Skip to main content

Henrikistä eurooppalaismaalivahtien kuningas

Lundqvist on erilainen persoona kuin edellinen veskarivaltias Hasek

Teksti Marko Leppänen @MarkoLeppnen / toimittaja, NHL.com/FI

CALGARY - Dominik Hasek oli tunnettu monista erikoisista tavoistaan. Eivätkä ne kaikki olleet aina niin kivoja muille joukkueen jäsenille.

Yksi hänen bravuureistaan oli heittää aina treenien tai pelin jälkeen maalivahdin varusteet keskelle pukukopin lattiaa. Huoltajat kävivät ne sieltä aina poimimassa kiltisti. Tähtipelaajalle ei sopinut hangoitella vastaan. Eikä varsinkaan herkästi suuttuvalle tshekkiläiselle maalivahdille. Menisi vielä peli sekaisin.

Vaikka Hasek luokiteltaisiin vaikeaksi persoonaksi, hän oli loistava urheilija. Hänenlaistaan atleettia tullaan tuskin enää koskaan näkemään maalilla. Hänen tekniikkansa ei ollut aina paras mahdollinen, mutta mikä tärkeintä, hän otti kiekot kiinni. Reaktiot ja kropan liikkuvuus olivat uskomattomia. Vielä nykyäänkin puhutaan "hasekmaisista" torjunnoista, kun tarkoitetaan viime hetken ihmepelastusta ja päällään seisomista maalilla.

New York Rangersin ruotsalaismaalivahti Henrik Lundqvist tuskin osasi juniorina odottaa, että hän ohittaisi vielä voittojen määrässä maalivahdin, joka oli Patrick Royn lisäksi hänen suurin suosikkinsa. Lundqvistista tuli lauantaina NHL:ssä eniten voittoja napannut eurooppalainen maalivahti, kun hänelle kirjattiin uran 390. voitto Rangersin kukistettua Colorado Avalanchen lukemin 6-2.

Hauskaa kaksikossa on se, että he ovat sekä persoonina että maalivahteina täysin erilaisia.

Video: Lundqvist torjuu komeasti jatkoajalla

Lundqvistista ei voisi kuvitellakaan, että hän heittäisi varusteitaan ympäri kämppää. Pikemminkin hän on peruskohtelias ruotsalainen, joka käy nakkaamassa vielä toisenkin pelaajan lattialle viskaaman teippipallon roskikseen.

Lundqvist taitaa myös reaktiotorjunnat vaikeissa paikoissa, mutta hän perustaa pelinsä enemmänkin pelin lukemiseen ja hyvään tekniikkaan. Hän näyttää usein olevan jo valmiiksi oikeassa paikassa, kun laukaus lähtee. Molempia maalivahteja yhdistää äärimmäinen kilpailuvietti. Kumpikaan ei halua, että helppoja kuteja menee maaliin treeneissäkään.

Vaikka Hasek on hyvin itsetietoinen persoona, hän antoi NHL.comin Tshekin toimituksen haastattelussa ison arvon Lundqvistin saavutukselle. Hän huomautti, että molemmat ovat olleet onnekkaita päästessään hyviin joukkueisiin, joissa voittoja tulee vähän nopeammassa tahdissa kun heikommissa.

Hasek tarvitsi 389 voiton saavuttamiseen 735 ottelua, kun Lundqvist teki saman 711 ottelussa. Hasekin saavutuksen arvoa nostaa se, ettei hänen aikakaudellaan pelejä ratkaistu rankkarikisoilla. Tasapelit olivat vielä olemassa.

- Totuus on, että uudet säännöt ovat auttaneet Lundqvistia voittolaukauskilpailujen takia. Ne voivat tuoda kaudella 5-8 lisävoittoa. Lundqvistin saavutus on silti hieno, Hasek sanoi.

Lundqvist ansaitsee juhlahetkensä, sillä tämäkään kausi ei ole ollut hänelle helppo. Antti Raanta otti ykköshevosen paikan neljän ottelun ajaksi, kunnes ruotsalainen palasi taas omalle tontilleen - ja pelasi loistavasti. Kun ennätyspeli oli liipaisimella, hän sairastui flunssaan.

Näin tekevät huippu-urheilijat. Kun tulee huonompi jakso, he palaavat entistä ehompana takaisin. Hasekia ihastuttaa erityisesti Lundqvistin otteiden tasaisuus.

- NHL:ssä on paljon hyviä eurooppalaisia maalivahteja, jotka pelaavat yhden tai kaksi hyvää kautta, mutta eivät enää sen jälkeen. Kun katsotaan taaksepäin, ketään eurooppalaista maalivahtia ei voi verrata häneen.

Hasek tuli NHL:ään 1990-luvulla, jolloin eurooppalaiset maalivahdit eivät olleet vielä vallanneet alaa sarjassa. Hasek tuli NHL:ään 25-vuotiaana ja joutui raivaamaan asemaansa AHL:n kautta.

- Omana aikanani eurooppalaisiin suhtauduttiin eri tavalla. Piti pelata ja näyttää kykynsä. Kukaan ei välittänyt, vaikka olisit ollut tähti Euroopassa, Hasek vertasi.

- "Dominator" inspiroi minua niin paljon nuorempana. Tämä on ehdottomasti ikimuistoinen hetki, Lundqvist kirjoitti Twitterissä ottelun jälkeen.

Hasek lopetti NHL-uransa 43-vuotiaana Detroit Red Wingsissä vasta vuonna 2008 ja jatkoi vielä kevääseen 2011 asti Tshekin liigassa ja KHL:ssä. Lundqvistilla on ikää vasta 34 vuotta.

Siinä on Kuningas Henrikille vielä tavoiteltavaa.

Katso lisää

NHL käyttää evästeitä, majakoita ja muita vastaavia verkkopalvelimia tietojen keräämiseen. Vierailemalla NHL:n sivustoilla tai käyttämällä muita verkkopalveluja hyväksyt niiden käytön. Lue lisää niiden käytöstä ja yksityissyyssuojasta täältä: Privacy Policy, Terms of Service sekä Cookie Policy.