Leinonen, 21, on Sabresin toisen kierroksen varaus vuodelta 2022. Ensimmäistä kauttaan AHL:ssä torjuva maalivahti on saanut alle seitsemän ottelua, mutta hän on ollut pari viime viikkoa sivussa loukkaantumisen vuoksi.
– Erittäin isokokoinen (195 cm) nuori maalivahti, johon todella uskotaan. Hän on vasta uransa alussa Pohjois-Amerikassa. Maalivahtien urat menevät muutenkin eri tavalla kuin muilla. Esimerkiksi Niklas Bäckström taisi olla 28-vuotias ja Tim Thomas 32-vuotias, kun upeat NHL-urat alkoivat. Topiaksellakin on vasta matka alussa.
Luukkonen on vahva ehdokas Suomen joukkueeseen Milano-Cortinan 2026 talviolympialaisiin. Turnauksesta löytyy huomattavasti nimivahvempia joukkueita, mutta kokenut jääkiekkomies tietää Suomen iskukyvyn.
– Uskon täysin, että meillä on olympialaisissa mahdollisuudet ihan mihin tahansa. Se on lyhyt turnaus, ja playoffit pelataan yksittäisinä otteluina. Suomen joukkueen vahvuudet ovat aina olleet kurinalaisuus ja joukkuepelaaminen. Kaikki pelaavat Suomen paidalle, ovat ylpeitä maansa edustamisesta ja rooleistaan joukkueessa. Suomelle tulee vahva joukkue olympialaisiin, Kekäläinen povasi.
Eurooppalaishistoriaa ja ikimuistoinen pelaajakauppa
Kun NHL- ja AHL-ottelut olivat jääneet taakse, Kekäläinen pelasi vielä kauden Ruotsissa. Ottawasta kuului kuitenkin kutsu nopeasti. Senatorsin apulais-GM:nä toiminut Ray Shero halusi pelisilmää osoittaneen suomalaisen tarkkailutehtäviin.
– Aloin scoutin töihin pian. Ville Sirenin kanssa katseltiin pelejä ja pidettiin silmällä Ruotsin nuoria pelaajia. Seurasimme junioriotteluita Tukholmassa ja Västeråsissa. Teinkin sitten töitä Ottawalle seitsemän vuoden ajan eri rooleissa, viimeisin titteli taisi olla Director of Player Personnel. Minulla oli vastuu kolmesta varaustilaisuudesta. Saimme hyvän joukkueen rakennettua, voittihan se Presidents' Trophyn (vuonna 2003).
Senatorsin jälkeen Kekäläinen toimi Bluesissa useita vuosia, kunnes hänestä tuli Blue Jacketsissa NHL:n ensimmäinen eurooppalainen GM vuonna 2013. Blue Jackets -yhteistyö päättyi helmikuussa 2024.
Sabresin GM:nä Kekäläinen on pannut heti tuulemaan. Hän on värvännyt rinnalleen Marc Bergevinin (associate general manager) ja Josh Flynnin (assistant general manager).
– Bergevin on erittäin kokenut jääkiekkojohtaja. Hän toimi kymmenen vuotta Montreal Canadiensin GM:nä, mikä on kova saavutus jo sinällään. Hän teki huipputyötä siellä, toteutti eliittitason treidejä ja johdatti joukkueen Stanley Cup -finaaleihin. Hän tietää, mitä minun työssäni vaaditaan. Hyvä olla sellainen ihminen, jonka kanssa voi peilata päätöksiä ja joka tietää, mitä päässäni liikkuu.
– Kun olin itse kokematon apulais-GM, mieleen tuli paljon hyviä ideoita. Tässä roolissa pitää kuitenkin miettiä kaikki asiat, joihin päätökset vaikuttavat. Se on pikkuisen eri asia. "Fantasiatreidejä" voi suunnitella, mutta ei niitä ole niin helppo toteuttaa, kun istuu tässä tuolissa, Kekäläinen tokaisi.
Melkein fantasialuokkaan menee pelaajakauppa, jota Kekäläinen oli toteuttamassa Senatorsin johtotehtävissä vuoden 2001 NHL Draftin alla. Ottawa kauppasi Aleksei Jashinin New York Islandersiin, mutta sai vaihdossa puolustajalegenda Zdeno Charan sekä varausvuoron, jonka se käytti hyökkääjä Jason Spezzaan. Charasta tuli Ottawan varakapteeni, ja Spezza teki yli 700 ottelun mittaisen Senators-uran.
– Se oli ikimuistoinen treidi. Teimme yöllä pitkään töitä ennen varaustilaisuuden ensimmäistä päivää ja jatkoimme lyhyiden unien jälkeen heti aamulla, Kekäläinen muistaa.
– Se on yksi parhaista treideistä, joissa olen ollut mukana. Jos vastaavan pystyy toistamaan nyt GM:n roolissa, jotain on mennyt todella hyvin.