SharksRegroup1212

San Jose Sharksin syyskausi on osoittanut, että huipputasolla jääkiekko on joskus todella armotonta. Pelejä ei ratkaista paperilla, komealla historialla tai odotusarvoilla.

Nuo osa-alueet haipaidoilla nimittäin olivat kunnossa, kun joukkue aloitteli tätä kautta. Joukkueen ryhmä oli etenkin puolustuspäässä ladattu täyteen tähtiä, hyökkäyksessä piti olla riittävästi kokemusta sekä uusia nuoria vastuunkantajia.
Tämän kauden piti olla Joe Thorntonille ja kumppaneille viimeinen sauma iskeä kyntensä Lordi Stanleyn maljaan. Sharksin seurajohto tietyllä tapaa naulasi projektin tavoitteen seinälle, kun se hankki takaisin riveihinsä menestystä muualla jahdanneen seuralegenda Patrick Marleaun.
2000-luvun kestomenestyjän syyskausi on ollut odotuksiin nähden jättimäinen katastrofi. Ensimmäisenä siitä maksoi kovan hinnan Peter DeBoer, jonka valmentajataival tuli päätökseen joulukuun alussa.

SJS-VGK: Theodore viimeistelee rannelaukauksella

Perinteinen ratkaisu ei ole tuottanut odotettuja tuloksia etenkään pistetilaston kannalta. Sharksin tappioputki venyi sunnuntain kierroksella kolmen ottelun mittaiseksi, kun joukkue hävisi Vegas Golden Knightsille lukemin 1-3. Haipaidat ovat hävinneet edellisestä kymmenestä ottelustaan yhdeksän.
- Tämä oli taas yksi niistä otteluista, joissa olimme hyvin kamppailussa mukana, mutta se ei sitten riittänyt, Sharksin apuvalmentaja Roy Sommer harmitteli.
Kärkipelaajat eivät ole omalla tasollaan
Tappio Golden Knightsia vastaan oli kova isku Sharksille, joka varmasti halusi päästä joulutauolle voitto takataskussaan. Tappio tarkoitti sitä, että San Josen ylpeys tippui Läntisessä konferenssissa viimeiselle sijalle.
Pacific-divisioonassa pudotuspeliviivaan on matkaa yhdeksän pisteen verran. Ero ei ole mahdoton, mutta kausi alkaa olla jo puolessa välissä. Joukkueen pitäisi pelata melkoinen kevätkausi, jotta pudotuspelipaikka olisi mahdollinen.
Mistä Sharksin peli sitten kiikastaa? Se lista on melkoisen pitkä. Tällä hetkellä terävimmät katseet kohdistuvat joukkueen kärkipelaajiin. Logan Couture ja Tomas Hertl ovat oikeastaan ainoat, jotka ovat päässeet edes kohtalaisen lähelle omaa tasoaan.
*** ***Seuraa meitä [Facebookissa ja Twitterissä, niin pysyt ajan tasalla NHL:n tapahtumista! ]
Puolustuksen supertähdistä Brent Burns ja Erik Karlsson ovat vaeltaneet koko syksyn varjojen mailla. Karlsson on iskenyt ainoastaan yhden maalin 12 edellisessä runkosarjaottelussaan. Burnsin maaliton putki on venynyt jo 17 ottelun mittaiseksi.
Hyökkäyksen nuoremmista runkopelaajista Evander Kane ja Timo Meier ovat olleet myös todella tehottomia viime viikkoina.
Ongelmia löytyy myös maalivahtiosastolta. Martin Jones ja Aaron Dell ovat pelanneet tällä kaudella alle oman tasonsa. Heidän urakkaansa ei ole toki auttanut se, että edessä oleva puolustus on vuotanut illasta toiseen.
- Olemme veteraanijoukkue. Ymmärtäisin tilanteen paremmin, jos meillä olisi kokoonpanossa 10-12 tulokaspelaajaa, mutta tällä hetkellä heidän määränsä voi laskea yhden käden sormilla. Ongelma on tällä hetkellä meissä veteraaneissa, ei nuorissa pelaajissa, jotka tekevät virheitä, Sharksin kapteeni Couture ruoski.
Siinähän se tuli kiteytettynä pähkinänkuoressa.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan
Haipaitojen ongelmat ovat ihmeellisiä, jos niitä katsoo puhtaasti tilastojen valossa. Joukkueen erikoistilannepelaaminen ja hyökkäyspelaaminen ovat takunneet todella pahasti tällä kaudella.
Se on erikoista siksi, että paperilla joukkueen materiaalin pitäisi pystyä paljon parempaan. Kokenut joukkue ei ole kuitenkaan löytänyt keinoja pitkien vaikeiden jaksojen katkaisemiseen.

SharksGoldenKnights1
  • Emme löydä keinoja tappioputkien lopettamiseen. Hyvät joukkueet katkaisevat ne kahteen tai kolmeen otteluun. Heillä ne eivät veny viiden tai kuuden ottelun mittaiseksi, Couture tuskaili.
    Sharksin vaikeudet ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka karua pelaaminen on maailman parhaassa jääkiekkoliigassa. Kaikki dynastiat tulevat joskus tarinansa päähän. Vaikka Sharks ei ole voittanut Stanley Cupia kultaisen sukupolvensa kanssa, se on eittämättä kuitenkin ollut yksi 2000-luvun parhaista joukkueista muun menestyksen mittareilla.
    Erinomainen kevätkausi voi vielä muuttaa kauden suunnan, mutta pudotuspeleihin nouseminen tästä tilanteesta olisi todella hurja temppu.
    San Josessa varmasti pohditaan kuumeisesti tulevaisuutta. Seura teki esimerkiksi Karlssonin kanssa pitkän ja kalliin sopimuksen. Myös Burns ja kumppanit on sidottu joukkueeseen kiinni pitkillä pahveilla.
    Nyt pitäisi päättää, käännetäänkö katseita tulevaisuuteen vai luotetaanko, että joukkueen pelaajarunko löytää keinot menestykseen.