Pistepörssin kärkipäässä tuoreita kasvoja

Power Rankings -listalla luodaan tällä kertaa varhainen katsaus siihen, ketkä kisaavat Art Ross Trophyn voitosta eli runkosarjan pistepörssin voitosta. Marraskuu on kääntynyt jo loppusuoralleen, ja kaikki joukkueet ovat pelanneet nyt noin parikymmentä ottelua.

Pistepörssin kärkipäässä on tapahtunut viime kauteen verrattuna paljon muutoksia, sillä viime vuoden kymmenestä tehokkaimmasta pelaajasta mahtuu nyt listalle mukaan vain neljä. Uusia nimiä kärkikymmenikössä ovat esimerkiksi Chicago Blackhawksin ja San Jose Sharksin nuoret tähdet Connor Bedard ja Macklin Celebrini.

1. Nathan MacKinnon, Colorado Avalanche (36 pistettä)
Kun Avalanchella kulkee hyvin, se on useimmiten juuri MacKinnonin ansiota. Kolmella edellisellä kaudella yli 110 tehopistettä nakuttanut Coloradon ykkössentteri on yksi lähihistorian vaarallisimmista hyökkäyspään pelaajista. Tällä hetkellä MacKinnon on hurjassa 66 maalin ja 147 tehopisteen vauhdissa. Avalanchen kanadalaistähti on pelannut tällä kaudella vain kolme runkosarjaottelua, joissa hän on jäänyt kokonaan ilman tehopisteitä.

2. Connor McDavid, Edmonton Oilers (32 pistettä)
Kahtena peräkkäisenä keväänä Stanley Cup -finaaleissa hävinneenä osapuolena ollut McDavid pelaa jälleen kerran sellaisella otteella, joka voi hyvin tuoda lisää pystejä hänen palkintokaappiinsa. Tosiasia on kuitenkin se, että hiljattain kahden vuoden jatkosopimuksen Edmontonin kanssa solmineelle 28-vuotiaalle supertähdelle joukkueen menestys on aina etusijalla. Viidellä edellisellä kaudella 100 tehopisteen rajan ylittänyt McDavid on tässä vaiheessa sesonkia 114 pisteen vauhdissa.

EDM-CBJ: McDavid pyörähtää ympäri ja iskee upeasti

3. Macklin Celebrini, San Jose Sharks (31 pistettä)
Kesän 2024 NHL Draftin ykkösnimi totutteli vielä viime kaudella taalajäiden tunnelmaan, mutta nyt kaukalossa on nähty selvästi uudelle tasolle noussut Celebrini. Vasta 19-vuotias superlupaus on takonut kovia tehopisteitä illasta toiseen, minkä ansiosta Sharks on ponkaissut sarjataulukossa ylöspäin liigan kellariosastolta. Jos Celebrini pysyy runkosarjan ajan terveenä, hän tulee murskaamaan piste-ennätyksensä (25+38=63). Valovoimainen hyökkääjä kannattaa ottaa tarkkaan seurantaan, sillä hän on hyvin todennäköisesti liigan eliittiä seuraavien parin vuosikymmenen ajan.

4. Connor Bedard, Chicago Blackhawks (29 pistettä)
Vuoden 2023 NHL Draftissa ensimmäisenä varattu Bedard pelaa nyt sellaista jääkiekkoa, jota häneltä odotettiin jo kahdella ensimmäisellä kaudella. Blackhawks ei kuulu mestarisuosikkeihin, mutta nyt joukkueen pelissä on havaittavissa selkeitä kehitysaskelia. Bedard näyttää kasvaneen myös johtajana, ja hänellä riittää varmasti voitonnälkää tulevien vuosien aikana. Nuori sentteri on kerännyt 20 ottelussa jo yli 40 prosenttia koko viime kauden pistepotistaan.

