bluse55

St. Louis Blues oli perjantai-illan ottelussa pakkovoiton edessä, ja sen joukkue myös otti kotiyleisönsä riemuksi. Blues kukisti ottelusarjaa ennen perjantaita voitoin 3-1 johtaneen Nashville Predatorsin maalein 2-1 (0-0, 1-1, 1-0).
Ratkaisevaksi jääneen maalin teki kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla Jaden Schwartz, joka yllätti Predatorsin suomalaismaalivahti Pekka Rinteen (30 torjuntaa) iskiessään torjunnasta kimmonneen paluukiekon maaliin.

  • Olen ylpeä tästä joukkueesta. Pelasimme kovalla asenteella. Joskus asiat eivät mene niin kuin pitäisi, mutta tänä iltana osoitimme venymiskykyä, Bluesin puolustaja Alex Pietrangelo sanoi NHL.comin Robby Stanleylle.
    - Ei ole helppo tilanne pelata tällaisessa ottelussa kolmella viittä vastaan -alivoimaa, mutta löysimme keinot päästä takaisin mukaan peliin. Tiesimme, että voiton saavuttamiseen ei välttämättä riitä edes 60 minuuttia. Roikuimme mukana, ja maalivahtimme Jake Allen oli jälleen loistava, Pietrangelo jatkoi.
    Maalit olivat ottelusarjan viidennessä osassa vähissä edellisten otteluiden tavoin. Sarjan edetessä maalimäärät ovat pienentyneet peli peliltä. Avausosassa syntyi vielä seitsemän, mutta sen jälkeen otteluissa on nähty viisi, neljä ja nyt jo toisen kerran peräkkäin vain kolme täysosumaa.
    Molempien joukkueiden maalivahdit ovat pelanneet vahvasti, ja perjantain ottelun avauserässä Pekka Rinteen ja Bluesin maalivahti Jake Allenin (21 torjuntaa) selän taakse ei tehty maaliakaan. Blues pääsi kaksi kertaa kokeilemaan ylivoimapeliään, mutta Rinteen johdolla Nashvillen alakerta kesti kiperät tilanteet. Blues laukoi erässä yhdeksän kertaa kohti Rinteen vartioimaa Predatorsin maalia. Toisessa kenttäpäädyssä Allen torjui kuusi kertaa.
    Toisen erän alkupuolella kuparinen rikkoutui, kun Blues iski hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen. Vladimir Sobotka toimitti kiekon siniviivalla odottaneelle puolustaja Alex Pietrangelolle, joka laukoi maalille. Kiekko jäi elämään torjunnan jälkeen, ja Dmitrij Jaskin iski pelivälineen puolityhjään Nashvillen maaliin.
    Jaskinille ottelu oli tämän kevään pudotuspelien ensimmäinen, ja 24-vuotias tshekkiläis-venäläinen hyökkääjä kiitti vastuusta tehokkaalla tavalla.
    Predatorsille aukesi mahdollisuus tasoitukseen erän puolivälin jälkeen, kun Bluesin Alex Pietrangelo ja Patrik Berglund ottivat kahden minuutin rangaistukset samassa ajassa. Ylivoimaviisikko jauhoi maltillisesti, ja James Neal pääsi lopulta iskemään 1-1-tasoituksen maalin kulmalta. Syöttöpisteet Nealin osumaan nappasivat P.K. Subban ja Roman Josi.
    - Pysyimme pelisuunnitelmassamme. Emme alkaneet täristä, vaikka he saivat viidellä kolmea vastaan -ylivoiman ja tekivät tasoitusmaalin. Pidimme vain kiinni omasta hommastamme, ja se maksoi itsensä takaisin, Bluesin Jake Allen pohdiskeli.
    Enempää maaleja ei toisessa erässä nähty, mutta kolmannen erän alku oli Bluesilta erittäin terävä. Puolustaja Colton Parayko katkaisi hyökkäyssiniviivalla Predatorsin Roman Josin syötön ja toimitti pelivälineen nopeasti maalille. Rinne ei saanut kiekkoa haltuunsa, vaan Jaden Schwartz iski johtomaalin paluukiekosta.

Blues oli päätöserässä hallitsevampi joukkue, selvitti Predatorsin tasoitusyritykset ja otti tarvitsemansa pakkovoiton kaventaen ottelusarjan 2-3:een.
- Tämä on uskomatonta. Teimme tänä iltana sen, mitä meidän pitikin tehdä, ja kaikki ovat siitä iloisia. Voimme nauttia tästä nyt muutaman minuutin, mutta sen jälkeen on unohdettava tämä peli ja mentävä kohti seuraavaa, Dmitrij Jaskin kertoi NHL.comille.
Pekka Rinteen lisäksi kaukalossa nähtiin suomalaispelaajista myös Predatorsin hyökkääjä Miikka Salomäki ja Bluesin hyökkääjä Jori Lehterä. Kumpikaan ei päässyt pisteille. Lehterä pelasi 10.22 ja pääsi kerran laukomaan kohti Predatorsin maalia. Salomäki pelasi 5.16.
Ottelun ahkerin laukoja oli Bluesin kokoonpanoon nostettu Dmitrij Jaskin, joka ampui kohti Predatorsin maalia peräti kahdeksan kertaa. St. Louisin pelaajista toiseksi useimmin Pekka Rinteen torjuntavirettä testasi neljästi yrittänyt Alex Pietrangelo. Predatorsin Filip Forsberg, Viktor Arvidsson, James Neal ja Ryan Ellis laukoivat jokainen kolme kertaa kohti Bluesin maalia.
- Jaskin oli hyvä koko ottelun ajan, ja hänellä oli muitakin paikkoja kuin tuo maalin tuonut tilanne. Hän toi peliimme sellaista energiaa, mitä tarvitsimmekin tässä ottelussa. Täytyy olla iloinen kaverin puolesta, kun hän käyttää saamansa mahdollisuuden tällä tavalla, Bluesin Pietrangelo kehaisi Alexander Steenin tilalle kokoonpanoon nostettua Jaskinia.
- Meidän olisi pitänyt pelata ehjempi 60-minuuttinen. Meillä oli hyviä paikkoja, mutta jatkossa täytyy olla kaikessa parempi, Predatorsin puolustaja Ryan Ellis tuumi.
Joukkueiden välinen kuudes ottelu pelataan sunnuntaina Nashvillessä, ja tuolloin Predators pyrkii ottamaan Läntisen konferenssin finaaleihin vievän voiton kotiyleisönsä edessä.