McDavidin kuiva kausi on aiheuttanut viime viikkoina ihmettelyä. Hän teki kauden avausottelussa hattutempun, mutta sen jälkeen maalihanat ovat pysyneet tiukasti kiinni. Tuntuu kuitenkin hurjalta, että puhutaan pettymyksestä, kun 20-vuotias McDavid on saalistanut seitsemässä ottelussa "vain" 3+5=8 tehopistettä. Nuorelta kanadalaistaiturilta odotetaan ihmetekoja illasta toiseen, vaikka kyseessä on vasta tulokassopimuksensa kolmatta ja viimeistä kautta pelaava nuorukainen.
Penguinsin alkukauden vaikeuksista nähtiin "sivuilmiö" lauantain Tampa-ottelussa, kun Crosby kiukutteli itselleen 10 minuutin henkilökohtaisen rangaistuksen ennen kuin peli oli edes päässyt kunnolla vauhtiin. Ei ole todellakaan ihanteellinen tilanne, että joukkueen kapteeni joutuu katsomaan toveriensa taistelua puoli erää jäähyboksista.
Crosby on kuitenkin onnistunut tekemään tulostakin Pingviinien hyväksi, sillä hän on kerännyt yhdeksässä pelaamassaan ottelussa tehot 5+5=10.
Tiistain ottelussa Crosbyn ja McDavidin ei pidä ajatella toisiaan vaan keskittyä omaan tekemiseensä. Huipputaitureiden kohtaaminen ei ehkä tule parhaaseen hetkeen joukkueiden otteita ajatellen, mutta yksi ottelu voi muuttaa kaiken. Ja toisaalta kohtaaminen voi nostaa molempien tähtien pelin paremmalle tasolle. He saattavat antaa toisillensa pontta näyttää kauden parasta peliä.
Ja sitähän yleisö näiltä herroilta janoaa.