CGY-mf

Pettymykseen on vain yksi tapa reagoida: pitää pysähtyä, analysoida, tehdä johtopäätökset ja jatkaa matkaa.
GM Brad Trelivingin, 49, johtama Calgary Flamesin organisaatio hyväksyi tosiasiat, katsoi eteenpäin ja luotti siihen, että tulevaisuus on valoisa. Ja niinhän se on ollut. Calgaryn uudelleen syttynyt liekki on valaissut koko Läntistä konferenssia.

Ihan pelkän luottamuksen varaan suunnanmuutosta ei jätetty. Kelkan kääntäminen vaati tietysti myös muutoksia. Ydinkysymyksiä oli yksi: miten päästään takaisin pudotuspeleihin?
No, kaavoja on tietysti monia, mutta Calgary rakensi nousunsa hommaamalla päävalmentajan toisesta organisaatiosta, joka jäi myös rannalle pudotuspeleistä. Bill Petersin työ Carolina Hurricanesissa jäi kesken, mutta kotiprovinssissa menestyskaava on löytynyt.
Muutoksia piti tehdä paljon. Päällystö heitti laidan yli päävalmentaja Glen Gulutzanin, joukkueen tehokkaimman pakin eli 44 pisteen Dougie Hamiltonin, 21 maalia nakuttaneen Micheal Ferlandin ja joukon muita pelaajia.
Etenkin kotonaan Flames on tällä kaudella ollut tyystin toista maata kuin surullisella viime kaudella. Kauhistuttavasta kotisaldosta oli päästävä eroon. Niin on myös käynyt.

Lisää aiheesta: [Flamesin sensaatiomainen nousu\]

Viime kaudella Flames voitti kotonaan vain 17 ottelua (saldo oli kokonaisuudessaan säälittävä 17-20-4), mutta tällä kaudella Saddledomessa ei ole tarvinnut pahemmin painaa leukaa kohti rintaa. Ero viime kauteen on hämmentävä. Kotivoittoja on peräti 26 ja häviön tuskaisia hetkiä erittäin niukalti (26-5-9). Kun runkosarjaa on jäljellä enää kolme ottelua, vain liigan kärkikolmikon kaksi muuta joukkuetta eli Tampa Bay Lightning ja Boston Bruins ovat jääneet kotonaan pisteittä harvemmin.
Viidettä kauttaan Flamesin GM:n pestiä hoiteleva Treliving ei ole tullut tunnetuksi pitkäjänteisyyden vaalimisesta. Hän on antanut lyhyellä valtakaudellaan jo kahdet valmentajapotkut ja asettunut vaihtoherkkyydellään Calgaryssa 2000-luvulle nähdylle jatkumolle.
Albertan provinssin toinen kiekkojättiläinen ei ole ongelmineen ollut Edmonton Oilersin kaltainen koko kiekkoplaneetan yleinen hämmästelyn aihe, mutta tempoilevuudessaan Flames on ollut jopa koko NHL:n kärki - jos moista nyt ylipäätään voi pitää minkäänlaisena meriittinä.

SJS-CGY: Flames osuu kolmesti reilussa minuutissa

Flames lähti kauteen kyseenalaisella statuksella. Se oli vaihtanut tällä vuosituhannella valmentajaa useammin kuin mikään muu NHL-organisaatio. Yhdeksäs yrittäjä Peters on saanut jalostettua yltiöpäisen hyökkäämisen varaan rakentuneen rallattelun aiempaa tasapainoisemmaksi.
- Syvyys on yksi selittävä tekijä. Jos olemme tarvinneet johonkin paikkaajia, niitä on myös löytynyt, päävalmentaja Peters arvioi.
Sähäkkäliikkeisellä Johnny Gaudreaulla on vielä mahdollisuudet 100 tehopisteen kerhoon. "Johnny Hockey" ylsi jo viime kaudella yli piste per peli -tahtiin ja koko NHL:n pistepörssin 20 parhaan joukkoon, mutta tämän kauden 35 maalia ja 96 pistettä ovat olleet vielä aiempaakin kovempi näyte nippa nappa 70-kiloisen viihdepaketin kyvyistä.
Päävalmentaja Petersin puheet tasaisuudesta saavat tukea tilastoista. Gaudreaun taustalla peräti yhdeksän muuta miestä on puhkaissut 30 tehopisteen rajan, kun viime kaudella siihen ylsi kahdeksan pelaajaa. Flamesin sisäisen pistepörssin kärkikolmikon muodostavat Gaudreau, Sean Monahan (34+47=81) ja Petersin tavoin Carolinasta tullut Elias Lindholm (27+51=78).

CGY-ANA: Monahan vie Calgaryn johtoon

Calgaryn iäkäs kotiareena on varmasti nähnyt rakennusteknisesti parempiakin aikoja, mutta kausi kestää vertailun, jos katse on seinien ja betonirakenteiden sijaan suoraan jääntason tapahtumissa.
Flames yli konferenssin ykköseksi nyt neljättä kertaa historiassaan - ja ensimmäisen kerran 2000-luvulla. Aiempi menestysjakso osui niihin aikoihin, kun Matti Nykänen teki oman kuuluisan triplansa Calgaryn olympiakisoissa. Flames oli lännen kärkijoukkue kausilla 1987-88, 1988-89 ja 1989-90.
Pacific-divisioonan ykköspaikan juhlimisestakin oli vierähtänyt jo tovi. Siihen Flames ylsi edellisen kerran 13 vuotta sitten.
- Meillä on ollut hyvä vuosi ja vahva runkosarja, mutta tiedämme sen työmäärän, joka tarvitaan playoffeissa pärjäämiseksi. Missään nimessä emme pidä tätä itsestäänselvyytenä. On iso kunnia yltää ykköseksi lännessä, kapteeni Mark Giordano tiivisti tunnelmansa.
Tuoreimmat uutiset maailman parhaan jääkiekkosarjan tapahtumista tarjoaa [@NHL\_fi]
Giordano on yksi loistoesimerkki kauden positiivisesta nosteesta. Koko uransa Flames-paitaa kantanut 35-vuotias konkaripuolustaja aloitti NHL-karriäärinsä jo kaudella 2005-06 ja on pelannut ikämiehenä parasta jääkiekkoaan. Giordano on parantanut yhden kauden piste-ennätystään 56:sta 74:ään, mutta vielä hämmentävämpi on hänen plus-miinuslukemansa +39, joka on koko liigan paras.
Superlatiiveille löytyy käyttöä myös koko joukkueesta puhuttaessa. Flamesin tämän kauden voitto-tappiotilasto 49-23-7 on seurahistorian toiseksi paras. Vain kaudella 1988-89 on kulkenut paremmin, ja silloin lento jatkui myös kannujahdissa, joka päättyi Flamesin historian ensimmäisiin Stanley Cup -juhliin.
Nuo ensimmäiset juhlat ovat olleet myös ainoat - toistaiseksi.