Tunnelma palasi MM-areenoille
Latvialaisten invaasiota lukuun ottamatta Tampereen Nokia Arenassa oli viime vuoden MM-kisoissa varsin uninen tunnelma. Prahassa ja Ostravassa palautettiin jälleen mieleen, mitä tunnelma kansainvälisessä jääkiekossa voi parhaimmillaan tarkoittaa.
Tämän vuoden MM-kisoissa tehtiin kaikkien aikojen yleisöennätys, kun pelejä kävi seuraamassa parin viikon aikana yhteensä 797 727 katsojaa. Tshekki nokitti viime vuoden kisat 355 842 katsojalla. Vuonna 2023 Riian ja Tampereen kisoja kävi katsomassa 441 885 katsojaa. Tampereen ja Helsingin kisoja seurasi vuonna 2022 puolestaan 356 955 katsojaa.
Tähtitieteellisestä erosta kuuluu kunnia Tshekille ja koko Keski-Euroopalle. Siellä osataan luoda tunnelmaa ja kisahenkeä.
Leijonille huonoin sijoitus 69 vuoteen
Leijonat jäi toisena peräkkäisenä vuonna MM-kisojen mitalipelien ulkopuolelle. Tänä vuonna odotukset eivät toki olleet järin suuret, sillä Suomi lähti turnaukseen nimettömällä joukkueella. Yllättävää oli kuitenkin se, että Iso-Britannian piti voittaa Itävalta alkusarjan viimeisessä ottelussaan, jotta Leijonat ylipäätään selvisi puolivälieriin Itävallan sijaan. Se kertoo kaiken olennaisen Suomen tämän vuoden turnauksesta.
Suomi ei saanut kasaan toimivia ketjukoostumuksia koko turnauksen aikana. Leijonien kapteeni Mikael Granlundin (San Jose Sharks) turnaus päättyi ulosajoon alkusarjan päätösottelun loppuhetkillä, eikä hän ollut mukana puolivälierässä, jossa Suomi kohtasi materiaaliltaan ylivertaisen Ruotsin.
Suomi onnistui heikoista lähtökohdista huolimatta laittamaan Ruotsin ahtaalle puolivälierässä, mutta Tre Kronor kuitenkin kaatoi Leijonat jatkoerässä. Suomen lopullinen sijoitus turnauksessa oli kahdeksas – eli huonoin sitten vuoden 1955.
Leijonien turnauksen yksi harvoista valopilkuista oli Pittsburgh Penguinsin Jesse Puljujärvi, joka oli yhtä hymyä ja elementissään jäällä. Tuplalonkkaleikkauksen läpikäynyt entinen huippulupaus pelasi erinomaiset kisat ja oli Suomen valovoimaisimpia pelaajia.
Jukka Jalosen aikakausi päättyi
Suomen päävalmentaja Jukka Jalosen kaksi viimeistä turnausta eivät päättyneet torijuhliin, mutta hänen pitkä uransa Leijonien peräsimessä on ollut suurilta osin voittoisa. Hän on johdattanut Leijonat viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana kolmeen MM-kultaan ja historian ensimmäiseen olympiakultaan. Välissä hän ehti käydä luotsaamassa myös Nuoret Leijonat maailmanmestariksi vuonna 2016.
Jalonen suuntaa uusiin haasteisiin tilanteessa, jossa Leijonien luisu kansainväliseltä huipulta on alkanut aikuisissa ja nuorissa. Sen heijastuminen NHL-tasolle vie vielä aikansa, mutta korjausliikkeiden paikka on nyt, sillä tänäkään vuonna NHL Draftin kärkikymmenikköön ei välttämättä mahdu lainkaan suomalaislupauksia.
Seuraavalla Leijonien päävalmentajalla Antti Pennasella on edessään erilaiset haasteet, sillä hän saa valmentaa Suomen kultaista NHL-sukupolvea ensimmäistä kertaa arvokisoissa, kun NHL-pelaajat palaavat talviolympialaisiin vuonna 2026 Italiassa. Olympialaisia ennen pelataan 4 Nations Face-Off -turnaus ensi vuonna. Näissä turnauksissa Suomelta voidaan odottaa menestystä.