Skip to main content

Kausi 2017-18 kristallipallosta katsottuna

Käymme kauden läpi jo ennen sen alkua. Katsotaan kesällä, mikä ennustuksista osui

Teksti Panu Markkanen @PanuMarkkanen / toimittaja, NHL.com/FI

Olipa kausi! NHL ei taaskaan pettänyt odotuksia, vaan saimme nähdä todella viihdyttävän ja yllätyksellisen talven, kevään ja alkukesän.

Stanley Cup palasi Kanadaan pitkän odotuksen jälkeen. Pokaali kiersi Yhdysvaltojen puolella kesästä 1993 alkaen, mutta viimein se palasi rajan pohjoispuolelle ja kaupunkiin, jossa sitä on viimeksi nosteltu 28 vuotta sitten.

Edmonton Oilers ja Connor McDavid. Huhhuh, kaikki ylistyssanat alkavat olla jo sanottuja tästä maailman parhaaksi pelaajaksi tällä kaudella nousseesta pelaajasta, mutta kerrataan nyt vielä, mitä kaikkea tämä Ontarion ihme sai aikaan.

Toinen peräkkäinen pistepörssin voitto irtosi todella komein lukemin: 33+72=105. Hän oli jälleen ainoa pelaaja, joka pystyi rikkomaan runkosarjassa 100 tehopisteen rajan. Edmonton voitti myös Pacific-divisioonan, mutta jäi koko Läntisessä konferenssissa ryminällä ja ryskeellä kärkeen palanneen Dallas Starsin taakse. Toinen peräkkäinen Hart Trophy odottaa McDavidia.

Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Oilers syötti Albertan hegemoniakamppailussa hapanta soppaa Calgary Flamesille pyyhkien sen tieltään voitoin 4-0. San Jose Sharks kaatui 4-2, ja Dallasin toisella kierroksella pudottanut Nashville Predators 4-3. Predators-sarjan kuudennen ottelun jatkoeräratkaisu oli McDavidilta erityisen nerokas. Yhdellä keskialueen haltuunotolla kaksi vastustajaa nippuun ja syöttö Leon Draisaitlille vapaaseen paikkaan. Seiskapelin 3-0-voitossa McDavid johti joukkueettaan tehoin 1+1.

Video: VAN-EDM: McDavid tarjoilee ja Draisaitl iskee

Finaalisarja oli mieliinpainuva. Viimeksi samanlainen vallanvaihto hallitsevan ja uuden mestarin välillä nähtiin New York Islandersin ja Edmontonin kohdatessa 1984. Silloin Wayne Gretzky ja Oilers ottivat vallan dynastian luoneelta seuralta, ja samoin kävi nyt. Oilers palasi mestariksi moderniksi dynastiaksi nousseelta Pittsburgh Penguinsilta.

Islandersin mestaruusputki oli silloin neljän kauden mittainen, mutta koska NHL on nykyään täysin erilainen liiga kuin yli 30 vuotta sitten, voi valtikan ryöväämistä Pittsburghilta kahden mestaruuden jälkeen verrata Oilersin kevään -84 tapahtumiin.

Symbolinen vallanvaihto tiivistyi hetkeen, jolloin Sidney Crosby ja McDavid kättelivät kuudennen finaalin jälkeen, halasivat ja keskustelivat pitkään. Kumpikaan ei paljastanut pelin jälkeen sanaakaan siitä, mitä puhuivat.

Conn Smythe Trophyn voittajasta ei tullut minkäänlaista kinaa, kun palkinto ojennettiin McDavidille.

Jussi Jokinen sai kruunun pitkälle uralleen mestaruuden myötä, ja Jesse Puljujärvikin pelasi tarpeeksi otteluita saadakseen nimensä lordi Stanleyn maljan kylkeen. Tässä mielessä suomalaismestaruudet menivät liki samaan tyyliin kuin Chicago Blackhawksin voittaessa vuonna 2015.

Vaikka Pittsburgh ei pystynytkään kolmanteen peräkkäiseen mestaruuteen, teki se kuitenkin yhden tietyn asian kolmatta kertaa peräkkäin pudotuspeleissä. Runkosarjasijoitukset ja ensimmäisen playoff-kierroksen tulokset nimittäin sysäsivät sen taas Washington Capitalsia vastaan, eikä Aleksandr Ovetshkin vienyt Capsia taaskaan Penguinsin ohi. Pääkaupunkilaisten ykkösmiehenä esiintyi koko viiden ottelun sarjan Nicklas Bäckström, ja näyttääkin siltä, että joukkue on jatkossa rakennettava entistä enemmän hänen ympärilleen.

