Kenttäpelaajien työ Sharksin laukausten torjumiseen todella ansaitsee oman huomionsa perjantain jälkeen. Binningtonilla oli täysi työ torjuntamääränsä kanssa, mutta Bluesin kenttäpelaajat kirjauttivat peräti 21 blokattua laukausta, keventäen maalivahtinsa kuormaa selvästi. Esimerkiksi Brayden Schenn ja tähtihyökkääjä Vladimir Tarasenko blokkasivat molemmat kolme Sharksin laukausta mieheen.
Lisää iloa Blues ammensi alaketjujensa tehokkuudesta, sillä molemmat neljännen ottelun maalit tulivat kolmos- ja nelosketjuilta. Erityisesti Oskar Sundqvistin, Alexander Steenin ja Ivan Barbashevin nelosvitja keräsi kehuja.
Juuri he iskivät avausmaalin jo puolen minuutin kohdalla.
- He ovat olleet ehkä jopa paras ketjumme muutamassa viime ottelussa. He sytyttävät muut ja ovat vahvoja molempiin suuntiin, 2-0 maalin tehnyt Tyler Bozak kehui.
- He ovat onnistuneet kaikilla osa-alueilla. He tuovat syvyyttä maalintekoon, mutta pystyvät myös pelaamaan mitä tahansa ketjua vastaan sekä tappamaan jäähyjä, iloitsi puolestaan Berube.
[Lue ottelusarjan SJS-STL kaikki jutut täältä]
St. Louisin pukukopissa ei ollut puhuttu kolmannen ottelun jälkeen ylimääräisiä, vaan silloinen pettymys nieltiin nopeasti ja henkiset voimavarat siirrettiin perjantain elintärkeään mittelöön, jossa Sharksilla oli tilaisuus ansaita ottelupallo sarjan katkaisemiseen seuraavassa kotiottelussaan.
Blues oli käsitellyt tappion mainiosti ja hyppäsi Enterprisen Centerin kaukaloon hyvällä energialla, joka pyyhkäisi San Joselta jalat alta ottelun alkuvaiheessa. Yhdistettynä kahden jälkimmäisen erän puolustussuunnan työhön se siivitti St. Louisin voittoon, jonka myötä taistelupari matkustaa Kaliforniaan tasatilanteessa.
Sieltä Blues lähtee metsästämään uutta ryöstöä.