Lindros vastaanotti sormuksen nöyrin mielin

TORONTO -- Hän tärisi. Ihan kirjaimellisesti.
Eric Lindros seisoi perjantaina Hockey Hall of Famen suuressa salissa saatuaan juuri HHOF-sormuksensa. Hänen ympärillään oli jääkiekkolegendojen nimiä, kasvoja ja biografioita. Lindrosilta kysyttiin, mitä maanantaina tapahtuva nimitys Hockey Hall of Fameen merkitsee hänelle.

Hän vilkaisi lasikattoon, ja leveät hartiat vavahtivat. Mies oli kuin vuori, mutta nyt hän koki maanjäristyksen.
- Se on todella suuri kunnia. Kun on täällä ja katsoo nimiä näissä laatoissa…
Lindrosin oli pakko pitää pieni tauko.
- Jestas sentään. Täällä ovat parhaista parhaat.
Tämä on yksi parhaista hetkistä jokavuotisessa Hall of Fame -viikonlopussa. Kiekkolegendat saapuvat saliin, jossa heidän laattansa paljastetaan. Hetki on heille sykähdyttävä. He pääsevät kuolemattomien kastiin, mutta samalla heille muistuu mieleen lapsuus, omat idolit, muistot ja rakkaus lajiin.
Lindros oli mahtava kiekkoilija, ja hän on yhä jyhkeä ilmestys. Kourat ovat kuin kiekkohanskat, ja kropassa on mittaa 193 senttimetriä. Häntä alettiin verrata jo junioriaikoina Wayne Gretzkyn, Mario Lemieux'n ja Mark Messierin kaltaisiin kiekkolegendoihin. Lindrosin odotettiin astelevan heidän jalanjälkiään. Sen piti olla hänen kohtalonsa.
Lapsuudessaan Eric oli Toronto Maple Leafsin pelipaitaan pukeutunut tavallinen poika, joka tuijotti televisiota nähdäkseen Börje Salmingin ja Darryl Sittlerin "Hockey Night in Canadassa". Hänellä oli Messierin maila ja seinällään Messierin juliste. Hän oli innoissaan päästessään katsomaan Messierin pelaavan Maple Leaf Gardensissa.

Nyt 43-vuotiaana Lindros saa oman laattansa Salmingin, Sittlerin, Messierin ja monien muiden seuraan. Hän on yksi niistä 271 henkilöstä, jotka on valittu Hockey Hall of Fameen pelaajina.
Jotenkin tuntuu siltä, ettei Lindros olisi välttämättä tarvinnut HHOF-nimitystä todistaakseen saavutuksiaan. Hän kyllä tietää, miten ylivoimainen pelaaja hän oli huippuvuosinaan. Hän ei kuitenkaan puhu siitä, vaikka sitä kuinka tivattaisiin. Hän vain toteaa olevansa ylpeä urastaan ja tyytyväinen siihen, miten asiat lopulta menivät.
Lindros vastaili kohteliaasti, kun häneltä kysyttiin hänet varanneen Quebec Nordiquesin hylkäämisestä, riidoista Flyersin GM Bobby Clarken kanssa sekä aivotärähdyksistä toipumisesta. Hän vastasi kaikkiin kysymyksiin positiiviseen sävyyn. Lindros sivuutti sen, että hänen piti odottaa kuusi vuotta ennen kuin pääsi HHOF:een. Sillä ei ollut enää väliä.
- Polkumme ovat erilaisia, mutta me kaikki olemme täällä ikuisesti, hän totesi.
Lindrosilla oli hymy herkässä.
- Enpä tiennytkään, että Stevie Y:n toinen nimi on Gregory, hän virnuili katsoessaan laattaa jossa luki "Stephen Gregory (Steve) Yzerman".
Lindros puhui kauniisti arvostamastaan lajista.
- Pidän pelin tuoksinasta, kaukaloista, jäästä ja äänistä. Nautin tolppien kilahduksista ja siitä tunteesta, kun olen laukonut kiekon verkkoon maalivahdin ohi ja maalilamppu syttyy. Peli on nopeaa ja intensiivistä. Siihen liittyy sekä ylä- että alamäkiä. Jääkiekko saattaa yhteen erilaisia ihmisiä, jotka sitoutuvat yhdessä tekemään parhaansa ja tavoittelemaan voittoa. Tämä on koko maailman peli.
Lindros on käynyt aikaisemmin Hockey Hall of Famessa hyväntekeväisyystapahtumissa sekä silloin, kun hänen Brett-veljensä ilmoitti peliuransa päättymisestä. Hän oli varmaan ollut suuressa salissa ennenkin, muttei muistanut sitä enää. Ei hän kuulemma ollut aiemmin ainakaan syventynyt historiaan niin kuin nyt.
Sormusseremoniaa odotellessaan Lindros pysyi vaiti ja lueskeli laattojen tekstejä. Kun hän oli saanut sormuksensa, hän istahti tuolille kuuntelemaan niin ikään Hall of Fameen nimetyn Sergei Makarovin puhetta. Lindros tuijotti rasiassa olevaa sormustaan. Hän otti sen varovasti esiin, sovitti sitä sormeensa ja pyöritteli sitä kädessään kuin kallisarvoista aarretta - mikä se toki olikin. Hiukan myöhemmin Lindros pudotti sormuksensa ja etsiskeli sitä tovin. Ennen televisiohaastattelua hän katseli ympärilleen. Suuri sali on rakennettu vanhaan pankkiin, mutta paikan harras tunnelma muistuttaa enemmän kirkkoa.
- Eikö olekin aikamoinen paikka? Lindros kysyi.

Lindros asuu 10 minuutin päässä. Hänen vaimonsa käski hiljattain ajaa HHOF:n ohi. Vaimo halusi nähdä, tunnistaisiko Lindrosien parivuotias poika Carl Pierre isänsä kasvot rakennuksen seinustalla roikkuvasta valtavasta plakaatista.
- Jääkiekkoa! Isi!
Lindrosin OHL-joukkue Oshawa Generals piti viime viikonloppuna tilaisuuden hänen HHOF-nimityksensä kunniaksi. Lindros otti mukaan poikansa, joka vilkutti yleisölle, pudotti kiekon ja seisoi hievahtamatta kansallislaulun ajan.
- Se oli uskomatonta, Lindros tokaisi hymyillen.
Kun lapset hieman varttuvat, Lindros voi tuoda Carl Pierren sekä yksivuotiaat kaksoset Ryan Paulin ja Sophie Rosen Hockey Hall of Fameen. Sitten lapset pääsevät näkemään laatat Gretzkystä, Lemieux'stä, Messieristä… Ja heidän isästään.
- Tulemme käymään täällä aivan varmasti, Lindros sanoi.