CHI generic image

Chicago Blackhawks erotti AHL-farmijoukkueensa Rockford IceHogsin fysiikkavalmentaja D.J. Jonesin tehtävistään marraskuussa, kun Jonesia kohtaan esitettyjä väitteitä seksuaalisesta ahdistelusta oli tutkittu. Asiasta uutisoi ensimmäisenä ESPN sunnuntaina.

  • Uusi seurajohtomme on tehnyt kristallinkirkkaaksi sen, ettei mikään ole tärkeämpää kuin pelaajiemme ja henkilökuntamme turvallisuus ja hyvinvointi. Organisaatiossamme on nollatoleranssi kaikille käyttäytymissääntöjen rikkomuksille. Olemme nähneet paljon vaivaa sen eteen, että työntekijät rohkenisivat kertoa kohtaamistaan vääryyksistä, vaikka niistä olisikin jo kulunut aikaa, Blackhawks totesi tiedotteessaan.
    - Kun saimme 27. lokakuuta tietoomme väitteet siitä, että D.J. Jones olisi syyllistynyt seksuaaliseen ahdisteluun vuonna 2014, noudatimme uusia toimintatapojamme ja tutkimme asian perinpohjaisesti. Tutkinnan tulosten perusteella Jones irtisanottiin 3. marraskuuta 2021, seuran tiedote jatkui.
    John Walter korvaa Jonesin IceHogsin fysiikkavalmentajana. Hän on työskennellyt Rockfordissa kaudesta 2018-19 oltuaan sitä ennen Boylan Catholic High Schoolin fysiikkavalmentajana 26 vuoden ajan.