Teravainen Hurricanes 3

CALGARY - Carolina Hurricanesin varsinaiset joukkuetreenit ovat jo ohi, mutta Sebastian Aho on yksi monista, jotka jäävät jäälle vetämään omatoimista laukaisutreeniä.
Ahon voimat ovat kenties kasvaneet kesän aikana, sillä hänen komposiittimailansa katkeaa lämärissä kuin hammastikku. Aho luistelee huoltajien luokse, hörppää vesipullosta, heittää pari sanaa ja lähtee naureskellen jatkamaan treenejä.

Kehonkielestä voi aistia, että tulokashyökkääjä nauttii täysin siemauksin ensiaskeleistaan NHL:ssä.
- Kaikki on tehty täällä niin helpoksi, että ei tarvitse kuin pelata hyvin. Mitään vastoinkäymisiä ei ole tullut, Aho sanoo hymyillen samalla kun riisuu pelivarusteitaan.

Fiilistä on pitänyt yllä pääsy taitavaan suomalais-ruotsalaiseen ketjuun jo harjoitusleirin aikana. Yhdistelmä Aho-Elias Lindholm-Teuvo Teräväinen on saanut jatkaa yhdessä koko alkukauden.
- Yhteiset kokemukset auttavat jäällä. Ketjussa on kaksi hyvää pelaajaa, jotka näkevät kentän hyvin, osaavat syöttää ja tehdä maaleja, Aho kehuu.

Aho_101416

Aho puhuu kahdesta hyvästä pelaajasta, vaikka hyvin voisi joukkoon lisätä vielä hänet itsensäkin.
- Ahosta ei huomaa, että hän pelaa vasta ensimmäisiä pelejään NHL:ssä. Pää toimii ja jalka liikkuu, ja siksi hän pääsee hyvin pelin sisään, Teräväinen kehuu.
- Aho on älykäs pelaaja, joka taistelee ja haluaa paremmaksi. Hän haluaa selkeästi olla huippupelaaja, Carolinan päävalmentaja Bill Peters sanoo NHL:com/FI:lle.
Ketjun jäsenet keskustelevat englanniksi, mutta Aho ja Teräväinen pääsevät junailemaan kuviota välillä suomeksi.
- Ruotsi ei ihan taitu, vaikka miten yrittäisi, Aho naurahtaa.
Ketju on päässyt myös pelaamaan ylivoimalla yhdessä. Aho häärii usein ylivoimalla siniviivan tuntumassa lähes pakin tontilla, viivalla on myös kovakutinen Justin Faulk. Viisikon täydentää hyökkääjä Jordan Staal.
Carolina otti kauden ensimmäisen voittonsa voittamalla Calgaryn 4-1. Ketju pääsi heti avauserässä maalin makuun, kun Teräväinen teki maalin edestä ottelun ensimmäisen maalin Ahon ja Noan Hanafinin syötöstä.
Ahon pelityylissä on samanlaista rauhallisuutta kuin hänen isällään Harri Aholla, joka pelasi puolustajana SM-liigassa 325 ottelua. Tulokkaalla ei tunnu olevan kaukalossa koskaan kiire.
- World Cup oli siinä mielessä hyvä turnaus, että se auttoi minua ennakoimaan NHL:n tasoa. Vaikka olen valmistautunut henkisesti, niin toden teolla kaikki konkretisoituu vasta paikan päällä.
Alkukausi on ollut sekä Aholle että Teräväiselle uuden opettelun aikaa. Aho tottui erilaisiin systeemeihin Kärpissä ja Teräväinen Chicagossa. Hurricanesin päävalmentaja Peters on tunnettu siitä, että hän haluaa sopia pelillisiä asioita tarkasti etukäteen.

Teräväinen ohittaa Elliottin

  • Sopeutumiseen auttaa paljon se, että Aho ja Teräväinen ovat fiksuja pelaajia, joilla on hyvä pelisilmä, Peters sanoo.
    Aho myöntää Petersin tiukan pelisysteemin, mutta muistuttaa, että esimerkiksi hyökkäyspäässä ketjut saavat käyttää omaa luovuuttaan hyväksi.
    - Olen tottunut Suomessakin siihen, että pelitavalliset asiat käydään tarkkaan läpi, joten sikäli mitään isoja yllätyksiä ei ole tullut. Olen kyllä tykännyt, vaikka pienempi kaukalo tekeekin pelistä vähän erilaista, Aho sanoo.
    Teräväinen on ruoskinut itseään alkukaudella liian vaisuista esityksistä. Peterskin huomauttaa, että Chicagon pelisysteemi oli erilainen kuin Carolinan.
    - Täällä kaikki on sovittu aika tarkkaan, ja siksi takia kaukalossa tulee ehkä mietittyä liikaa, Teräväinen pohtii.
    Muutos on ollut muutenkin iso Teräväiselle, joka ehti voittaa Stanley Cupinkin Chicagossa. Chicagossa on Patrik Kanen kaltaisia supertähtiä, ja media seuraa joukkuetta aivan eri silmällä kuin Hurricanesia.
    - Raleighissa on vähemmän kiekkobuumia kuin Chicagossa, mutta olen ollut toimintaan tyytyväinen, Teräväinen sanoo.
Teravainen Hurriacnes

Teräväinen, 22, pelaa Pohjois-Amerikassa kolmatta kauttaan, joten hän tietää pitkän kauden sudenkuopat. Aholle tulokaskauden ilot ja surut ovat vasta edessä.
Usein tulokkaat pelaavat pirteästi pari ensimmäistä peliä, mutta 10-15 ottelun jälkeen tulee vastaan betoniseinä, kun sarjan raskaus selviää.
- Olen nuori pelaaja, enkä voi lopettaa treenaamista kauden aikana, kuten ehkä kokeneemmat. Jotkut pärjäävät vähemmällä, mutta itse olen tottunut tekemään paljon hommia kaudenkin aikana, Aho sanoo.
- Ja pelasin kuitenkin viime kaudellakin kokonaisuudessaan 101 peliä, hän muistuttaa.
Peters muistuttaa, että Carolinassa tulokkaiden jaksaminen otetaan vakavasti.
- Pelaajat saavat vapaapäiviä, jos he sitä tarvitsevat. Viime vuonna se toimi hyvin tulokas Hanafinin kanssa, Peters kertoo.
Carolinan kannattajat ehkä tulevaisuudessa nauttia lisääkin suomalaisten suorituksista.
- Viime kesän toisen kierroksen varaus Janne Kuokkanen on hyvin samantyylinen pelaaja kuin Aho ja Teräväinen, Peters huomauttaa ja väläyttää hymyn perään.