anderson

Yhdeksän laukausta ja neljä maalia. Siinä Ottava Senatorsin saldo Pittsburgh Penguinsia vastaan pelatun Itäisen konferenssin kolmannen loppuottelun ensimmäisiltä 13 minuutilta. Senators pommitti tuossa ajassa vaihtoon Penguinsin maalivahti Marc-André Fleuryn ja löi alkutahdit ottelusarjassa 2-1-johtoaseman tuoneelle 5-1-voitolle.
Toisessa kenttäpäädyssä Senatorsin Craig Anderson ei saanut olla täysin toimettomana, mutta Penguinsin tilanteet hän selvitti mallikkaasti. Tulostaululla oli turvalliset johtolukemat 4-0 ajassa 12.52. Anderson oli joutunut tuossa ajassa torjuntatöihin seitsemän kertaa.

Andersonin iltapuhde sujui täysin päinvastaisesti kuin virkaveli Fleuryn.
- Pelasimme koko joukkue hyvin alusta asti. Se lähti ihan yksittäisistä pelaajista, ketjuista ja kentällisistä. Jokainen hoiti oman hommansa, Anderson kertasi Senatorsin verkkosivuilla julkaistulla videolla.
Avauserässä Andersonille kertyi kaikkiaan kymmenen torjuntaa, ja toisessa erässä torjuntojen määrä oli sama. Mukaan mahtui esimerkiksi Jevgeni Malkinin ja Phil Kesselin huippupaikkojen torjuminen. Malkin pääsi rynnimään maalinedustalle, mutta Anderson torjui patjoillaan. Kesselin napakan laukauksen maalivahti nappasi räpyläänsä.
Erittäin tärkeä oli myös Penguinsin toisen erän alkupuolella alivoimalla saaman tilanteen pysäyttäminen. Matt Cullen ja Carter Rowney pääsivät hyökkäämään kahdella kahta vastaan, ja Anderson koppasi Rowneyn laukauksen räpylällään.
Tilanteen jälkeen Anderson sai Erik Karlssonin johdolla kenttäpelaajilta asiaan kuuluvat kiitokset. Penguinsin hyökkäys syntyi Senators-kapteeni Karlssonin menetettyä kiekon hyökkäysalueen siniviivalla.
- Anderson teki siinä tilanteessa erittäin tärkeän torjunnan. Se antoi latausta koko joukkueellemme ja oli yksi niistä hetkistä, jotka käänsivät ottelun eduksemme, Dion Phaneuf kehaisi Senatorsin Twitterissä jakamalla videolla.
Päätöserässä Anderson venyi kiekon tielle viisi kertaa. Samassa erässä tuli myös ottelun ainoa takaisku, kun Penguinsin Sidney Crosby ohjasi ylivoimalla taidokkaasti 1-5-kavennuksen.
Crosby sai mailansa väliin Phil Kesselin maalille toimittamaan kiekkoon, joka meni Andersonin längistä maaliin. Nollapeli olisi kruunannut Andersonin vahvan iltapuhteen, mutta kaikkea ei voi saada.
Osan maalista sai ottaa piikkiinsä myös puolustaja Marc Methot, joka vartioi huonosti Crosbya eikä pelannut tilanteessa Penguinsin tähtihyökkääjän mailaa pois. Tuota tilannetta lukuun ottamatta myös Methotin ottelu oli täydellinen. Puolustaja saalisti pisteet 1+1=2 ja plus-miinuslukeman +4.
Ennen keskiviikon ottelua Senatorsin ja Penguinsin välisessä sarjassa nähtiin kaksi vähämaalista kamppailua. Lauantaina Senators voitti jatkoerän päätteeksi 2-1, ja maanantaina Penguins oli varsinaisen peliajan puitteissa vahvempi 1-0.

Maanantain ottelun ykköstähdeksi valittiin voittomaalin tehnyt Phil Kessel. Nollapelin torjunut Marc-André Fleury oli kakkostähti, ja Craig Anderson arvostettiin ottelun kolmanneksi parhaaksi pelaajaksi.
Keskiviikon ottelussa Penguins oli haluton ja suli samaan tahtiin kun Senators teki maaleja omista paikoistaan. Toisessa kenttäpäädyssä Anderson poimi kiekon toisensa jälkeen torjuen varmaotteisesti kaikkiaan 25 kertaa. Senatorsin yhdysvaltalaismaalivahti valittiin ottelun ykköstähdeksi joukkuetovereiden hyökkääjä Bobby Ryanin ja puolustaja Dion Phaneufin napatessa seuraavat sijat.
- Isossa kuvassa tämä oli kuitenkin vain yksi ottelu. Sillä ei ole seuraavien otteluiden kannalta mitään merkitystä, oliko lopputulos nyt voitto tai tappio, Anderson muistutti.
Tämän kevään pudotuspeleissä Anderson on vartioinut Senatorsin maalia lähes yksinvaltiaan tavoin. Kakkosmaalivahti Mike Condon on torjunut vain yhden erän, kun hän pääsi tolppien väliin toisen pudotuspelikierroksen neljännen ottelun kolmanteen erään. Andersonin torjuntaprosentti pudotuspeleissä on ollut 92,3.
Meneillään olevassa ottelusarjassa Anderson on pystynyt vieläkin parempaan, kun kiekko on pysähtynyt yli 96 prosentin varmuudella. Jokaisessa ottelussa selän taakse on mennyt vain yksi kiekko.
Senators on nyt ottelusarjassa niskan päällä, mutta sarja on pahasti kesken. Anderson täyttää tämän viikon sunnuntaina 36 vuotta. Paikka Stanley Cupin loppuotteluissa olisi oiva syntymäpäivälahja, ja sen saavuttaminen voi olla tuolloin mahdollista.
Senators tavoittelee ottelusarjan kolmatta voittoaan perjantain kotiottelussa, ja neljäs voitto voi olla tarjolla jo sunnuntaina vierasottelussa.