CHI-CGY: Bedard mättää kolme maalia ja johdattaa Blackhawksin voittoon

5. Martin Necas, Colorado Avalanche (28 pistettä)
Ensimmäistä täyttä kauttaan Coloradossa pelaava Necas on ollut tähän mennessä kaikkien odotusten arvoinen. Sulavasti luisteleva tshekkitähti on ollut alkukaudesta lähes pitelemätön, mistä kertovat tehot 13+15=28. Necasin peliin on tullut paljon kaivattua tasaisuutta, mikä on johtanut myös vastuun ja peliajan kasvuun. Hän keräsi viime kaudella Carolina Hurricanesissa ja Avalanchessa yhteensä 83 pistettä, mutta tällä tahdilla tavoitteena on sadan pisteen rajapyykki.

6. Leo Carlsson, Anaheim Ducks (28 pistettä)
Vasta 20-vuotias Carlsson pelaa tällä hetkellä unelmakautta Ducksissa, joka on yllättänyt monet positiivisilla otteillaan. Bedardin jälkeen toisena vuonna 2023 varattu ruotsalaissentteri pelaa nyt kolmatta NHL-kauttaan ja on tekemässä läpimurtoa kiekkomaailman eliittiin. Ducksin sisäistä pistepörssiä tehoin 11+17=28 johtava Carlsson murskaa tällä tahdilla oman yhden kauden piste-ennätyksensä (20+25=45) jo seuraavien kuukausien aikana.

VAN-DAL: Rantanen häikäisee upealla yksilösuorituksella päätöserässä

7. Mikko Rantanen, Dallas Stars (28 pistettä)
Ensimmäistä täyttä sesonkiaan Dallasissa tahkoava Rantanen on ollut alkukauden tehokkain suomalainen NHL-pelaaja. Stars lähti ulos porteista hiukan ontuen, mutta viime viikkoina joukkueen pelaaminen on ollut selvästi paremmassa jamassa. Rantanen on jäänyt vain kolmessa ottelussa tehopisteittä, ja hän on matkalla NHL-uransa kolmanteen sadan pisteen kauteen. Rantanen on kerännyt 21 runkosarjaotteluun tehot 10+18=28, ja hän on Starsin paras pistemies ennen Jason Robertsonia ja Wyatt Johnstonia.

8. Cale Makar, Colorado Avalanche (28 pistettä)
Kärkikymmenikön ainoa puolustaja ei tule kenellekään yllätyksenä. Makar on ollut jo muutaman vuoden ajan liigan paras hyökkäävä pakki, eikä hänen pelissään näy hidastumisen merkkejä. Colorado on ollut alkukaudesta selvästi liigan vahvin joukkue, ja kanadalaistähden panos on ollut tässä merkittävä. Makarilla on tällä kaudella hyvät mahdollisuudet rikkoa sadan tehopisteen raja liigan historian seitsemäntenä puolustajana.

9. Leon Draisaitl, Edmonton Oilers (27 pistettä)
Oilersin alkukausi on ollut täynnä haasteita, mutta Draisaitl on pelannut näistä huolimatta kohtuullisen syksyn. Saksalaishyökkääjä on 14 osumallaan liigan maalipörssissä jaetulla toisella sijalla, ja lisäksi hän on merkkauttanut 13 syöttöpistettä. Sadan tehopisteen rajapyykin NHL-urallaan jo kuusi kertaa saavuttanut Draisaitl on jäänyt vain kolmessa ottelussa pisteittä, mikä kertoo hänen hyvästä suoritusvarmuudestaan.

CAR-EDM: Draisaitl laukoo jatkoaikamaalin McDavidin syötöstä

10. John Tavares, Toronto Maple Leafs (27 pistettä)
Tavares, 35, on kärkikymmenikön ikänestori. Yli 1 200 NHL-ottelun kokemuksella pelaava kanadalaissentteri on edelleen yksi liigan tehokkaimmista pelaajista, mistä kertovat myös tämän syksyn tehopisteet 12+15=27. Maple Leafsin alkukausi on ollut odotettua vaisumpi, mutta joukkueen suurimmat ongelmat ovat liittyneet maalivahti- ja puolustuspelaamiseen. Tavares on monipuolinen taistelija, joka tunnetaan myös erinomaisena aloittajana.

Aiheeseen liittyvä sisältö