-3. Murraylla oli vahvasti hanskansa pelissä joukkueensa voitossa, sillä Penguins merkkautti koko ottelussa vain 12 laukausta kohti Pekka Rinteen vartioimaa Nashvillen maalia.
Toisessa ottelussa tilanne oli jälleen tasan kolmannen erän alussa, tällä kertaa 1-1. Penguins iski kolme maalia päätöserässä, kaksi niistä 15 sekunnin aikana. Murray torjui ottelussa 37 kertaa.
Murraylta kysyttiin, tuliko kolmannen finaalipelin tappiosta mieleen viime kausi, kun Penguins voitti finaalin kaksi ensimmäistä ottelua kotona ja hävisi kolmannen San Josessa kotijoukkue Sharksia vastaan.
- Mikään ottelu tai kausi ei ole samanlainen, hän muistutti ja lisäsi, että tappio oli odotettavissa jossain vaiheessa, sillä nyt pelataan Stanley Cup -finaaleja ja voitot ovat tiukassa.
Murray sanoi suoraan, että ottaisi takaisin kaikki illan maalit, jos pystyisi. Hän arvioi sijoittuneensa oikein lähestulkoon joka kerta, mutta kiekko pomppi oudosti. Hän mainitsi kaksi osumaa esimerkkeinä kiekon odottamattomista liikkeistä. Nashvillen ensimmäisessä maalissa kiekko muutti suuntaa Penguinsin omasta pelaajasta, ja Viktor Arvidsson alusti Predatorsin kolmannen maalin vetämällä kiekon päädystä maalin verkkoon, josta se pomppasi suoraan Nealille. Hän ei erehtynyt, vaan teki tilanteeksi 3-1 vain 23 sekuntia ennen toisen erän loppua.
- Läpiajossa olisin voinut pelata paremmin, mutta muuten olen melko tyytyväinen pelaamiseeni ja sijoittumiseeni, hän viittasi Craig Smithin 4-1 maaliin kolmannen erän alkuminuuteilla.
Nealin osuman syntyhetkellä Murrayn maalilla oli kova ruuhka. Hän sanoikin, että heidän olisi pitänyt yleisesti ottaen pelata paremmin maalin edustalla ja siivota ylimääräiset pelaajat pois sieltä.
- Kuten sanoin, kiekko pomppi omituisella tavalla, ja vastustaja pystyi käyttämään avautuneet tilanteet hyväkseen, hän tiivisti ottelun kulun.