Capitalsilla oli mahdollisuus siirtyä ottelusarjassa jo turvallisen tuntuiseen 3-0 johtoon, mutta se joutui tyytymään tappioon sekä sarjatilanteeseen 2-1. Joukkue oli kaikkea muuta kuin oma itsensä ottelun alussa ja päästi Lightningin kolmen maalin karkumatkalle ennen kuin onnistui ensimmäisen kerran maalinteossa toisen erän puolivälissä. Lisäksi Capitalsin erikoistilannepelaaminen epäonnistui: ylivoimalla ei syntynyt ainuttakaan maalia ja alivoimalla tuli kaksi takaiskua.
Ottelun avausmaalin iskeminen on ollut Capitalsin tavaramerkki, mutta tiistaina Lightning pääsi iskemään kolme osumaa ennen kuin Capitals heräsi. Washingtonin kapteeni Aleksandr Ovetshkin näki ylivoimamaalien ratkaisseen ottelun, sillä Capitals jäi ottelussa ilman ylivoimamaalia kolmannen kerran tämän vuoden pudotuspeleissä.
Lisää aiheesta: [Tampalle avausvoitto konferenssifinaaleissa]
- Mielestäni ei voi sanoa, että vastustaja halusi voittoa enemmän kuin me. He tekivät ylivoimamaaleja ja me emme. Viidellä viittä vastaan peli oli tasaista, ja sitten me teimme maalin, kun meillä oli kuusi pelaajaa vastustajan viittä vastaan. Meidän täytyy käyttää paikat hyväksemme, kapteeni ruoti ottelun jälkeen.
Ovetshkinilla oli paikkoja, sillä hän merkkautti yhdeksän laukausta kohti Andrei Vasilevskin vartioimaa Tampan maalia. Muutkaan pääkaupunkilaiset eivät ujostelleet tulittaa, sillä laukauksia kertyi yhteensä 38.
Ovetshkin jatkoi, että ottelun jälkimmäinen puolisko sujui heiltä alkua paremmin, mutta viimeistely ei vain onnistunut.
- Mutta me uskomme toisiimme ja tiedämme täsmälleen, mitä meidän pitää tehdä jatkossa. Kukaan ei odottanut, että tästä tulisi helppo sarja, hän tuumi.
Capitals-kippari myönsi, että jäähyt tulivat heille kalliiksi, sillä Lightning käytti ylivoimatilanteensa paremmin hyödykseen kuin he. Samoin keskialue koitui Washingtonin kohtaloksi, sillä johtoasemassa ollut Lightning tukki alueen, ja se sotki Capitalsin kuviot.