Fredrik_Claesson

Ottawa Senatorsin takalinjoilla luutiva ruotsalaispuolustaja Fredrik Claesson, 24, saa oppia NHL-elämään maanmiehensä, senaattorien huippupuolustaja Erik Karlssonin opastuksella. Nuorukainen kokee, että Karlsson on auttanut häntä paljon.
- Hän on mahtava tyyppi. Vietämme aikaa yhdessä sekä vieraspelimatkoilla että vapaa-ajalla Ottawassa. Hän on auttanut minua paljon, Claesson kertoo NHL.com Internationalin haastattelussa.

Claesson pitää Karlssonia tällä hetkellä maailman parhaana puolustajana ja on saanut jo kokeilla pelaamista hänen kanssaan.
Ottawa menetti kesän aikana luottopuolustaja Marc Methotin (Dallas Stars), ja Claesson toivoo saavansa näyttöpaikan joukkueessa Methotin paikkaajana - miksipä ei Karlssonin rinnalla.
- Olisihan se hauskaa saada tilaisuus pelata hänen parinaan. Hän on maailman paras puolustaja. Olemme aiemminkin pelanneet yhdessä, ja hän sanoi, että tykkää pelata kanssani. Aika näyttää, mitä tapahtuu.
Claesson suuntasi Pohjois-Amerikkaan kaudeksi 2012-13, jolloin hän puki päällensä AHL-joukkue Binghamton Senatorsin peliasun. Viime vuosina yhä useampi ruotsalaisjuniori on lähtenyt kasvamaan Pohjois-Amerikan farmi- ja juniorisarjoihin.

  • Jääkiekko on niin iso laji USA:ssa ja Kanadassa, että se voi olla yksi syy, miksi pelaajat lähtevät aiemmin, Claesson puntaroi.
    Claesson näkee, että ratkaisu on osoittautunut hänen kohdallaan täysin oikeaksi.
    • Tiesin, että pelaan ainakin pari kautta AHL:ssä. Olen erittäin tyytyväinen, että tein tämän ratkaisun ja lähdin nuorena, sillä olen oppinut paljon, uuden kielen, saanut uusia ystäviä ja itsenäistynyt.
      Parin viime kauden ajan Claesson on seilannut NHL:n ja AHL:n väliä, ja se on ollut hänestä haastavaa. Kaudella 2015-16 tilille kertyi 16 NHL-ottelua, joissa Claesson kirjautti kaksi syöttöpistettä. Viime kaudella hän pelasi 33 ottelua tehoin 3+8=11.
      - On ollut raskasta, kun välillä ei ole mahtunut joukkueeseen. Luulet pelaavasi hyvin, ja sitten et pääsekään seuraavaan peliin mukaan. Voin vain tehdä kovemmin töitä. Viime kausi oli itselleni hyvä. Tein muutamia pisteitä ja sain pelata pudotuspeleissä. Olen tyytyväinen itseeni ja siihen, mitä saavutin.
      Claesson sanoo, että vaatii luonnetta kestää se, että aina ei pääse pelaamaan. Hän korostaa, että usein kestäminen on kiinni henkilöstä itsestään.
      - Tiedän, milloin pelaan huonosti ja milloin hyvin. En ole valittajatyyppi. Haluan näyttöjeni puhuvan puolestani. Valittaminen ei auta, sillä siinä teet hallaa myös itsellesi.
      Tulevalle kaudelle ruotsalaisella on selvä tavoite vakiinnuttaa paikka joukkueessa.
      - Haluan päästä joukkueeseen ja pelata mahdollisimman paljon pelejä. Haluan ottaa seuraavan askeleen ja näyttää pystyväni pelaamaan isoja minuutteja. Haluan kuulua kahteen kärkipakkipariin kauden lopussa. Se olisi hienoa.
      Claesson on peruspakki, joka hoitaa tonttinsa moitteita. Hänen vahvuutensa ovat nimenomaan puolustuspelaamisessa. Hyökkäyspäässäkin hänellä olisi annettavaa, jos hän vain hyödyntäisi paikat useammin.
claesson-may17-NHL
  • Näen itseni peruspuolustajana, joka pelaa myös alivoimaa ja antaa helppoja ensimmäisiä syöttöjä. Tykkään pistää myös kroppaa likoon ja yritän antaa panokseni myös hyökkäyspelaamiseen. Minulla on hyvä laukaus, jota minun pitäisi useammin käyttää.
    Tulevalla kaudella Claesson saa kokea kaksi varmasti ikimuistoista tapahtumaa, kun Senators pelaa Colorado Avalanchea vastaan kaksi NHL-ottelua Tukholmassa marraskuussa.
    - Siitä tulee hauskaa, kun perheeni ja ystäväni pääsevät näkemään NHL-otteluita. Erityisesti isovanhemmilleni ja serkuilleni tämä on ainutlaatuinen tilaisuus, sillä heidän ei ole mahdollista matkustaa Ottawaan asti. Se on myös ruotsalaisille kiekkojunioreille iso juttu, sillä he pääsevät läheltä näkemään, mitä pelaaminen tällä tasolla vaatii.
    Toinen unohtumaton hetki koittaa joulukuussa, kun Ottawa isännöi Montreal Canadiensia Landsdowne Parkissa järjestettävässä ulkoilmaottelussa.
    - En ole koskaan pelannut ulkoilmaottelussa, joten jo se itsessään on aika spesiaalitilanne. Se on iso juttu Ottawassa, koska jääkiekko on siellä isossa asemassa. Uskon, että tapahtumasta tulee todella hieno. Montrealia vastaan on aina mahtava pelata, Claesson päätti.