Sitten onkin otettava kiinni Patrik Laineen huimasta kaudesta. Toisen kauden kirouksesta ei ollut tietoakaan, kun Tesoman kasvatti paukutti osumia illasta toiseen. Jo Toronto Maple Leafsia vastaan pelatussa kauden avausottelussa syntyneet kaksi maalia antoivat merkkejä siitä, että Winnipeg Jetsin suomalaispyssy on matkalla hyvään kauteen. Oli hyvä, että Laineen ensimmäinen kohtaaminen Auston Matthewsin kanssa tuli jo tuossa vaiheessa, jotta viime kauden Calder-taistelun jälkimainingit saatiin laantumaan.

Video: DET-TOR: Matthews nostaa oman ribarin verkkoon

Laine näytti koko kauden ajan siltä, että oli mennyt fyysisesti oikealla tavalla eteenpäin ja pystyi tällä kertaa välttymään loukkaantumisilta. Runkosarjan maalisaldo 43 on lukema, joka monena kautena voisi riittää maalikuninkuuteen. Harmi, että Tampa Bay Lightningin Steven Stamkos pelasi oman nappikautensa juuri tähän väliin ja vei Maurice "Rocket" Richard Trophyn tehtyään kolme maalia enemmän ja että Winnipegin kokonaisvaltainen tekeminen ei riittänyt pudotuspeleihin.

Stamkosista puheen ollen: Tampan ykköstähti palasi pahan polvivamman jäljiltä kaukaloihin todella upeasti. Hän näytti, että oli juuri se palanen, joka Lightningilta puuttui viime kaudella. Uran kolmas maalikuninkuus irtosi 46 osumalla.

Maalinteosta puhuttaessa on nostettava esiin lukuisten suomalaisten hienot maalimäärät. Laine oli toki omassa luokassaan, mutta myös Aleksander Barkov, Sebastian Aho, Mikael Granlund ja Artturi Lehkonen puhkoivat 30 maalin rajan, Mikko Rantanenkin pääsi lähelle.

Pistepörssissä upeasti kolmanneksi ja syöttötilastossa kakkoseksi sijoittunut Toronton Auston Matthews nosti vaahteranlehtiä taas askelman lähemmäksi kohti NHL:n huippua. Matthews johti kokonaisvaltaisella pelaamisellaan Toronton Atlantic-divisioonan kärkitaisteluun. Hart-ehdokkuus ei missään tapauksessa ollut liioittelua. Toisen pudotuspelikierroksen 3-4-tappio Tampalle teki kuitenkin Matthewsin ja Maple Leafsin hienosta kaudesta lopun. Ensi kaudella ei ole lainkaan poissuljettua, että Toronto ja Edmonton nähdään vastakkain täysin kanadalaisessa finaalissa.

Matthewsin jatkosopimusneuvottelut tuottanevat tulosta samoihin aikoihin kuin McDavidilla vuotta aiemmin.

Itäisen konferenssin piristyjiä olivat ilman muuta jo mainittu Lightning, joka pääsi peräti konferenssifinaaleihin, ja pitkästä aikaa pudotuspeleihin päässyt Carolina Hurricanes. Viimeksi mainitun suurimpana syynä hienoon kauteen oli Sebastian Aho.

Joukkueet, jotka jäivät junnaamaan edelliseen kauteen verrattuna paikoilleen, olivat Montreal Canadiens, New York Rangers ja Philadelphia Flyers. Suorittaminen oli tasapaksua, eikä yhdestäkään seurasta löytynyt tarpeeksi kovaa tähteä, joka olisi pystynyt hinaamaan joukkueensa perässään selvästi edelliskautta parempaan suoritukseen.

Lännessä Nashville Predatorsin kausi oli kuin toisinto edellisestä, mutta tällä kertaa se siis kohtasi parempansa jo konferenssifinaaleissa.

Ehdoton piristyjä lännessä oli Dallas Stars, joka tosiaan voitti konferenssin, mutta karahti toisella pudotuspelikierroksella. Jamie Benn oli pistepörssin viides, ja puolustuksen nuoret suomalaiset nousivat kohinalla kohti liigan huippua omilla pelipaikoillaan.

Video: Aho tasoittaa pelin komealla vedolla

Lännen pahimmat pettymykset olivat ensimmäisellä kierroksella pudonneet Chicago ja Anaheim Ducks. Molempien tekeminen oli runkosarjassa taattua Blackhawksia ja Ducksia, mutta suoritus jäi pudotuspeleissä pahemman kerran vajaaksi.

Laajennusjoukkue Vegas Golden Knightsin kauden valopilkut olivat lopulta harvassa. Hienoimpia yksittäisiä hetkiä olivat Washingtonin voittaminen kotona jouluaatonaattona ja Tampan kaataminen tammikuussa vieraissa Marc-Andre Fleuryn nollapelin turvin. Pudotuspelitaistelusta Vegas putosi jo hyvissä ajoin.

Jaromir Jagrin jäähyväiset nähtiin pudotuspelien ensimmäisen kierroksen jälkeen, kun Edmonton pudotti Calgaryn.

Katso lisää