112325 fi milestones

Historiaa tehdään jo ennen ennätysjuhlia, päivä päivältä, pelaajien parannellessa tilastojaan ja kivutessa listoilla. Merkkipaalut-juttusarjassa seurataan viikoittain etenkin suomalaisten pelaajien pyrkimyksiä jättää jälkensä NHL:n historiankirjoihin.

Joel Armian vahvuudet alivoimapelaajana ja työmiehenä ovat kaikkien tiedossa, mutta suomalaisen viime aikojen tehokkuus vastustajien ylivoimien aikana on jo poikkeuksellista.

Armia teki menneen viikon aikana kaksi maalia alivoimalla, ja onnistui tempussa vieläpä peräkkäisissä otteluissa. Kings on tämän kauden eniten maaleja alivoimalla tehnyt joukkue yhdessä New York Islandersin kanssa. Molemmilla on viisi alivoimamaalia.

Armia on tehnyt Kingsin osumista peräti kolme.

- Alivoima on toiminut viime aikoina todella hyvin. Olemme pitäneet vastustajat tehottomina, mutta tuollainen maali on iso hetki pelissä. Armia näki tilanteen kehittyvän ja lähti mukaan hyökkäykseen, Kingsin päävalmentaja Jim Hiller sanoi Boston Bruinsia vastaan pelatun ottelun jälkeen.

Hiller puhui Armian viikon jälkimmäisestä osumasta, Kingsin ainokaisesta Bruinsin verkkoon. Edellisessä ottelussa San Jose Sharksia vastaan joukkue onnistui maalinteossa kolme kertaa, ja näistäkin osumista yksi oli Armian käsialaa - alivoimalla, totta kai.

Armialla on nyt NHL-uraltaan jo 20 alivoimamaalia. Aktiivipelaajista vain neljä muuta on saavuttanut saman rajapyykin. Yksi heistä on Carolina Hurricanesin Sebastian Aho, joka on tilastossa tasoissa Armian kanssa. Suomalaisista Jari Kurri teki urallaan 39 alivoimamaalia, Esa Tikkanen 29.

Armia on kaudesta 2000-2001 alkaen neljäs Kingsin pelaaja, joka on tehnyt alivoimamaalin peräkkäisissä otteluissa. Vielä erityisempää on, että nämä maalit tulivat paitsi peräkkäisissä otteluissa, niin myös peräkkäisinä päivinä. Kingsin seurahistoriassa peräkkäisinä päivinä alivoimamaalin ovat tehneet aiemmin vain Steve Duchesne vuonna 1988 ja Bernie Nicholls vuonna 1987.

SJS-LAK: Armia riistää kiekon ja polkee maalintekoon alivoimalla

Viikon suomalaispoimintoja

Miro Heiskasen tehokas syyskausi ei näytä hidastumisen merkkejä. Dallas Starsin puolustaja jatkoi pistetehtailuaan menneen viikon aikana ja pelaa nyt virallisesti NHL-uransa parasta alkukautta. Heiskanen kirjautti kauden ensimmäisissä 20 ottelussaan hienot 18 pistettä, enemmän kuin koskaan aiemmin samalla ottelumäärällä. Hän on Dallasin ja Minnesota North Starsin yhteisen historian viides puolustaja, joka on tehnyt kauden ensimmäisissä 20 ottelussaan vähintään 18 pistettä. Aiemmat olivat John Klingberg (kahdesti), Brad Maxwell, Sergei Zubov ja Darryl Sydor.

Heiskanen on syöttänyt sunnuntaihin mennessä marraskuun aikana jo 13 maalia. Hän on jäänyt pisteittä kalenterikuukauden 11 ottelussaan vain kolmesti. Hän ohitti suomalaisten kaikkien aikojen pistetilastossa Niklas Hagmanin ja on uransa 302 pisteellä nyt NHL-historian 32. tehokkain suomalaispelaaja.

Viikon muita poimintoja

Aleksandr Ovetshkin intoutui neljän ottelun maaliputkeen, joka huipentui hattutemppuun Montreal Canadiensia vastaan. Näin Ovetshkin kasvatti johtoaan kaikkien aikojen maalipörssissä. Washington Capitalsin kapteenilla on nyt yhteensä 907 maalia. Hän nousi myös 1 643 tehopisteeseen ja Joe Sakicin edelle kaikkien aikojen pistetilaston 10. sijalle.

Connor Bedardista tuli Chicago Blackhawksin seurahistorian nuorin sata maalia syöttänyt pelaaja 20 vuoden ja 127 päivän ikäisenä. Aiempi ennätysmies Eddie Olczyk ylsi rajapyykkiin 20 vuoden ja 141 päivän iässä. Bedard saavutti rajapyykin NHL:n kolmanneksi nuorimpana aktiivipelaajana Sidney Crosbyn (19 vuotta, 134 päivää) ja Connor McDavidin (20 vuotta, 85 päivää) jälkeen.

Leon Draisaitl nousi Kurrin edelle Edmonton Oilersin kaikkien aikojen syöttötilaston neljännelle sijalle. Kurri syötti Oilers-paidassa 569 maalia. Saksalaishyökkääjällä on nyt jo 571 syöttöpistettä. Edellä ovat Wayne Gretzky (1 086), McDavid (744) ja Mark Messier (642).

Florida Panthersin Sergei Bobrovski ohitti Jacques Planten NHL-maalivahtien kaikkien aikojen voittotilastossa. Bobrovski on torjunut urallaan 439 voittoa, jotka oikeuttavat tilaston yhdeksänteen sijaan. Ykköspaikalla on Martin Brodeur (691 voittoa).

Aiheeseen liittyvä sisältö