Toronto Maple Leafs ei ole siellä, missä kuvitteli olevansa viimeisessä ottelussa ennen joulutaukoa. Sijoitus Itäisessä konferenssissa oli viimeinen.
Maanantaina haasteisiin reagoitiin antamalla potkut apuvalmentaja Marc Savardille. Ennen tiistaita joukkue oli kärsinyt kolme peräkkäistä tappiota yhteismaalein 4-14, ja kuudesta edellisestä ottelusta oli tullut vain yksi voitto.
- Meillä on hyvä valmentaja. Meidän on jatkettava joukkueen parantamista. On osa-alueita, joissa meidän on oltava parempia. Meiltä ei ole jäänyt huomaamatta, missä joukkue menee. Elämme sen kanssa joka päivä, Maple Leafsin GM Brad Treliving sanoi.
- Haluan tehdä selväksi, että tuen täysillä Craigia (päävalmentaja Berube).
Runkosarja on vasta noin puolivälissä, joten alakulon selättämiseen on edelleen aikaa. Pudotuspelipaikatkin ovat vain muutaman voiton päässä. Nyt pyritään parantamaan esimerkiksi sarjan huonointa ylivoimaa, joka siirtyy apuvalmentaja Derek Lalonden vastuulle.
Viime kaudella sarjan yhdeksänneksi paras ylivoima on nyt romahtanut 13,3 prosentin tasolle. Treliving totesi ylivoiman vaatimattomuuden maksaneen pisteitä kauden aikana. Nyt peleistä on tulossa pieni tauko, jonka aikana harkitaan esimerkiksi uuden apuvalmentajan palkkaamista.
- Katsotaan, mitä tehdään jatkoa ajatellen. Mennäänkö sisäisellä ratkaisulla vai teemmekö henkilöstöömme lisäyksiä ulkopuolelta, Treliving sanoi.



















